Raittiusviikko Essolla

Kylämme Martat ovat aloittaneet raittiuskampanjan, jotta vanhenevien miesten kunto saataisiin pysymään hyvänä. Koska Einarin vaimo on paikallisen Marttakerhon puheenjohtaja, niin me hövelit essolaisetkaan emme säästyneet tältä feministien hyökkäykseltä. Kokonaisen viikon ajan jouduimme Esson päiväistunnoissa nauttimaan vain lapsille tarkoitettuja virvoitusjuomia.

Perjantaina kylämme Marttakerho tuli kokonaisuudessaan Essolle lausumaan kiitoksensa urhoolisille parlamentin jäsenille, jotka olivat kokonaisen viikon ajan kieltäytyneet keskarista ylevän raittiusaatteen vuoksi. Einari Essonenkin sai runsaasti suitsutusta vaimoltaan, koska hän oli pystynyt pitämään kaikki Essolla istuskelevat punanenäiset miehet kokonaisen viikon kaidalla tiellä.

Kun Marttakerho oli poistunut baarista, niin vasta sen jälkeen Einari uskalsi kertoa meille totuuden raittiustalkoista. Kun huhu Marttakerhon tempauksesta oli tullut Einarin korviin, niin silloin hän oli heti ottanut hätäpuhelun oluttehtaalle ja tilannut välittömästi viikon annoksen parasta keskaria pakattuna virvoitusjuomatölkkeihin.

Einari osaa aina ajatella hyvien asiakkaittensa etua. Einarin oikean arvion ja ripeän toiminnan ansiosta me essolaiset saatoimme elää normaalia elämää raittiustempauksen aikanakin. Essolla osataan ratkaista kaikki ongelmat ihmisläheisellä tavalla.

http://www.taloussanomat.fi/paivittaistavarat/2016/02/18/nain-monessa-pepsi-tolkissa-voi-olla-olutta/20161913/12

3

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei-se-enää-onnistunut

      Minulla ei ollut tuollaisia "suhteita", kuten Einarilla, enkä Pepsiä osta koskaan, mutta jonkinlaisen kujeen tein itsekkin joskus, silloin?

      Yhteisistä talous menoista huolimatta, meistä kumpikin osti omat "juotavansa" itse, omaan laskuunsa. Kuinka´olikaan, niin miehelläni oli tapana juoda minun ostamat oluet lupaa kysymättä ja joskus hieman kuin salaa, sillä korkki oli päällä, mutta pullo tyhjä tai vedellä täytetty!?

      Sitten huomasin kuningas`idean! Mieheni ei koskaan koskenut maitopurkkeihin ja niin meille ilmestyi jääkaappiin useita purkkeja maitoa, mutta useimmat sisälsivät olutpullon!

      Harmi, että ideani sortui, kun kerran tuli yllätysvieras, joka piti oluesta ja kummallakaan ei ollut "tiettävästi" olutta, sillä ei meillä aina sitä lipitelty, joten minä tein rohkean päätöken. Onhan meillä kylmää olutta, suoraan jääkaapista!

    • tosi.on

      "Terve ihminen ei alkoholia tarvitse."

      Tv1 Yle leaks

      • Omituinen väite?

        Onpa varsin omituinen väite, ettei terve ihminen alkoholia tarvitse. Jos ihminen ei koskaan pieniä tujauksia ota, niin eipä hän kauaa säily terveenä.

        Järki ainakin lakkaa notkeasti toimimasta, jos ihminen on aina vesilinjalla. Eihän vedessäkään mitään vikaa ole, mutta siitä vain puuttuu jotakin. Me essolaiset emme ainakaan riskeeraa, ja siksi otammekin päivittäin pienet tujaukset. Haittavaikutuksia ei ole vielä ilmennyt, vaan jaksamme oikein hyvin istuskella päivät pitkät Essolla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      32
      6657
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      4172
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      184
      3410
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      17
      3257
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2397
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      30
      2395
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1946
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      25
      1932
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      30
      1773
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1402
    Aihe