Naaraskaninpoikaset tappelee

rakkaatkanit

Eli minulla on kaksi kaninpoikasta, naaraita kumpikin ja siskokset. Ovat 3 kk ikäisiä nyt.

Elämänsä alusta asti ovat olleet yhdessä, minullakin samassa häkissä ja päivät irti asunnossani. Tähän asti kaikki on mennyt hyvin, ovat olleet kuin parhaat kaverit.

Eilen alkoivat yllättäen tappelemaan, kierivät hyrränä toistensa kimpussa, karvat pöllysi.. nopeasti erotin kanit toisista irrottamalla ne toistensa kimpussa ja ottamalla toisen kiinni.

Myöhemmin koitin uudelleen, laitoin valvotusti kanit lattialle silitellen kumpaakin. Tappelu alkoi pian.. toisella on piemi haava mahassa, ei näytä onneksi pahalta. Kanit ovat virkeitä ja käyttäytyvät muuten normaalisti, mutta toisensa nähdessään (toinen esim häkissä, toinen ulkopuolella) toinen kaneista on aggressiivisen oloinen ja näyttää että kävisi kimppuun jos vain pääsisi.

Yhteen en enää uskalla laittaa, ei taida olla vaihtoehtoja kuin luopua toisesta rakkaasta kanista? :'( muutenhan voisin pitää esim ereissä häkeissä, mutta jos toisensa edes näkevät niin tulevat äkäisiksi, meinaavat minuakin silloin näykkiä..
Onko kellään samanlaista ollut tai onko vinkkejä miten eteenpäin?

3

66

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mila_pupu

      Kyseessä on ihan normaalia murkkuikää ja laumahierakan selvittämistä, menee ajan kanssa ohi.

      • rakkaatkanit

        Pidänkö kanit nyt erillään, ja odotan tilanteen rauhoittumista? Eikait nuiden tapellakaan voi antaa, kun toiselle jo haavakin tuli.. ? Kauanhan tuollainen vaihe kestää? En kuitenkaan haluaisi kummastakaan luopua, ovat niin rakkaita


    • rottianeljä

      Olisi kai kannattanut ottaa selvää ennen kanin hankkimista, että samaa sukupuolta olevat kanit eivät välttämättä tule vanhempana toimeen keskenään. Tässäpä sulle kopsattuna erään kasvattajan sivulta, eli nyt pikimmiten leikkauttamaan:

      "Kaksi naarasta voivat erää yhdessä tyytyväisinä, kunhan eräät seikat otetaan huomoon. Yleinen käsitys naaraiden helppoudesta on vaarallinen ja virheellinen myytti. Naaraskanit ovat erittäin territoriaalisia ja arvojärjestyshakuisia. Naaraat taistelevat keskenään - erityisesti, jos ne kokevat elävänsä lisääntymiskautta. Taistelu on osa naaraiden pyrkimystä naaraiden väliseen hierarkiaan. Luonnossa kanien varsinainen lisääntymiskausi ajoittuu kevättalvesta ja alkukesään, mutta kesykaneilla lisääntymisinto voi ajoittua melkein mihin vuodenaikaan hyvänsä. Luonnon rytmeistä keskykanitkin kuitenkin aistivat valon lisääntymisen ja se voi herättää tarpeen puolustaa reviiriä erityisen voimkkaasti (onhan villikanien maailmassa keväisin kova kisa pesäpaikoista). Sterilointi ehdottomasti edesauttaakahden naaraan yhteiseloa ja on joissakin tapauksissa jopa välttämätöntä."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      123
      1128
    2. 65
      1023
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      803
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      44
      699
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      37
      675
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      614
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      467
    Aihe