Kaipaatteko te koskaan omia lapsia? Lasten hankkiminen kun etenkin miespareille tai edes yksittäisille miehille kun on perin hankalaa. Tai ehkä adoption puitteissa..Eikö se tunnu epäoikeudenmukaiselta jos yhteiskuntakin on lasten hankkimista vastaan omalla tavallaan? Jotkuthan jopa hyväksyvät homoliitot mutta lapset pidettäisi tästä asiasta erillään. Tällästä vain mietin..
Lapsen kaipuu
fksgkjirsog945y
485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vai että yhteiskunta. Ei taida homot ymmärtää biologiasta mitään.
Minusta lapsella on oikeus omistaa sekä Äiti, että Isä. Tätä oikeutta pitäisi kunnioittaa. EN väitä, etteikö kaksi äitiä tai kaksi isää anna lapselle rakkautta ja huolenpitoa riittävästi. Päinvastoin voivat antaa jopa enemmän kuin heteropari, mutta sittenkin.... Itse olen bi ja meillä on yksi lapsi.
Tunnen muutaman ns. tasapainoisen homon ja he rehellisesti eivät halua lapsia. He hyväksyvät sen, että ehkä homoilla on juurikin tärkeä tehtävä väestön liikakasvun hillitsemisessä. Itse ajattelen ihan samalla tavalla ja elän myös homosuhteessa. Olen elänyt jo melkeen 10 vuotta.
Onhan se nyt hieman käsittämätöntä, että homot huutavat ainoastaan oikeuksien perään ajattelematta asiaa sen syvemmin. Kukaan ei varmasti kiistä, etteikö kaksi samaa sukupuolta edustavaa voisi olla hyviä vanhempia ja voisi antaa lapselle turvallisen kasvuympäristön. Siinä vaiheessa kun lapsen hankkiminen alkaa olemaan jotain tyyliin "meilläkin pitää olla oikeus kun noillakin on", ollaan jo hieman kyseenalaisella maaperällä. Ensisijaisesti kun lapsi on lapsi, ei nukke eikä politiikan pelinappula. Ne oikeudet ovat ensisijaisesti lapsen puolella ja adoptiojonojen ohi pitäisi mennä selvällä järjellä ne, jotka ovat lasta yrittäneet biologisesti ja ovat nähneet vaivaa eniten siinä lapsen tekemisessä. En nyt tarkoita mitään kyläluuskia, jotka ovat olleet haarat auki monelle miehelle ja jokaisella lapsella on eri isä. Samoin köyhät joilla ei ole voimia, rahaa tai mielenterveyttä hoitaa omaa jälkeläistään. Niks naks vaan jälkimmäistenkin kohdalla!
Ei minusta ole väärin ettei homopari saa hoitaa lasta koska oikeasti lapsi tarvitsee isän JA äidin. Ei riitä vaikka kaksi miestä miten rakastaisi lasta. Lapsen oikeudet etusijalle. Jos lapsi voisi elää hyvin kahden isän kanssa nikn sitten he varmaan luonnollosestikin sen saisivat. Ja muutenkin haluan että lapset ovat omia siinä mielessä uusio perheet ovat huono asia kun lapsen vanhemmat vaihtuu!