Rauhanturvaajat saavat veteraanikortin

Kun alkaa oikeat sotaveteraanit olemaan kohta jo haudassa, niin tuli kova kiire "keksiä" äkkiä jostain lisää uusia veteraaneja. Tällä verukkeella saadaan taas varuspojat kiertämään lippaiden kanssa avustuksia "veteraaneille" hamaan tulevaisuuteen. Tärkeimpänä pointtina tässä tietysti on, että veteraanijärjestöissä jo vuosikymmeniä hyvissä ja helpoissa kovapalkkaisissa hommissa olevat henkilöt voivat tällä verukkeella pitää kovapalkkaiset ja helpot työnsä taas pitkälle tulevaisuuteen.
17150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Yksikin Kyproksella v.1963 ollut rauhanturvaaja sanoi, että "kyllä siellä joskus joutui tuijottamaan aseen piippuunkin". Totesin vaan, että taisit erehtyä luulemaan sitä viinapullon suuta pyssynpiipuksi.

Äänestä

Eikös just saatu suomeen reilut 30 000 veteraania lisää ja koko ajan tulee lisää ennen varsinaista kesäsesonkia.

Äänestä
  • Kyllä saatiin... osalla on jopa niin kova sotilastausta, että poseeraavat kuvissa taittoperäisen Kalashnikovin kanssa joltain vastustajalta irti leikattu pää vierellään samassa kuvassa.

    Äänestä

Sen verran pitää korjata että rauhanturvaajat saavat veteraanin statuksen, ei kuitenkaan sotaveteraaniin verrattavia etuja. Käytännössä ainoa etu on siinä että nyt rauhanturvaaja pääsee helpommin valtionkonttorin piikkiin kuntoutuksiin yms.

Sotaveteraanijärjestöt alkuun säikähti että rauhanturvaajat pääsee miljooniin käsiksi, mutta pelko oli aiheeton. Nykyisinhän veteraanijärjestöjen johtajisto ja palkolliset ovat sodan kokemattomia"siviilejä". Meno jatkuu samalla lailla että jaetaan uusia tammenlehvä tunnuksia että saataisiin jatkoaikaa toiminnalle ja hieman kuntoutusta olemassa oleville sotaveteraaneille.

Sotaveteraanien hyväksi tehtävät valtakunnalliset keräykset lopetettiin jo yli kymmenen vuotta sitten. Silloiset järjestöjen johdossa olleet rintamaveteraanit katsoivat että rahaa on tarpeeksi jotta veteraanit pystytään asiallisesti hoitamaan viimeiseen iltahuutoon asti. Kuitenkin nuoremmat takaportaan jehut ja kotirintamaveteraanit saivat tahtonsa läpi että keräyksiä jatketaan paikallisesti ja veteraanien tarpeen mukaan. Tosiasiassa keräys on langennut tyystin paikallisten puuhamiesten käsiin ja keräysummat ei ole missään suhteessa tarpeeseen nähden.

Äänestä

Siellä on niin isopotti rahaa, että kukaan ei kerkiä sanoa "kissaa" kun viimeinen oikea veteraani on mullissa. Ja rahat on jaettu muille kuin niitä silloin tarvitsijoille. Aina vedottiin että jos käyttää nin ja niin paljon rahaa yhtä veteraania kohti ne loppuu. Nyt ei taida loppuakkaan, vaan iskee ahneus!

Äänestä

Kyllä herrat aina keinon keksivät, millä oma työpaikka turvataan.

Äänestä

Mamuja ne tulevaisuudessa jotka saavat myös veteraanikortin.

Äänestä
  • kait ne ressukat tarviktsee ressuikka kortin kanssa.

    Äänestä

Tähän rauhanturvaajien veteraanitunnukseen ei kuulemma sisälly mitään etuja, mutta aivan varmasti niitä siihen aletaan sitten ajaa. Sinänsä en pahana pidä, mutta aikoinaan rauhanturvatehtäviin mentiin senkin takia, että saatiin sillä kurin tuotua Suomeen hieno auto edullisesti, joku vero- tai muu juttu siinä oli. Kaukana tällainen on todellisesta sodankäynnistä.

Noista liittojen rahavaroista sen verran, että Sotaveteraaniliitto ei ole mitenkään kauhean varoissaan, kannattaa ottaa selvää, jos kiinnostaa. Esim. veteraaneille vuosittain myönnetyt etusetelit (muistaakseni arvo 100 euroa) tulee juuri näistä keräystuotoista. Sen sijaan Sotainvalidiliitto on hyvinkin varakas järjestö eli sillä puolella sitä rahaa kyllä on. Mutta onko ne varat sitten rauhanturvaajien ulottuvissa, aika kyseenalaista.

Äänestä
  • Kaikkein tärkein pointtihan tuossa viimeisessä muutoksessa on se, että sotainvalidijärjestöjen kovapalkkaiset lääkärit ja muu toimistohenkilökunta saavat nyt pitää entiset helpot ja kovapalkkaiset työpaikkansa pitkälle hamaan tulevaisuuteen. Paskat ne niistä Mersua Kyprokselta hakeneista muuten sen kummemmin välitä.

    Äänestä

Mutta paljonko näitä rauhanturvaajia on invalidisoitunut siellä rauhanturvatehtävissä? Sotainvalidiliitto hoitaa vain ja ainoastaan sotainvalideja ja nykyään jo heidän puolisoitaankin, rahaa kun on.

No ainahan tietysti sääntöjä voidaan muutella, mutta tähän mennessä ainakaan ei minun tietääkseni ole sotainvalidiliitolta mitään herunut muille sotaveteraaneille. Eipä tietysti kuulukaan, paitsi että niinhän sitä on väitetty, että yksikään sodasta hengissä kotiutunut ei ole traumoitta selvinnyt. Eräänlainen invaliditeettihän se on sekin, monet menetti hermonsa ja alkoholisoitui, kun ei ollut kanavia käsitellä tapahtuneita asioita.

Äänestä

Sotketteko nyt sotaveteraanit ja sotainvalidit?

Äänestä

Siinailla 1979 olessani ensimmäistä kertaa yksin pykälässä eli vartiopaikalla keskellä päivää. Tuli iippopartio eli israelilaiset yllättäen tervehtimään vastatullutta hiutaletta. Hiutale oli kalpea ihonväri ei vielä ruskettuneelle Siinailla. Siinä jeepin konekivääriampujansa kera tähdätessä minua yritin hyvin rauhallisesti tervehtien selittää heille että eipä pojat nyt mennä sinne ählämien sekaan kiusaa tekemään. Koko ajan ajattelin että kerkiäisinköhän vetää liikkuvat taakse ja suolata koko porukan vai kävisiköhän toisinpäin? Yllättäen yliluutnantti israelilaisessa sotilasasussa tervehti suomeksi ja sanoi että tervetuloa hiekkalaatikolle. Pidä ählyt kurissa tai muuten he itse joutuvat sen vielä tekemään. Stadin kundithan ne siinä ihmettelivät tovin tosiaan tosin tosi eri armeijan kampeissa vielä tietenkin.

Äänestä
  • Golanilla myös sai varoa ylittäessään rajaa, mitä puhui. Sielläpä saattoi olla vastassa suomalainen iippo. Siitä myös käivärät varoitteli.

    Äänestä

Ei mitään veteraanikortteja tuommoisille pahasti alkoholisoituneille juopoille mersun hakijoille.

Äänestä

seuraava vaihe on pakolaisille vastaava kortti.

Äänestä

arvon mekin ansaitsemme

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kollaa-kesti kirjoitti:

Kun alkaa oikeat sotaveteraanit olemaan kohta jo haudassa, niin tuli kova kiire "keksiä" äkkiä jostain lisää uusia veteraaneja. Tällä verukkeella saadaan taas varuspojat kiertämään lippaiden kanssa avustuksia "veteraaneille" hamaan tulevaisuuteen. Tärkeimpänä pointtina tässä tietysti on, että veteraanijärjestöissä jo vuosikymmeniä hyvissä ja helpoissa kovapalkkaisissa hommissa olevat henkilöt voivat tällä verukkeella pitää kovapalkkaiset ja helpot työnsä taas pitkälle tulevaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu