Yleensä on parempi kun ei juo eikä polta

TohmaJärviii

Mutta ei se tauteja estä. Minullekin tuli eturauhasen syöpä. Olen sairastanut sitä 12 vuotta.

18

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmettä

      Joo se onkin ihmeellistä kun terveys ei oo niin musta valkoista. Voit saada keuhkosyövän vaikka et polttaisikaan tai pienet lapset saavat syövän vaikka vois ajatella ettei heille ole voinut tulla mitään siihen vaikuttavaa tekijää. Voihan ajatella niinkin että tupakka on terveysvaikutteinen.

    • toimintapuute

      Eturauhassyöpä on panemisen puutteesta.. Ei tule panomiehelle!

    • Paree se on kun ei, helpompi sairastaa sitten niitä muita tauteja ja sairauksia kun ne kohdalle iskee. Aatteles jos sullakin olisi siinä vielä keukoahtautumaa tai astmaa ja kaiken hyvän lisäksi voisi olla vielä addiktio viinan kanssa. Hyvät päivät sairauden kanssa on kuitenkin parempia kuin noitten veijareitten kanssa.
      Hyvin olet tautisi kanssa pärjännyt ja pitänyt mielesi virkeänä. Hyvää jatkoa vaan.

      • a-----------------

        @rosaliin "astmaa"
        Voi se astma tulla ilman tupakan polttamista.
        En ole ikinä yhtään savuketta polttanut ja astma tuli yli 5-kymppisenä. Johtuu muutamista allergioista, jotka eivät olleet ennen vaivanneet, lienenkö ollutkaan allerginen aiemmin.


      • a----------------- kirjoitti:

        @rosaliin "astmaa"
        Voi se astma tulla ilman tupakan polttamista.
        En ole ikinä yhtään savuketta polttanut ja astma tuli yli 5-kymppisenä. Johtuu muutamista allergioista, jotka eivät olleet ennen vaivanneet, lienenkö ollutkaan allerginen aiemmin.

        Varmaa suojautumiskeinoa sairauksia vastaan ei ole, aina se sen pienen kolonsa löytää mistä sisälle tunkee jos sille päälle sattuu.
        Oletko hyvin pärjännyt sen astmasi kanssa ,ei ole sekään tauti sieltä mukavammasta päästä, haittaa arkea kummasti, ja aina ärsyyntyy sopimattomista säistä, tuulista ja pakkasista. Tarkkaan pitää miettiä mihin kylään tai kauppaan menee kun astmaa sairastaa, kun ei tieten tahtoen halua huonoa oloa itselleen.


      • a-----------------
        rosaliiin kirjoitti:

        Varmaa suojautumiskeinoa sairauksia vastaan ei ole, aina se sen pienen kolonsa löytää mistä sisälle tunkee jos sille päälle sattuu.
        Oletko hyvin pärjännyt sen astmasi kanssa ,ei ole sekään tauti sieltä mukavammasta päästä, haittaa arkea kummasti, ja aina ärsyyntyy sopimattomista säistä, tuulista ja pakkasista. Tarkkaan pitää miettiä mihin kylään tai kauppaan menee kun astmaa sairastaa, kun ei tieten tahtoen halua huonoa oloa itselleen.

        Kiitos kysymästä @rosaliin
        Hyvin pärjään. Lääkkeitä en enää tarvitse. Liikunta ja laihdutus ja stressitön elämä auttavat. Ja koirakotien karttaminen. Vahvojen hajusteiden väisteleminen myös.
        Flunssat meinaavat pitkittyä astman vuoksi ja silloin joudun yskään käyttämään muutamina päivinä avaavaa lääkettä.
        Vaikka lääkkeet auttavat astmaan, ettei yskitä ja silleen. Niin kuitenkin se olo on huonompi ja erilainen. Kuin nyt lääkkeettömänä pärjätessä.
        En tiedä, onko astma mulla varsinaisesti tauti. Enemmänkin sellaista allergiaa, yliherkkää reagointia jollekin hengitykseen menevälle.


      • a----------------- kirjoitti:

        Kiitos kysymästä @rosaliin
        Hyvin pärjään. Lääkkeitä en enää tarvitse. Liikunta ja laihdutus ja stressitön elämä auttavat. Ja koirakotien karttaminen. Vahvojen hajusteiden väisteleminen myös.
        Flunssat meinaavat pitkittyä astman vuoksi ja silloin joudun yskään käyttämään muutamina päivinä avaavaa lääkettä.
        Vaikka lääkkeet auttavat astmaan, ettei yskitä ja silleen. Niin kuitenkin se olo on huonompi ja erilainen. Kuin nyt lääkkeettömänä pärjätessä.
        En tiedä, onko astma mulla varsinaisesti tauti. Enemmänkin sellaista allergiaa, yliherkkää reagointia jollekin hengitykseen menevälle.

        Voi, että, kohta taas alkavat ne vihonviimeiset siitepölykaudet ja monelle kevät on juuri vuoden vaikeinta aikaa, vuotaa nokka ja vuotaa silmät ja hengen kulkukin takeltelee. Nykyään siedätyshoidot varmaan auttavat monia selviämään pahimmista jaksoista.


    • siilimuori3
    • Smirkelilaikka

      42v bussinkuljettaja, 2 lapsen äiti kuoli keuhkosyöpään. Ei ollut koskaan tupakoinut, kotona ei kukaan polttanut eikä lapsuudenkodissakaan.

      • Korppis1

        Tulin juuri gynekologin vastaanotolta. Minulle tehtiin täydellinen tarkistus.

        Olin eka kertaa sitten vuosiin samalla yksityisellä terveysasemalla, josta sain yli kymmenen vuotta sitten estrogeenipillereitä vaihdevuosioireisiin, joita minulla ei ollut, mutta oli muodikasta olla reipas ja seksikäs. Estrogeeeneistä seurasi rintasyöpä.

        Nyt minut tutki naislääkäri ja hän oli sitä mieltä, että syöpäni syyn juuret löytynevät kehooni pumpatusta ylimääräisestä estrogeenistä. Nyt olen hyvissä käsissä. Lääkäri tilasi paperini KAKS:sta ja soittaa kun on ne läpikäynyt. Ikäni on jo rajoilla kutsutaanko minua enää vuosikontrolleihin ja hän näki tapreelliseksi jokavuotiset mammot ja gynekologiset tutkimukset.

        Joku näsä kerkesi kirjoittamaan, että eturauhassyöpä ei tule panomiehille. Kyllä se tulee jos on tullakseen panomiehillekin ja itseasiassa jopa helpommin mitä useampi panokumppani on kierteessä.

        Paljonhan puhutaan, että syöpä on lisääntynyt. Ei se välttämättä niin ole vaan ihmiset elävät pidempään ja jokainen saa lopussa syöpäpesäkkeitä.


      • kynä-kö-looki

        Saitko ison Geen :D Muistithan huutaa niin, että kaikki asiakkaat kuulivat :D


    • Aloittajan kirjoitus-tapa on hyvinkin tuttua.
      Hellää velli-huttuista lettua.
      Minä en ota häntä tosissani.

      H.

      • hellälettunen

        Entä jos hän viis veisaa otatko hänet tosissasi, joten ilmoittaminen on aivan turhaa.


      • hellälettunen kirjoitti:

        Entä jos hän viis veisaa otatko hänet tosissasi, joten ilmoittaminen on aivan turhaa.

        "hellälettunen"

        Hän ilmottautui, minä ilmottauduin.
        Vaikka en olekaan akanukko.
        Yhdessä minä veisaan sinunkin kanssasi.


        H.


    • Ei täältä hengissä selviä vaikka nipottaisi kuinka.
      Olen korppiksen kans samaa mieltä että syöpä ei ole lisääntynyt, ihmisten elinaika on pidentynyt, johonkin on kuoltava ennepitkää.
      Olen syönyt Estrogeenia kauan, en siksi että kuvittelisin säilyväni nuorekkaana. Olenkohan tottunut lisäestrogeeniin kun tulee kaikenlaisia oireita jos olen ilman. Mammografia on maksettava itse kun ikää tulee tarpeeksi, käyn säännöllisesti gynellä tutkimuksissa.

      • Korppis1

        Jos pistää kerran vuodessa näihin tutkimuksiin 200- 500 euroa, säästyy yllätyksiltä.
        Mikään ei ole turhauttavampaa kuin miettiä mikä mua vaivaa. Ajatuksissa ongelmat suurenee. Paras on toimia.


    • Olen-mieltä-että

      Ellei jalkapohjien tervaus, tupakka, tujaus murheeseen ja säännöllinen rakastelu, liikunta, kuntoilu, rehkiminen ja syöminen ja matkustelu auta, elämä on kyllä kuolemaksi ilman kirkollista osuustodistustakin.

      • Korppis1

        Nythän on alettu kyseenalaistamaan rehkimistä ja kovaa kuntoilua. On jopa arveltu, että rauhallinen kävely raittiissa ilmassa tunnin pari olisi paras kuntoilumuoto.
        Tupakointi on vaarallista. Rakastelu ei kysy säännöllisyyttä vaan halua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe