Säätämistä

Olen todella ihastunut erääseen kauniiseen tyttöön. Olemme toisen vuoden lukiolaisia ja meillä on jonkinlaista säätöä. Olemme kavereita ja pitkä putki snäpissä. Olemme jopa suudelleet pari kertaa baarissa. Kaikki ovat minulle sanoneet ettei kannata yrittää tätä tyttöä koska saisin varmasti pakit. Minulle on jopa sanottu että hän ei pidä minusta yhtään. Baarissa hän kuitenkin sanoi mulle että olen hänelle tärkeä. Mutta miksi hän sitten aina kännipäissään suutelee minua? Olen helvetin hämmentynyt.
15349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sinun kannattaa kysyä, haluaisiko hän suudella sinua myös selvinpäin.

Äänestä

En halua mennä laukomaan tuommoista päin naamaa. En halua että välimme menevät poikki. Olen vain hämilläni tästä meidän suhteesta. Hän on hyvin suosittu ja minä olen ns. keskivertoa :D

Äänestä

Mulla samankaltanen tilanne. Tyttö aina kännissä tulee mun lähele. Ei muuten sen ihmeellisemmin. Miks pitää kiusata tällä tavalla?

Äänestä
  • VITUN JUOPPO MUIJAT T. Mohammed al Bin Lamerer al Tbilisi

    Äänestä

Pakko nostaa tämä takas ylös kun luulin että tämä olisi loppuun käsitelty ja olemme nykyään kavereita. Hän kuitenkin intohimoisesti jälleen suuteli minua ja halasimme myös ihanasti. :D Olen todella hämmentynyt. Mitä pitäisi tehdä? Paljastanko että minä todella välitän hänestä enemmän kuin ystävänä vai annanko tämän jatkua tällä tavalla eli en pilaa välejämme?

Äänestä
  • Sinänsä voi olla hyvä että pysytte kavereina. Mutta jos oikeasti pidät hänestä etkä sano sitä voi käydä niin ettei tyttö muistakkaan enää edes kännissä sinua ja rakastuu johonkin muuhun kuin sinuun. Tämä on vaikea kysymys olen itsekkin ollut tälläisessä 50-50 kaveri vai tuleva puoliso tilanteessa.

    Äänestä

  • Vaikka olemme kavereita, niin MIKSI hän suutelee minua ja sanoo että olen tärkeä. En ymmärrä. Hänellä on mielestäni joku poika kiikarissa mutta miksi hän tekee minulle noin.

    Äänestä

Voi sentään. Jos olette jo päässeet noin pitkälle niin ei hän sinua ainakaan lemppaa kaverina vaikka kysäisisitkin.

Äänestä

Kato tyttö ei tiedä mitä haluaa ja kuitenkin salassa odottaa että sinä miehenä otat ohjat käsiisi. Ehkä hän haaveilee ettei voi muuta kuin antautua käytettäväksesi.

Äänestä
  • Olen monta kertaa meinannut ottaa ohjat käsiini mutta kuulin kerran että häneltä olisi kysytty että kävisinkö minä poikaystävästä ja hän oli vastannut kielteisesti. Hänen lähimmät kaverinsa ei tiedä edes että meillä oli taas lämmennyt välit silloin viime kerralla. Vielä kerran kun tulee samanlainen tilanne niin vien tilanteen loppuun asti. Meni syteen tai saveen ihan sama. Pakko tälle on tulla loppu.

    Äänestä

Mikset vaan kerro tunteistas? Voi voi jos saat pakit ainaki likka sit tietää mitä haluat ja jos et uskalla sanoa se jää tekemättömäks ja se voi vitutta jälkeenpäin. Ja sano se viestillä mieluummin ku knaamatudten jos siis pokka riittää go ahead mut siis nii sano se wille äläkä ujostele

Äänestä
  • Aivan vitun selkeetä saatanan kynäri tapa ittes.

    Äänestä

  • Joo me luultavasti tavataan vielä samoissa merkeissä kuin ennen eli ollaan molemmat päissään nii silloin yritän lähestyä enemmän ja katon miten se reagoi. Luultavasti päätyy samoihin tunnelmiin ku ennen ja sen jälkeen kysyn suoraan että missä nyt oikein mennään. Siihen on kyllä muutama viikko aikaa jailmoitan tänne että miten käy. Tiedän että käy niin sanotusti kylmät mutta silti.

    Äänestä

  • Well onnea boi kyl se siitä

    Äänestä

terror.texa miks oot emo?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Stadist kirjoitti:

Olen todella ihastunut erääseen kauniiseen tyttöön. Olemme toisen vuoden lukiolaisia ja meillä on jonkinlaista säätöä. Olemme kavereita ja pitkä putki snäpissä. Olemme jopa suudelleet pari kertaa baarissa. Kaikki ovat minulle sanoneet ettei kannata yrittää tätä tyttöä koska saisin varmasti pakit. Minulle on jopa sanottu että hän ei pidä minusta yhtään. Baarissa hän kuitenkin sanoi mulle että olen hänelle tärkeä. Mutta miksi hän sitten aina kännipäissään suutelee minua? Olen helvetin hämmentynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu