Ympärileikkausta harkitsevalle

Mietittävää

Tavanomaisia ympärileikkauksen lopputulokseen kuuluvia asioita, joita ei etukäteen kerrota ja joita on jälkikäteen mahdotonta korjailla. Millään näillä tavanomaisilla haitoilla ei kuitenkaan ole lääkäreiden mukaan mitään merkitystä, ne kuuluu asiaan ja niihin pitä sopeutua. Leikkausta harkitsevan on kuitenkin syytä nämä tietää, jotta voi miettiä itse omalle kohdalleen onko alkuperäinen vaiva tosiaan tällaisten seurausten arvoinen. Lisäksi julkisella sektorilla asioivien kannattaa ottaa huomioon se, että vaikka vastaanottokäynnillä sopisit pätevän urologin/kirurgin kanssa asiat alusta loppuun, on ihan tavallista, että leikkaamassa normaalin käytännön mukaisesti kuka tahansa vuoroon tuona päivänä sattunut lääkäri ja leikkaamaan sattunut lääkäri hoitaa homman juuri siten miten parhaaksi katsoo riippumatta toisen lääkärin kanssa aiemmin sovitusta. Myös kirurgiaan ja urologiaan erikoistumassa olevat epäpätevät lääkärit suorittaa näitä ihan itsenäisesti.

1. kiristäviä kipua aiheuttavia arpeutumia, joiden esteettisyydellä ei ole merkitystä

http://www.circumstitions.com/Restric/Botched3sc.html

2. hankalasti puhdistettavia ihotaskuja

http://www.circumstitions.com/Restric/Botched2st.html

3. kiristäviä, kipua aiheuttavia, hankalasti puhdistettavia ihosiltoja, joiden esteettisyydellä ei ole merkitystä

http://www.circumstitions.com/Restric/Botched1sb.html

4. sattumanvaraisesti kasvavia verisuonia leikkauksessa tuhoutuneen verenkierron tilalle, esteettisyydellä, kiristävyydellä, tai kivuliaisuudella ei ole merkitystä

http://www.circumstitions.com/Restric/Botched5va.html

5. epäsymmetriset arpilinjat, ihosyltyt ja jopa täysin vaille ihoa jääneet alueet, joiden esteettisyydellä ja kivuliaisuudella ei ole merkitystä

http://www.circumstitions.com/Restric/Botched6un.html

6. jäljelle jääneen kudosmäärän riittämättömyys erektioon, sen seurauksena kivespussin, nivustaipeen ihon ja karvoituisek kiristyminen puolivarteen asti. Esteettisyydellä, kireydellä ja kivuliaisuudella ei ole merkitystä

http://www.circumstitions.com/Restric/Botched7ex.html

7. toisiinsa nähden jopa useita senttimetrejä kierteelle osuneet haavapinnat, jonka esteettisyydellä tai kiristävyydellä ei ole merkitystä

http://www.circumstitions.com/Restric/Botched8ma.html

Näistä asioista ei itseänikään kukaan etukäteen varoittanut. Kuitenkin ainakin omasta mielestäni näillä on potilaan itsensä kannalta suuri merkitys ja siksi on suoranaista potilaalle valehtelua väittää kyseistä operaatiota harmittomaksi pikku nipsaisuksi, joka paranee muutamassa viikossa.

2

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NoloTiukka

      Onko itsellesi tullut oireita?
      Itse 28v elänyt tiukan esinahan kanssa.
      Seksi onnistuu ja tuntuu hyvältä, mutta puhdistus/virtsaaminen ja ulkonäkö taas... Venyttely ei auta, ja vaikka saisinkin venytettyä niin nahka olisi liian pitkä. Jälkeenpäin on harmittanut kaikki seksikerrat jotka jäänyt tekemättä kun on hävettänyt... Leikkaukseen olen koittanut rohkeutta saada, mutta pelottaa..

      • IhanAiheellinenPelko

        No eihän nuo mitään "oireita" ole, ihan normaaleja ympärileikkauksen lopputuloksia. Joka tuollaista haluaa, niin tervemenoa vaan suomalaisen julkisen terveydenhuollon opiskelijoiden harjoituskappaleeksi. Olishan se vähintäänkin kohtuullista kertoa nuokin ongelmat etukäteen, itselleni tuli ainakin melkoisena järkytyksenä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1164
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      527
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe