"Siitä syystä minä sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta." 2.Tim.1:6
Rukoillaan että lestadiolaistenkin keskuudessa voisi vapautua kaikki armolahjat käyttöön seurakunnan rakennukseksi terveellä tavalla.
Itse olen saanut kokea todella ihanaa, isällistä, henkilökohtaista ja rakastavaa Herran hoitoa, kun puolestani on rukoiltu kielillä ja kun sitä on myös tulkittu.
Olen huomannut että nämä asiat saattaa jopa tuntua niin pelottavilta, ettei edes uskalleta tulla sellaiseen tilaisuuteen missä esim. kielillä puhumisen ja -tulkkaamisen armolahja on käytössä. Voisikohan siihen olla yhtenä syynä opetuksen puute? Kaikki mikä on vierasta, saatetaan kokea uhkaavana.
Sanahan kehottaa meitä anomaan näitä lahjoja, esim. 1. Korinttolaiskirjeen 14 luvussa. Anokaamme siis yhdessä ja yksittäin; Herra kyllä varmasti vastaa rukouksiin!
Ja ilahduttavasti näitä lahjoja on jo lestadiolaistenkin piirissä, mutta monille ne on silti vielä vieraita. Ja onkohan niin, että jos saarnaajat avautuisi tälle asialle, niin nämä lahjat voisi tulla vielä laajemminkin käyttöön?
Armolahjat palaviksi
8
74
Vastaukset
- Totuuteen
Raamatun mukaan kielillä puhumisesta ei ole juuri hyötyä seurakunnalle. Apostoli Paavali opetti, että keililläpuhuminen on merkki epäuskoisille, ei uskoville. Profetoiminen on taas merkki uskoville, koska se rakentaa seurakuntaa.
Apostoli sanoo mieluummin puhuvansa viisi sanaa profeetallisia sanoja, kuin tuhat kielillä.
Siinä on suhteellisuutta armolahjoihin, 5 suhde 10000. Ja ihan raamatullinen.- teuta01
"totuuteen "
.
Paavali sanoo : minä tykkään puhua kielillä , mutta siitä ei taida olla
paljon hyötyä' Uskoville . Apostoli sanoo että yksisana ymmärrettävästi
on parempi kuin 10'000 sanaa kielillä joista ei kukaan ymmäkrrä. mutta
jos on tulkitsija mukana silloin voisi olla äänessä. kielilläkin puhuja .
.
1Kor .12:4-31. Pelastavan ,Pyhittävän ja hyviä hedelmiä vaikuttavan työnsä Ks. Joh. 16:7-15. ;Room .8:1-16, 26-27. .Lisäksi Pyhä Henki antaa Kristuksen seurakunta ruumiin jäsenille. (jotka ovat "HENGESSÄ KASTETTUJ 12:13. sen rakentumiseksi.
erityisiä ARMOLAJOJA KARIMATA) eli HENKILAHJOJAneumatika ). perustava
armolahjoja , on Iankaikkinen eläömä Kristuksessa ,(Room6:23, ;12:6-8 ja 1Kor.
12:8-10 ,28-30. Luetellut Armo- ja henki lahjat voidaan jakaa kahteen pää
ryhmään.. I HENKEN PYHITTÄMÄT ja KÄYTTÄMÄT LUONNON LAHJAT. ja
II. IHMELAJAT ,JOTKA EIVÄT OLE SIDOTTUJA HENKILÖN LUONTAISIIN kykyihin..
jatkan joskus.
- Totuuteen
Korjaus:
Apostoli sanoo mieluummin puhuvansa viisi sanaa profeetallisia sanoja, kuin kymmenentuhatta kielillä. Kuinka LLL kuvitteli olevansa maan matosena kyvykäs tulkitsemaan maailmojen luojan tahtoa?
Ootteko lestat huomioineet, että tämä lll pienellämtahallaan kirjoitettuna oli tyypillinen harhainen? Tosin hänen puolustukseen on sanottava, että hänellä ei ollut oikeellista tietoa raamatun tapahtumista, jotka näin jälkeenpäin tutkittuna ovat selkeitä väärennöksiä.- Totuuteen
Nyt meni kyllä ohi hilseen.
Voisitko kertoa, mitä tarkoitit sanoa?
Ensimmäinen ja aluksi tärkein armolahja on henkien erottamisen armolahja. Sitä tulee harjoittaa omalle kohdalle ja rehellisesti tutkia ja tunnistaa ja tunnustaa mootiivi miksi teen sitä ja tätä.
- VieläPaavalia
Paavalin neuvot on hyvin selkeät:
"Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön; mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle." 1.Kor.14:27-28
Ja toisaalla Paavali sanoo myös näin:
"Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu." 1.Kor.14:5
Eli näistä jakeista voinee päätellä että kielillä puhuminen tulkkauksen kanssa on yhtä arvokasta kuin profetoiminen? - outojuttutämäkin
Olis mukava jos teillä lestalaisillakin olisi joskus jokin mielipde ja kommentti Raamatun asioista kuten tämäkin hyvä aloitus, mutta eihän teillä ole.
Miksi ei ole?
miksi ette halua keskustella uskonne perusteista vaikka Sana kehoittaa olemaan ain avalmis tekemään selkoa uskon perusteista, yleisesti ja omastaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 981956
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti2401582Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561040Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt78935- 84894
- 7825
- 28771
Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr10755Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.55724IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku38709