päävuokralainen

Vuokrasopimukset

Tietääkö kukaan onko mahdollista että asunnossa olisi kaksi päävuokralaista.
Haluan että oma lapsen lapseni olisi myös päävuokralainen kuten minä kolmiossa. Tällä hetkellä hän on alivuokralaisena asunnossani. Saan häneltä paljon tukea olisi hienoa jos hänkin olisi asunnon päävuokralainen.

3

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tabou

      Vastasin jo toisen aihealueen alle, mutta: jos et omista asuntoa, et voi sanella, kuka sen päävuokralainen on. Hoidatte asian vuokranantajan kanssa, ei täällä :)

    • Vuokranantaja

      Voi kyllä. Olen vuokrannut kaksion kahdelle lähisukulaiselle siten, että molemmat hallitsevat siitä omaa puolikastaan päävuokralaisena. Myös viranomaiset tuntuvat hyväksyvän tämän järjestelyn. Molemmat saavat asumistukea.

      • sdasdsadad

        Riippuu täysin sukulaisuussuhteesta. Saman perheen jäsenet, eli esimerkiksi aikuinen lapsi ja tämän vanhempi ei voi kumpikin saada asumistukea samaan asuntoon. Tällaisissa tapauksissa tuo kahden henkilön talous määritellään yhdeksi ruokakunnaksi ja mahdollinen asumistuki myönnetään koko asunnon osalta jommalle kummalle ruokakunnan jäsenelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      221
      3202
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      322
      2813
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      76
      1810
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      55
      1715
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      48
      1591
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1386
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      11
      1342
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1280
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      432
      1274
    10. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      105
      1269
    Aihe