Olen aikamoinen Päätalo-fani ja lukenut Iijoki-sarjan moneen kertaan läpi.
Nyt luen Ukkosen ääni - romaania, jossa Kalle on sotaväessä. Päätalo kuvaa tarkasti asioita, mm. alapääjuttuja. Siellä kerrotaan kursailematta nainnit, nussimiset, kullit, kyrvät, vitut jne. Mutta itsetyydytyksestä en muista mainitun koskaan.
Vedettiinkö 30-40-luvuilla käteen? Voisi kuvitella, että parikymppiset miehet kasarmiolosuhteissa, naisen puutteessa, olisivat tosiaan kuolleet myrkkyihinsä, kuten Päätalon kielellä ongelmaa kuvataan. Vai oliko asia aikoinaan niin tabu, ettei Päätalo, vaikka kirjoitti tapahtumista 40 vuotta myöhemmin, tohtinut siitä kirjoittaa?
Päätalon kielenkäyttö!
pussihoususvengi
2
122
Vastaukset
- WaveWave
Kyllähän Kalle jossakin kirjassa mainitsi "rasvojen hinkkaamisesta", olisiko ollut silloin kun avasi paskamakissa Aiotko kirjailijaksi teosta paketista ja eräs henkilö tuli kyselemään, että kellä helvetillä, voi olla noin pitkä paska.
- Anonyymi
Pikku Kalle oli panomiehiä
Jo pienenä lypsyjakkaran päältä veti mansikkia vituiksi
Sittemmin pääsi matalamman tavaran äärelle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203305
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512935Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92169
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135