Näillä viedään se vähäkin yksityisyys ihmisiltä. Jos keväällä puiden lehdistöstä olisi hieman vihdoin näkösuojaa, vastapäisiin taloihin. Nehän tullaan kiireesti napsimaan pois jo ennen kevättä.
Tokihan se nyt on naapureiden pihoille ja ikkunoihin oltava täysin esteettömät näkymät. Ikkunatkin on nykyään todella valtavia, kuitenkin monet pitää ne visusti verhottuina. Vaikka jätti-ikkunoista kai olisi tarkoitus töllöttää vastapäisiä naapureita. Tai, olla kuin näyttämöllä, esitellen yleisesti kaikille sisustustaan. Ainoa maisema mitä asunnon ostajille nykyään pakkotyrkytetään, on vastapäiset talot ikkunoineen ja pihoineen, kiinni oman asuntosi ikkunoissa ja pihassa.
Sama ilmiö toistuu ihan jokaisella omakoti ja rivitalo asuinalueella. Ei missään näe enää harvempaa asutusta. Kerrostalojen tiheään rakentamisen vielä ymmärtää, mutta ei sitä, että kaikki muutkin rakennetaan näin.
Pelätäänkö ihmisten syrjäytyvän, ellei kaikkia taloja rakenneta tälläisiin tiuhoihin klimppeihin? Jos sinulla ole varaa ostaa tonttia, harvaanasutulta alueelta,
jostain huitsin nevadasta ja ellet halua asua ihan korvessa.
Sinut on suorastaan pakotettu asumaan näin kiinni naapureissasi.
Puiden karsimisen ja oksimisen sijaan, ehdottaisin enemmän tiheäkasvuisten puiden istuttamista. Näistä olisi edes jotain näkösuojaa. Kesäisin kun ollaan paljon pihoilla. Suojaavat puut loisivat edes hieman sitä yksityisyyden tunnetta tiuhaan asutuilla alueilla.
Pelätäänkö nykyään puutarhanhoitoa? Eikö siihenkään ole enää aikaa, eikä kiinnostusta? Koska näiden uusien asuinalueiden talojen pihat vaan näyttävät olevan entistä paljaampia puista ja pensaista. Ei siksi, ettei siellä olisi ehtineet vielä kasvaa. Niihin ei vaan nykyään istuteta mitään näkösuojaksi. On vain paljaita laatikkomaisia ja rumia kolkon näköisiä talorykelmiä tiuhoissa klimpeissään. Etoo ja suututtaa tälläinen rakentaminen ja maisemointi. Millaiset mäntit tässä kaupungissa näistä asioista vastaa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Istuta jättituijaa, et näe naapurin rumaa muijaa
Miten naapurin äijät saa sitten piiloon, ne on monta kertaa rumempia.
Niinpä. Aivan turha valittaa kun voi itse ainakin rivari ja omakotitalonsa pihaan istutella mitä huvittaa.
Kerrostalossakin on yhtiökokoukset joisssa voi ehdottaa parannusta paskojen arkkitehtien suunnittelemmiin idiootiipihoihin.
Ainoastaan pelastuslaitoksen pääsy on huomioitava, ei muuta. Tontinomistajat saavat päättää itse istutuksistaan.
Mäntyä, kuusta ja tuijaa tai vaikkapa vaahtera niin se sitten siementää koko ympäristön ja laiskimukset saavat myös ruokottomat pihansa ylhäältäkin umpeen ja näkösuoja on ainakin lumisateen jälkeen taattu kesän lisäksi.
Raha ratkaisee asumisessa, ei mukavuus. Rakentajat kun saavat kaikki sallitut neliöt pikkusen lisääkin tontille mahtumaan ja jotkut hullut vielä ostavat niin mikäs siinä. Homeurakoitsijat ottavat rahat ja asukas joutuu asumaan sitten ;)).