sijoitus

Kylläpä nyt tuntuu nämä meidän ongelmat niin mitättömiltä, kun ihmisillä on ihan täälä meillä Suomessakin niin suurta tuskaa ja murhetta. En mitenkään vähättele näitä ongelmia mitä lasten kanssa on, mutta uskon että jokainen vanhempi joka on menettänyt lapsensa, olisi valmis ottamaan meidän taakkamme kunhan saisi lapsensa takaisin. Suhteellista on kaikki.
10624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei tullut kyllä mieleenikään verrata näitä asioita keskenään... Että vertaa nyt lapsensa menettämistä siihen, että jonkun lapsen kanssa eläminen on vaikeaa. Eihän tuollaista voi edes ajatella...? Miksiköhän edes vastasin tähän?

Äänestä

siis tarkoitatko, etä ne joiden lapset kuolivat aasiassa, haluaisivat tilalle lapselleen nämä tunnevammat ja mielenterveysongelmat, joita sijoitetuilla on? kunhan lapsi vain olisi hengissä? enpä usko! ensi huumassa tietysti kyllä, mutta ongelmien jatkuessa ja kasaantuessa, he kyllä kaipaisivat omia lapsiaan sellaisina kuin he ennen katastrofia olivat.

tottakai ongelmat saavat mittasuhteet suuronnettomuuden jälkeen, mutta ei se onnettomuus poispyyhi näiden lasten ongelmia. eikä näiden sijoitettujen tarpeita saa lakaista maton alle vain todeten, että ovat sentään hengissä. kaikki myötätunto niille joiden läheisiä menehtyi tai loukkaantui aasiassa, mutta tarvitta hoito ja huolto myös huostaanotetuille.

Äänestä
  • Vai tarkoittiko tuo sitä, että "olen mielummin sijaisvanhempi kuin kuollut" tai "olen mielummin sijaisvanhempi kuin menetän omaiseni Aasian katastrofissa"? Kuten sanottu, eihän noita asioita kerta kaikkiaan voi verrata.

    Vai oliko kenties sittenkin tarkoitus sanoa, että "mitä te täällä valitatte, kun maailmassa on pahempiakin asioita"?

    Äänestä

  • arvaaja kirjoitti:

    Vai tarkoittiko tuo sitä, että "olen mielummin sijaisvanhempi kuin kuollut" tai "olen mielummin sijaisvanhempi kuin menetän omaiseni Aasian katastrofissa"? Kuten sanottu, eihän noita asioita kerta kaikkiaan voi verrata.

    Vai oliko kenties sittenkin tarkoitus sanoa, että "mitä te täällä valitatte, kun maailmassa on pahempiakin asioita"?

    Nimen omaan tarkoitin että mitä täälä valitetaan niin pienistä asioista.Mutta jos piiri pieni pyörii vain oman kodin seinien sisällä niin kyllähän se alkaa ahdistaa ja tuntuu niin raskaalta että!

    Äänestä

  • äiti minäkin kirjoitti:

    Nimen omaan tarkoitin että mitä täälä valitetaan niin pienistä asioista.Mutta jos piiri pieni pyörii vain oman kodin seinien sisällä niin kyllähän se alkaa ahdistaa ja tuntuu niin raskaalta että!

    Hmm, tämä palstahan on tarkoitettu nimen omaan SIJAISVANHEMMUUTEEN liittyviin asioihin. Jos haluat keskustella Aasian katastrofista, niin löytänet siihen liittyviä keskusteluja muualta.

    Jos haluat keskustella Aasian katastrofista ja nämä pikkuasiat eivät sinua liikuta, mitä ihmettä sinä täällä sitten edes teet?! Mene vaikka hoitamaan lapsiasi... ai niin joo, nehän on huostaanotettu.

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    on se sitte kiva, että häirikköviesteihin ei kunnon sijaisvanhemmat uskalla pistää omaa nimimerkkiä... Kaksinaismoralismia. ;)
    kai tuo keskustelu sopii tänne kuin muutkin sijaisvanhempia huolestuttavat/mietityttävät asiat..höh

    Äänestä

  • Luna kirjoitti:

    en nyt tiedä onko se kaksinaismoralismia, niin ja enhän minä edes ole kunnon sijaisvanhempi, joten voin kai huoletta vastailla ilman nimimerkkiä. Kyllä, olen varmasti erittäin poikkeava ja tyhmäkin kun teen näin.

    Aloittajahan marisi siitä, kun täällä kehdataan keskustella sijaisvanhemmuuden pikku ongelmista.

    Äänestä

  • nimimerkkiä käyttäisi kirjoitti:

    en nyt tiedä onko se kaksinaismoralismia, niin ja enhän minä edes ole kunnon sijaisvanhempi, joten voin kai huoletta vastailla ilman nimimerkkiä. Kyllä, olen varmasti erittäin poikkeava ja tyhmäkin kun teen näin.

    Aloittajahan marisi siitä, kun täällä kehdataan keskustella sijaisvanhemmuuden pikku ongelmista.

    ..ilmiö: rikkinäinen puhelin...heh

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    Hmm, tämä palstahan on tarkoitettu nimen omaan SIJAISVANHEMMUUTEEN liittyviin asioihin. Jos haluat keskustella Aasian katastrofista, niin löytänet siihen liittyviä keskusteluja muualta.

    Jos haluat keskustella Aasian katastrofista ja nämä pikkuasiat eivät sinua liikuta, mitä ihmettä sinä täällä sitten edes teet?! Mene vaikka hoitamaan lapsiasi... ai niin joo, nehän on huostaanotettu.

    Onko tämä palsta tarkoitettu nimen omaan kaiken negatiivisen asian julki tuomiseen? Itse kokisin ainakin tärkeämmäksi ja rakentavammaksi, että yleinen keskustelu olisi iloista ja positiivis sävytteistä. Silloinhan täälä käynti olisi virkistävää omien taisteluiden keskellä, eikä sitä saman toistoa mitä jokainen sijoitusvanhempi omassa työssään näkee. Onpahan vain oma mielipiteeni. Sen kai saan minäkin tällä palstalla sanoa, vai olisiko parempi jos valittaisin kuinka iso lapsi paskoo housuun tai taas yksi rikkoi ikkunan ym.

    "Kylläpä nyt tuntuu nämä meidän ongelmat niin mitättömiltä, kun ihmisillä on ihan täälä meillä Suomessakin niin suurta tuskaa ja murhetta. En mitenkään vähättele näitä ongelmia mitä lasten kanssa on, mutta uskon että jokainen vanhempi joka on menettänyt lapsensa, olisi valmis ottamaan meidän taakkamme kunhan saisi lapsensa takaisin. Suhteellista on kaikki."

    Mikäs tässä viime yönä kirjoittamassasi viestissä sitten oli "iloista ja positiivis sävytteistä"? En usko että tuo viestisi ainakaan virkisti kenenkään mieltä? Mitä mieltä olet? Vai oletko tänä yönä eri mieltä kuin viime yönä?

    Kerro itsestäsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äiti minäkin kirjoitti:

Kylläpä nyt tuntuu nämä meidän ongelmat niin mitättömiltä, kun ihmisillä on ihan täälä meillä Suomessakin niin suurta tuskaa ja murhetta. En mitenkään vähättele näitä ongelmia mitä lasten kanssa on, mutta uskon että jokainen vanhempi joka on menettänyt lapsensa, olisi valmis ottamaan meidän taakkamme kunhan saisi lapsensa takaisin. Suhteellista on kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu