Opintielle...

Kainuun Ammattiopisto, Suomen paras ammattiopisto. Mielikuvia, mielikuvia, vähän harhaanjohtavaa mainontaa.
Suomen paras –maininta ei ole tae parhaasta opetuksen laadusta, siis parhaista edellytyksistä saada hyvä ammattitaito. Suomen paras maininta Kaolle on tullut siitä, että opiskelijoiden keskeytymisprosentti on pysynyt alhaisena. Kainuun Ammattiopistossa, opettajana toimineena täytyy sanoa, että opiskelijoiden keskeyttämisprosentin alhaisena pitäminen vaikuttaa koko opetustoimintaan ja oppimisprosesseihin.
Keskeyttämisuhan alla olevat opiskelijat saavat paljon tukitoimia, resursseja on suunnattu merkittävästi heihin. Tämä näkyy siten, että vakituiset opettajat käyttävät paljon aikaansa tukitoimien järjestämiseen ja tukeen osallistumiseen, joten normaaliopetus kärsii. Opettajat ”istuvat” erilaisissa osastopalavereissa ja oppilashuoltoryhmien palavereissa, joissa puidaan jaksoittain lähes jokaisen oppilaan asioita juurta jaksain läpi. Opiskelijoita laitetaan etäpäiville itseopiskelemaan kuka minnekin. Tätä tapahtuu aika lailla juuri siksi, että heikoimmatkin opiskelijat pysyvät koulun kirjoissa. Hyvä asia, mutta onko kyseinen mainostaminen oikeanlaista nuorille, jotka tekevät elämän tärkeimpiä uravalintoja? Opettajien keski-ikä kun alkaa lähennellä ns. ”rollaattori”-ikää kyseisen opinahjon muutamilla osastoilla, niin saattaa vaikutelma olla kuin historian tunnilla.
Sinun, nuori ihminen, kannattaa katsoa laajasti eri opiskelupaikkavaihtoehtoja, myös Kainuun ulkopuolella olevia. Jos sinulla on mahdollisuus hakea kannuksia muista kaupungeista, ei ole yhtään huono asia, jopa suotavaa. Kainuuseen voi aina palata takaisin, jos täältä löytyy työtä.
Sinä nuori, joka tiedät pystyväsi suoriutumaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen vaatimuksista normaalisti, noilla mainoksen mielikuvilla ei kannata ratsastaa. Sinä nuori, joka ajattelet, että vaikeuksia voi tulla opiskelussa, sairastelet paljon ja sitä myötä poissaoloja on luvassa sekä vähänkö kiinnostaa –asenteella haet, koska johonkin on mentävä, niin Kainuun Ammattiopisto on sinulle oikea valinta. Saat todennäköisesti Suomen parhaasta ammattioppilaitoksesta tutkintotodistuksen.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Esperius kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu