Se päivä oli eilen, maanantaina klo 11.20.
Mä itkin kauheesti. Me mentii Bussen kans ulos oottamaan kyytiä, äitiä joka tuli töistä...
Se oli innoissaan se luuli pääsevänsä jonnekin kivaan paikkaan... ja se rakasti olla autossa. Se alko riehumaan ja kieri lumessa peuhas heitteli lunta sinne tänne ja mä menin sen mukaan riehuu... Äiti tuli ja otti meistä kuvia.
Sitten alkoi puolentunnin matka eläinklinikalle helsinkiin. Busse istuskeli koko matka hymyillen.
Perillä se huomas että me ollaan taas täällä. Sehän oli käynyt lääkärissä useasti vikaa etsien mikä sillä oli. Se lähti kuiteskin reippaasti ja liukastu jäälle... :'( Sitten me mentii sisälle ja meiät kutsuttiin huoneeseen. Siellä sille annettiin eka nukutus piikki. me oltiin sen vierellä kokoajan ja rapsuteltiin pussailtiin ja halailtiin ja juteltiin... Se vaipui uneen hymyillen... Sitten meiän piti kantaa se pöydälle. Mä kannoin pään, se oli painava. Mä haistoin sen otsaa, se ihana tuoksu! meidä käskettiin ulos odottamaan kun se sai lopullisen piikin. Kun meidät kutsuttiin, tiesin että Busse olisi nyt enkeli. Se ei enää kärsisi. Itkin silti. Itkin omaa tuskaani ja ikävääni. Viimeisen kerran saimma nähdä Bussen, Bussen silmät, Bussen nenän, Bussen kokonaan, viimeisen. Kun lähimme minun oli pakko ovella vielä kääntyä ja silittäää. Halasin pois mennyttä koiraani... :( itku tässä tulee tätä kirjoittaessakin... Kotona oli Bussen riehuma jäljet. Voi kuinka ikävä voi olla jo nyt..! Kun menimme sisään olin varma että näin Bussen siinä sen omalla pedillään makaamassa. Olin varma!
Mutta niin se vain katosi. Oli autiota, ei koira juossut eteiseen meitä vastaan. Ei haukkunut iloista haukuntaansa. Yöllä en saanut unta, itkin vain ja katselin kuuta. Uskoin että Busse olisi taivaalla sen lähellä. Minun ei enää tarvinnut nukkua jalat kippurassa niin että Busse vei yli puolet sängystäni, hänen makoillessaan siinä. Kun katsoi tv:tä ei koira tullut seisomaan eteen... Ei ole enää koiraa...
Pakko jatkaa elämää siinä tuskassa. Busse on nyt vapaana ja armoilla tuulten.
Terkuin: 13w vantaalais tyttö
p.s. Olen iloinen jos olette jaksanu lukea tämän, on helpompaa kun saa jutella siitä toisten kanssa. IKÄVÖIN SINUA BUSSE olit mun rakas ja paras ystävä! Et kertonut salaisuuksia ja osasit lohduttaa parhaiten kaikista. VOI HYVIN, RAKAS!
Mä itkin kauheesti. Me mentii Bussen kans ulos oottamaan kyytiä, äitiä joka tuli töistä...
Se oli innoissaan se luuli pääsevänsä jonnekin kivaan paikkaan... ja se rakasti olla autossa. Se alko riehumaan ja kieri lumessa peuhas heitteli lunta sinne tänne ja mä menin sen mukaan riehuu... Äiti tuli ja otti meistä kuvia.
Sitten alkoi puolentunnin matka eläinklinikalle helsinkiin. Busse istuskeli koko matka hymyillen.
Perillä se huomas että me ollaan taas täällä. Sehän oli käynyt lääkärissä useasti vikaa etsien mikä sillä oli. Se lähti kuiteskin reippaasti ja liukastu jäälle... :'( Sitten me mentii sisälle ja meiät kutsuttiin huoneeseen. Siellä sille annettiin eka nukutus piikki. me oltiin sen vierellä kokoajan ja rapsuteltiin pussailtiin ja halailtiin ja juteltiin... Se vaipui uneen hymyillen... Sitten meiän piti kantaa se pöydälle. Mä kannoin pään, se oli painava. Mä haistoin sen otsaa, se ihana tuoksu! meidä käskettiin ulos odottamaan kun se sai lopullisen piikin. Kun meidät kutsuttiin, tiesin että Busse olisi nyt enkeli. Se ei enää kärsisi. Itkin silti. Itkin omaa tuskaani ja ikävääni. Viimeisen kerran saimma nähdä Bussen, Bussen silmät, Bussen nenän, Bussen kokonaan, viimeisen. Kun lähimme minun oli pakko ovella vielä kääntyä ja silittäää. Halasin pois mennyttä koiraani... :( itku tässä tulee tätä kirjoittaessakin... Kotona oli Bussen riehuma jäljet. Voi kuinka ikävä voi olla jo nyt..! Kun menimme sisään olin varma että näin Bussen siinä sen omalla pedillään makaamassa. Olin varma!
Mutta niin se vain katosi. Oli autiota, ei koira juossut eteiseen meitä vastaan. Ei haukkunut iloista haukuntaansa. Yöllä en saanut unta, itkin vain ja katselin kuuta. Uskoin että Busse olisi taivaalla sen lähellä. Minun ei enää tarvinnut nukkua jalat kippurassa niin että Busse vei yli puolet sängystäni, hänen makoillessaan siinä. Kun katsoi tv:tä ei koira tullut seisomaan eteen... Ei ole enää koiraa...
Pakko jatkaa elämää siinä tuskassa. Busse on nyt vapaana ja armoilla tuulten.
Terkuin: 13w vantaalais tyttö
p.s. Olen iloinen jos olette jaksanu lukea tämän, on helpompaa kun saa jutella siitä toisten kanssa. IKÄVÖIN SINUA BUSSE olit mun rakas ja paras ystävä! Et kertonut salaisuuksia ja osasit lohduttaa parhaiten kaikista. VOI HYVIN, RAKAS!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joskus suurin rakkaudenteko ihmiseltä koiralle on se, että päästää sen kärsimyksistään. Olen itse joutunut kokemaan saman. Koirani oli noin puolivuotias, ehkä vähän yli. Sillä oli niin paha lonkkavika ettei sen sijoiltaan mennyttä lonkkaa voitu asettaa paikoilleen kun ei ollut koko lonkkamaljaa missä se reisiluunpää olisi pysynyt. Toinen lonkka oli yhtä huono. Olin jo ensimmäisen rokotuskerran aikana eläinlääkärille kertonut epäilyistäni, ettevät lonkat ole kunnossa. Niinhä siinä sitten eräänä iltana kävi, että yrittäessään nousta sohvale sen lihakset ja jänteet antoivat periksi ja se lonkka meni sijoiltaan. Murheellista se silti oli, sillä olin jo tietenkin kiintynyt tähän komeaan urokseen ja sen kilttiin luonteeseen, mutta mitä muutakaan olisi voinut. Tekonivel-leikkaukset kun eivät koirilla ole ihan jokapäivää ja tässä tilanteessa kun oli molemmat, niin tulos olisi ollut niin epävarma ja tuskat ja kivut leikkauksestakin, todennäköisesti turhaan. Kyllä se tuska ja ikävä jota nyt tunnet ajan kanssa vähän haalistuu, mutta koskaan koiraa ei voi unohtaa. Vieläkin kahdeksan vuoden jälkeen tunnen välillä riipaisevia ikävänhetkiä, vaikka minulla on toinen aivan ihana koiruli rinnallani. Voimia sinulle.
jos kerrontasi puolivuotiaan lonkista on tosi ,niin vedä kasvattaja vastaamaan pentueen teetämisestä,kun et maininnut siitä,nää teho tuottajat ,kun pennuttaavat sairailla koirilla jälkeläisiä ja myyvät kovaan hintaan .Siitä sitten kärsii koirat ja uudet omistajat ,aina kun tälläista ilmenee pitaa ottaa yhteys kennel-liittoon ja vaatia tutkinta ,kasvattajasta joka noin toimii.Koskapa niissä on paljon joukossa täysin ,kasvattajan sopimuksen laiminlyöviä pennuttajia ,ne täytyy saada vastuuseen aina kun se on aiheellista,olisi paljonkin paljastettavaa näissä rahastuksissa .Se jääköön toiseen kertaan.
Mä itkin aivan hulluna kun luin ton :(
Jaksamisia sulle!
todella pahoillani puolestasi!!!Itkin myös paljon kuin luin tuota.
Todella PALJON voimia sinulle ja toivotaan,että aurinko paistaa sinne taas pian.
Nyt kuitenkin tiedetään varmasti,että koirallasi on hyvä olla..
mulla on toi sama homma huomenna edessä....
itkenyt tän iltaa miten voin tappaa parhaan ystäväni... mut pakko.... kuolee ikävään.....
Mutta armotta on meidän jokaisen koiran kohdalla tuo asia vielä edessä, olipa se sitten elänyt terveenä pitkän elämän tai kuollut nuorena johonkin edelläkerrottuun.
Koirallasi oli hyvä elämä, ole kiitollinen siitä ajasta, jonka sen kanssa sait elää.
Voimia sinulle.
"Kohota katseesi korkeuksiin, avaa silmäsi. Suru ympäröi sinut, se halajaa valtaa. Sen aika on oikea, siis sure nyt. Avaa sydämesi, näytä tietä rakkauden. Kun Isä ystäväsi vei, Hän luokseen turvaan otti. Siellä ystävälläsi hyvä olla. Ystäväsi tahtoisi kertoa tavallaan, kuinka sinusta välittikään. Tuo toive molemmin puolin tosi on. Mutta molemmat olette sen tehneet. Molemmat tiedätte toistenne tärkeyden. Tuntuu nyt kuin elämä kiitäisi ohi silmien. Kuin kaikki sulkeutuisi sekuntiin. Sinä ethän yksin jää. Ethän sydäntäsi pakahduta, ethän kyyneleitä säästele. Siis rakkaudelle siivet anna, se rakkaan ystäväsi viimeiselle matkalle kanna."
-Todella paljon voimia sinulle. Halusin kertoa tavallani että otan osaa suruusi. Tiedän tunteen.-