Pari asiallista kirjoitusta ehtikin olla Hua Hinin matkailuun liittyen, mutta eikös vaan
nämä samat uunot , palstan pilaaja- porukka , vaihtoi taas omaan typerään tyyliinsä ; seksimatkailuun , Joillekin se näyttäisi olevan ainoa ajatus jonka pääkopastaan
löytää kun kuuleekin sanan Thaimaa, kuulkaas hyvät " uunot " olette melkoisen
tietämättömiä , ennakkoluulojen uhreja, teitä on vain pieni , mutta sitäkin äänekkäämpi joukko , Thaimaa on paljon muutakin, Käykääs joskus itse katsomassa.
Siitä puhe - mistä puute
79
214
Vastaukset
- 00000000000000
Riitelyn aihetta on myöskin löytynyt vertailusta Hua Hin - Pattaya pinta-alasta,
joku kun vaan viihtyy kohtuullisen pienessä kaupungissa , toinen isommissa ympyröissä. Makuasioista ei kannata kiistellä. - HuaHininLerpat
Vanhat läskit ja pälvikaljut miehet valloittaneet Hua Hinin. Pesulla ne ei käy paska haisee monen metrin päähän. Sam Songia vähintään viisi pulloa päivä ja siihen halpaa Archa olutta päälle. Baarihuoratkaan ei niitä huoli kun näillä sioilla ei seiso kuin järki. Housuissa kuivuneet ripuli paskat ja kuset. Tälläistä porukkaa homo Danin baari täynnä.
- 098765432
Jäikö lääkkeesi ottamatta, kun noin ahdistaa?
- 64565476767
kävisit Danin ravintolassa et kirjoittaisi noin, reppana
- TylsästäHuastaJuttuja
Pilkuttajalta odottelemme yhä sitä ensimmäistä matkailu aiheista avausta.
Vai oletko koskaan edes Thaimaassa käynyt?- 65744575675
Jatka vaan samaan tahtiin resuperse, voi jumalauta. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14157425/helsingin-sairas-sika-amalia-riehuu-matkailupalsto
- 0000000000000
65744575675 kirjoitti:
Jatka vaan samaan tahtiin resuperse, voi jumalauta. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14157425/helsingin-sairas-sika-amalia-riehuu-matkailupalsto
Kuka viitsii tälläistä p-palstaa lukea vielä vähemmän kirjoitella ?
Jos ei muuta vinoilun aihetta niin jostain pilkuistako pitää vääntää,, ? - 579755689
65744575675 kirjoitti:
Jatka vaan samaan tahtiin resuperse, voi jumalauta. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14157425/helsingin-sairas-sika-amalia-riehuu-matkailupalsto
Järkyttyneenä luin näiden Aasia hihhuleiden kirjoituksia uskomatonta skeidaa, ja samat sekopäät näyttävät kirjoittelevan tällä palstalla.
Ylläpitohan näiden "avohoitopotilaiden " paskajutut nostaa pramille niinThaimann kuin Aasia osiossakin. Kaikista helpoimalla pääsisi kun unohtaisi tämän tasoisen foorumit , ei tarvitsisi lukea tai kommentoida tätä paskaa mitä palsta on pullolaan.
- 3RumaaTeroa
Oikeassa olet, ihmetyttää kuka jaksaa samaa paskaa jauhaa vuodesta toiseen, taitaa olla suomalaisten mielenterveys hieman hunningolla tai sitten tämä on kuten kirjoitit avohoitopaikka
- KirjoituksiasiLukenut
3RumaaTeroa on paraskin arvostelija!
- tummeliteronjutut
3RumaaTeroa kirjoitti:
Oikeassa olet, ihmetyttää kuka jaksaa samaa paskaa jauhaa vuodesta toiseen, taitaa olla suomalaisten mielenterveys hieman hunningolla tai sitten tämä on kuten kirjoitit avohoitopaikka
Tummelitero tietää kaiken, hienoa, että noinkin tietävä retonkimekon heilauttaja on päässyt suutaan soittamaan palstalle.
- 3rumaaTeroa
tummeliteronjutut kirjoitti:

Tuota juuri tarkoitin tämä yksi sairas pilaa useita palstoja kirjoituksillaan, on onkomiestä, tummeliteroa, sika Amailiaa, retonkimekkoja, pilkuttajaa, kauneuskilpailuja milloin mitäkin, ja minä olen kirjoittanut tänne muutaman kuukauden, tämä seköpää vuosia.
- 635676356
Muutaman kuukauden, älä jauha paskaa. Reppana resuperse
- tummeliteronjutut
3rumaaTeroa kirjoitti:
Tuota juuri tarkoitin tämä yksi sairas pilaa useita palstoja kirjoituksillaan, on onkomiestä, tummeliteroa, sika Amailiaa, retonkimekkoja, pilkuttajaa, kauneuskilpailuja milloin mitäkin, ja minä olen kirjoittanut tänne muutaman kuukauden, tämä seköpää vuosia.
tummelitero nämä kaikki on kavereineen aiheuttanut, kavereita tuntuu olevan, tosin en minäkään ole yksin täällä Pattayan ystävänä kirjoitellut.
Vältän henkilökohtaisesti, kuitenkin tuollaista Hiekkaharjuun ja Hua Hiniin kuuluvaa kielenkäyttöä, resup.... yms. vastaavat, heidän arkikieleensä kuuluvia sanoja. - 147369852214785
Pattayan ystävänä kirjoitellut !! Eikös olisi sitten parasta pysytellä siellä palstalla ?
Minä tunnustaudun Hua Hinin ystäväksi , enkä edes vilkaise Pattaya palstalle,vaikka eipä täälläkään montaa viisasta kirjoitusta viikossa.... Lieneekö teidän pattispoikien ansiosta ? Krabi osiota vilkaisen joskus siellä sentään näyttäisi olevan asiaa - liittyen MATKAILUUN, - Thaimaatakierrellyt
147369852214785 kirjoitti:
Pattayan ystävänä kirjoitellut !! Eikös olisi sitten parasta pysytellä siellä palstalla ?
Minä tunnustaudun Hua Hinin ystäväksi , enkä edes vilkaise Pattaya palstalle,vaikka eipä täälläkään montaa viisasta kirjoitusta viikossa.... Lieneekö teidän pattispoikien ansiosta ? Krabi osiota vilkaisen joskus siellä sentään näyttäisi olevan asiaa - liittyen MATKAILUUN,Niinpä Krabin kävijät eivät ole pillun perässä juoksijoita eihän siellä ole tyttöbaarejakaan niin paljoa kuin Hua Hinissä (ja Pattayalla). Hua Hinissä on yleinen näky kun vanhat eläkeläis miehet taluttavat itseäään 30-40 vuotta nuorempia tyttöjä. Pattayalla ikäerot eivät ole noin huomattavaia.
- petepuuhaa
tummeliteronjutut kirjoitti:
tummelitero nämä kaikki on kavereineen aiheuttanut, kavereita tuntuu olevan, tosin en minäkään ole yksin täällä Pattayan ystävänä kirjoitellut.
Vältän henkilökohtaisesti, kuitenkin tuollaista Hiekkaharjuun ja Hua Hiniin kuuluvaa kielenkäyttöä, resup.... yms. vastaavat, heidän arkikieleensä kuuluvia sanoja.Ja paskat täällä ei ole kui yksi sairas lerppatrolli, joka näkyy pitkänollaa, tummeliteroa, pilkuttajaa, sika Amaliaa jo päivä unissaan, tämä lerpoatrolli ei ole muuta kun räkänokkainen resuperse, kunnan psykon avohoitopotilas ja säälittävä reppana.
- KalervoSilveenReissaa
Hua Hin on pedofilien taivas
- åpoiuytrew
Keskustelupalstat ovat hullujen taivas. Näitä räksyttäviä hulluja riittä kun mielenterveyspotilaat pääsevät kotihoitoon.
- SilmätAukiKulkeva
Tottahan se on: Hua Hinissä käy enemmän seksimatkaajia kuin Krabilla ja monessa muussa Thaimaan kohteessa. Vain Phuketin Patongilla ja Pattayalla käy enemmän. Tällä Hua Hin palstalla yritetään kovasti vältellä tätä totuutta ja mustamaalata Pattayaa vaikka räikeä ihmiskauppa rehottaa myös Hua Hinissä.
- Thaimaankävijä
no enpä pitäisi Hua Hiniä enkä Phuketin patongia minään seksimatkailija kohteena, jotka näin väittävät eivät ole kummassakaan käyneet, ja pattaya ei ole koko thaimaa, joka on todellinen seksimatkaajan taivas, kuin myös pedofiilien, naurettava kommentti että mustamaalataan pattayaa jossa prostituutio on aivan toisella tasolla kuin koko Thaimaassa, käytännössä koko 22,2 km2 on iso bordelli, kaikkine sexikaupan muotoineen, on boyz town, todellisia tyttöbaareja, gogo, ihmiskauppahan thaimaassa ei juurikaan ole, vaikka silmätaukikulkeva niin väittää, todennäköisesti hän ei edes tiedä mitä ko. käsite tarkoittaa.
- SilmätAukiKulkeva
Kukakohan ei Pattayalla ole käynyt? Pienet ovat olleet ympyrät Pattayalla vain rannan läheisyydessä pyörinyt. Bangkok on Thaimaan suurin seksikeskus.
Hua Hinin tyttötarjonta taitaa ohittaa jo Patongin tarjonnan. Paljon niitä tyttöjä siellä on - TerveisetP-Thaimaasta
Thaimaankävijä kirjoitti:
no enpä pitäisi Hua Hiniä enkä Phuketin patongia minään seksimatkailija kohteena, jotka näin väittävät eivät ole kummassakaan käyneet, ja pattaya ei ole koko thaimaa, joka on todellinen seksimatkaajan taivas, kuin myös pedofiilien, naurettava kommentti että mustamaalataan pattayaa jossa prostituutio on aivan toisella tasolla kuin koko Thaimaassa, käytännössä koko 22,2 km2 on iso bordelli, kaikkine sexikaupan muotoineen, on boyz town, todellisia tyttöbaareja, gogo, ihmiskauppahan thaimaassa ei juurikaan ole, vaikka silmätaukikulkeva niin väittää, todennäköisesti hän ei edes tiedä mitä ko. käsite tarkoittaa.
Minkä muun peräänne Hua Hiniin matkaavat miehet menevät kuin pillun? Yli 60 vuotiaat äijät nuorten 18 vuotisten tyttöjen kanssa. Hua Hinissä enemmän huoria kuin Chian Maissa ja Koratissa jotka ovat suurempia kuin pikkuinen nopeasti nähty Hua Hin
- Thaimaankävijä
SilmätAukiKulkeva kirjoitti:
Kukakohan ei Pattayalla ole käynyt? Pienet ovat olleet ympyrät Pattayalla vain rannan läheisyydessä pyörinyt. Bangkok on Thaimaan suurin seksikeskus.
Hua Hinin tyttötarjonta taitaa ohittaa jo Patongin tarjonnan. Paljon niitä tyttöjä siellä onRiippuu tietysti mitä sitä suuruudella tarkoitetaan, Bangkok on liki 10.000.000 asukkaan metropoli, kun Pattaya 22,2 km2 oleva pikku kylä, josta saat ostaa sexia jokaiselta neliökilometriltä, missään muualla ei ole vastaavaa.
- TiesitköSitä
Thaimaankävijä kirjoitti:
Riippuu tietysti mitä sitä suuruudella tarkoitetaan, Bangkok on liki 10.000.000 asukkaan metropoli, kun Pattaya 22,2 km2 oleva pikku kylä, josta saat ostaa sexia jokaiselta neliökilometriltä, missään muualla ei ole vastaavaa.
Hua Hinin kaupungin pinta-ala 5,4 neliö km.
- Thaimaankävijä
niin ja katuja on kolme jossa maksullista seuraa,
muuten helsingissä on useampia katuja alppilassa ja vallilassa, aleksis kivenkadun ja mäkelänkadun välissä, sekä kalliossa hierontapaikkoja, enemmän kuin hua hinissä,
kyllä maksullista löytyy myös helsingistä, mutta jos se suhteutetaan pattayaan, puoli helsinkiä pitäisi olla bordellia,
ja Hua Hinin pinta-ala on hieman yli 800 km2, keskusta hieman suurempi kuin pattaya noin 100 km2 jos mitataan lentokentältä apina vuorelle, kaupungin pituus on noin 25 kilsaa etelästä pohjoiseen, ja sisämaahan noin 4 kilsaa, idästä länteen. - 00000000000000
TerveisetP-Thaimaasta kirjoitti:
Minkä muun peräänne Hua Hiniin matkaavat miehet menevät kuin pillun? Yli 60 vuotiaat äijät nuorten 18 vuotisten tyttöjen kanssa. Hua Hinissä enemmän huoria kuin Chian Maissa ja Koratissa jotka ovat suurempia kuin pikkuinen nopeasti nähty Hua Hin
Onko joillekin tosiaan niiiin vaikeaa ymmärtää ( terveiset P-Thaimaasta ) etteivät suinkaan edes miehet yli 60 vee " pillun perään " matkusta Hua Hiniin , golfaus , mukava ilmasto sekä laatuaika perheen ja ystävien kanssa ei liene tämän
palstan tyypeille ensinkään tuttua elämää, Ei muuta kun tyttökatuja kaivataan
Omituisia , onnettomia näyttäisi olevan nämä .. - RipaTakiab
Thaimaankävijä kirjoitti:
niin ja katuja on kolme jossa maksullista seuraa,
muuten helsingissä on useampia katuja alppilassa ja vallilassa, aleksis kivenkadun ja mäkelänkadun välissä, sekä kalliossa hierontapaikkoja, enemmän kuin hua hinissä,
kyllä maksullista löytyy myös helsingistä, mutta jos se suhteutetaan pattayaan, puoli helsinkiä pitäisi olla bordellia,
ja Hua Hinin pinta-ala on hieman yli 800 km2, keskusta hieman suurempi kuin pattaya noin 100 km2 jos mitataan lentokentältä apina vuorelle, kaupungin pituus on noin 25 kilsaa etelästä pohjoiseen, ja sisämaahan noin 4 kilsaa, idästä länteen.Hua Hinin keskustan pinta-ala alle 6km2. Asun täällä. Ilmoittelet Z koko provinssin pinta-alaa. Epäilen ettet asu täällä. Hua Hin on mukava pieni kaupunki.
- Thaimaankävijä
paljon on lentokentältä apina vuorelle tai edes market villageen yli kymmenen kilsaa , ja paljonko on kaupungin leveys, ja niin minäkin asun täällä, mutta tuon kartasta kartan mukaan lentokentältä apinavuorlle on noin 25 kilsaa.
- Thaimaankävijä
tietysti jos mittaat kaupungin rajan 3218 ja 1043 teiden risteyksistä päästään noin 6 km2 mutta keskusta on huomattavasti laajempi kuin pattaya on, sinun kyllä pitäisi tietää tämä jos asut täällä, minä nimittäin asun.
- Thaimaankävijä
hua hin townin koko on 86,36 km2 eli kolmin kertainen pattayaan verrattuna, tämä tieto löytyy netistä.
- HelloSexyManWhereUgo
00000000000000 kirjoitti:
Onko joillekin tosiaan niiiin vaikeaa ymmärtää ( terveiset P-Thaimaasta ) etteivät suinkaan edes miehet yli 60 vee " pillun perään " matkusta Hua Hiniin , golfaus , mukava ilmasto sekä laatuaika perheen ja ystävien kanssa ei liene tämän
palstan tyypeille ensinkään tuttua elämää, Ei muuta kun tyttökatuja kaivataan
Omituisia , onnettomia näyttäisi olevan nämä ..Paljon enemmän Hua Hinissä seksimatkaajia vain näkyy katukuvassa kuin Krabilla ja Rayongissa. Kyllähän se kertoo kaupungin luonteesta paljon. Ja niitä lutkakatuja ja alueita enemmän kuin palstalla valheellisesti vähätellään olevan kolme. Tuntuu hieman sille että eräät eivät iltaisin ole Hua Hinissä koskaan kävelleet.
- Väkilukutodistaa
Thaimaankävijä kirjoitti:
hua hin townin koko on 86,36 km2 eli kolmin kertainen pattayaan verrattuna, tämä tieto löytyy netistä.
Tässä Thaimaan kaupunkien väkilukuja. Kertoo enemmän kuin pinta-alat.
http://www.worldatlas.com/as/th/cities-in-thailand.html
Hua Hin on town ja Pattaya on city - SeppoP-Karjala
Thaimaankävijä kirjoitti:
no enpä pitäisi Hua Hiniä enkä Phuketin patongia minään seksimatkailija kohteena, jotka näin väittävät eivät ole kummassakaan käyneet, ja pattaya ei ole koko thaimaa, joka on todellinen seksimatkaajan taivas, kuin myös pedofiilien, naurettava kommentti että mustamaalataan pattayaa jossa prostituutio on aivan toisella tasolla kuin koko Thaimaassa, käytännössä koko 22,2 km2 on iso bordelli, kaikkine sexikaupan muotoineen, on boyz town, todellisia tyttöbaareja, gogo, ihmiskauppahan thaimaassa ei juurikaan ole, vaikka silmätaukikulkeva niin väittää, todennäköisesti hän ei edes tiedä mitä ko. käsite tarkoittaa.
Pattayan Boyz Town iso pettymys meille leidareista pitäville. Noin 100m pitkä katu jossa tyhjiä baareja paljon ja vähän asiakkaita. Oli kuulemma 5 vuotta sitten suurempi alue kuin nykyään. Mutta poliisi johto pienensi alueen. Kävimme viime vuonna Hua Hinissä asuvan ladyboy ystäväni kanssa katsastamassa paikan.
- 85943854968
SeppoP-Karjala kirjoitti:
Pattayan Boyz Town iso pettymys meille leidareista pitäville. Noin 100m pitkä katu jossa tyhjiä baareja paljon ja vähän asiakkaita. Oli kuulemma 5 vuotta sitten suurempi alue kuin nykyään. Mutta poliisi johto pienensi alueen. Kävimme viime vuonna Hua Hinissä asuvan ladyboy ystäväni kanssa katsastamassa paikan.
Niinkö Boyz town ei edes ole leidari alue, vaan homojen, totta se on pienentynyt 25 metriä noin viisi vuotta sitten, kun yksi iso yökerho heitti kupit. kun olet leidarinrakastaja niin sinun pitäisi tietää että leidari paikat sijaitsevat soi 6,7,8 tuo soi 6 on täysin leidari katu, eli et osaa erottaa transuja ja homoja toisistaan.
- HuaHinPedofileille
Numero pelle todisti jälleen ettei Pattayaa tunne lainkaan. Mutta mites tuo Pattaya kuuluu eläkeläisten pedofilien eli Hua Hin palstalle?
- Heteromies
85943854968 kirjoitti:
Niinkö Boyz town ei edes ole leidari alue, vaan homojen, totta se on pienentynyt 25 metriä noin viisi vuotta sitten, kun yksi iso yökerho heitti kupit. kun olet leidarinrakastaja niin sinun pitäisi tietää että leidari paikat sijaitsevat soi 6,7,8 tuo soi 6 on täysin leidari katu, eli et osaa erottaa transuja ja homoja toisistaan.
Sinua selvästi kiinnostaa homo-baarit kun Boyz Townissa käyt Pattayalla. Hetero miehet ei siellä käy, sinä käyt.
Soi 6 on kyllä Pattayalla kuuluisa short time baareista ei leidareista vaikka niitä siellä kyllä on niinkuin myös Soi 80 Hua Hinissä ja Hiltonin baari alueella. - LOPETTAISIVIIMEIN
ALOITUS OLIKIN SIITÄ PUHE MISTÄ PUUTE. PUUTTEESSAAN TÄMÄ YKSI PATTAYAN BOYS TOWNISSA VIIHTYY. JA KEHTAA MAINOSTAA SITÄ HUA HIN PALSTALLA. TYPERYS PILAA SAMALLA MEIDÄN MAINEEN JOTKA HUASSA VIIHDYMME.
- omanpesänpilaajat
LOPETTAISIVIIMEIN kirjoitti:

Miten voi teidän mainettanne, huutaja, enää pilata?
Sen ovat pilanneet lerpat. hanuristit, tummeliterot, numero- ja onkomiehet ajat sitten!
Entinen Hua Hin on vain kaukainen muisto, meidän siellä vuosia ja vuosia sitten käytyämme.
Oma porukkanne, Hiekkaharjulaisten kanssa sen on pilannut. - 0000000000000
Kannattaisi tämän " sankarin " nim.merkki " omanpesänpilaaja " - NYT jos pää olis eilisillasta vähän selvennyt - lukea VIISAS kirjoitelmansa. Vai ihan vuosia sitten siellä käynyt on HÄN ... On kuules monet muutkn käyneet, yli kymmenen vuotta
sitten ensimmäisen kerran ja hyvin vähän on muutosta tapahtunut, turistimäärät lisääntyneet ja rakennustoimintaa on paljon, Silti Hua Hin on rauhaa
rakastaville sopiva lomapaikka , Ei tietenkään sovellu tälle törkykielisille
pesän pilaajalle , jonka VAHVUUS näyttää olevan " lerpat, hanuristi, tummeliterot, numero- ja onkamiehet " manaamisessa , Ai niin ja vielä Hiekkaherjulaiset,
Lapsellista !
Siisti suusi vaikka oletkin KAUKAINEN MUISTO , Ja sen huomaa.
Parasta ennen päiväyksesi on mennyt !
KIITOS " LOPETTAISIT VIIMEIN " Tuon sanomasi sai HUUTAA ,vaikka ei kaikille siltin mennyt perille, - Huandysfaattiset
0000000000000 kirjoitti:
Kannattaisi tämän " sankarin " nim.merkki " omanpesänpilaaja " - NYT jos pää olis eilisillasta vähän selvennyt - lukea VIISAS kirjoitelmansa. Vai ihan vuosia sitten siellä käynyt on HÄN ... On kuules monet muutkn käyneet, yli kymmenen vuotta
sitten ensimmäisen kerran ja hyvin vähän on muutosta tapahtunut, turistimäärät lisääntyneet ja rakennustoimintaa on paljon, Silti Hua Hin on rauhaa
rakastaville sopiva lomapaikka , Ei tietenkään sovellu tälle törkykielisille
pesän pilaajalle , jonka VAHVUUS näyttää olevan " lerpat, hanuristi, tummeliterot, numero- ja onkamiehet " manaamisessa , Ai niin ja vielä Hiekkaherjulaiset,
Lapsellista !
Siisti suusi vaikka oletkin KAUKAINEN MUISTO , Ja sen huomaa.
Parasta ennen päiväyksesi on mennyt !
KIITOS " LOPETTAISIT VIIMEIN " Tuon sanomasi sai HUUTAA ,vaikka ei kaikille siltin mennyt perille,Hua Hinin pitkänolla jälleen, suuressa hädässään, kuolevan Hua Hinin ja lahojen talojen puolesta taistelee tuulimyllyjä vastaan.
Hua Hinin oma Don Quijote, jälleen asialla.
Onkohan ihan Tero itse, tuo verbaalinen lahjakkuus ei ainakaan kirjoituksistaan loista, mutta tämähän lienee normaalia lerppojen ja sateenkaarimiesten vanhuskaupungille. - omanpesänpilaajat
0000000000000 kirjoitti:
Kannattaisi tämän " sankarin " nim.merkki " omanpesänpilaaja " - NYT jos pää olis eilisillasta vähän selvennyt - lukea VIISAS kirjoitelmansa. Vai ihan vuosia sitten siellä käynyt on HÄN ... On kuules monet muutkn käyneet, yli kymmenen vuotta
sitten ensimmäisen kerran ja hyvin vähän on muutosta tapahtunut, turistimäärät lisääntyneet ja rakennustoimintaa on paljon, Silti Hua Hin on rauhaa
rakastaville sopiva lomapaikka , Ei tietenkään sovellu tälle törkykielisille
pesän pilaajalle , jonka VAHVUUS näyttää olevan " lerpat, hanuristi, tummeliterot, numero- ja onkamiehet " manaamisessa , Ai niin ja vielä Hiekkaherjulaiset,
Lapsellista !
Siisti suusi vaikka oletkin KAUKAINEN MUISTO , Ja sen huomaa.
Parasta ennen päiväyksesi on mennyt !
KIITOS " LOPETTAISIT VIIMEIN " Tuon sanomasi sai HUUTAA ,vaikka ei kaikille siltin mennyt perille,Olen kyllä käynyt Hua Hinissä pari vuotta sitten, joten tiedän millaiseksi paikka on muuttunut, ikävä kyllä.
Seuraavaan kertaan käyntiimme siellä tulee kulumaan jälleen vuosia, kyllä niin surkeaksi oli paikka mennyt.
Voitte myös kaikki te Hua Hinin kannattajat miettiä kielenkäyttöänne, ei ole normaali ihmisten juttuja nuo resup... ym. sanontanne, joita jatkuvasti viljelette viesteissänne, julkisilla palstoilla. - HuaHininAlamäki
000000000 Hua Hin oli aivan toisenlainen 1986 kuin 2000 luvun alun jälkeen. 1986 tyttöbaarit pystyi laskemaan kymmeneen asti pääsemättä. Aivan toisenlainen kokemus kun 2013 siellä 4 vuorokautta olimme, piti olla kauemmin mutta muutos pahemmaksi turistirysäksi tyttöbaareineen ym ym sai meidät muihin maisemiin.
- ThaiPena
mitenhän sinä törmäät aina noihin ongelmiaan, itse olen asunut täällä 6 vuotta ja en ole mihinkään ongelmiin törmännyt, jos olet löytänyt paremman paikan Thaimaasta niin kerro vapaasti, tämä on mukava pikkukaupunki, jossa on kaikk tarpeellinen mitä tarvitaan, hyvin turvallinen liikenne on kohtuullisen helposti opittavissa, vaikka mopoa tai autoa varten, lisäksi täällä teitä korjataan todella paljon, käytännössä kaikki päätiet on kuuden vuoden aikana uusittu, ja iso osa sivuteistäkin.ei tänne kenenkään tarvitse tulla jos ei halua.
Et kai ole niin yksikertainen että kuvittelet, Pattaya ja Hua Hin on samanlaisia kuin liki 30 vuotta sitten.
tänäänkin on lämpötila siellä 30 päältä, varjossa... Ja ruoka hyvää ja halpaa. - AinaSattuuJaTapahtuu
Pattaya ei liity avaukseen. Mitä jos vertaisit Krabin tyttöpalvelujen määrään älä Pattayan koska turistien määrään verrataan. Pattayalla on tälläkin hetkellä lähemmäs miljoona ihmistä.
- FaktaaEiFiktioita
ThaiPena kirjoitti:
mitenhän sinä törmäät aina noihin ongelmiaan, itse olen asunut täällä 6 vuotta ja en ole mihinkään ongelmiin törmännyt, jos olet löytänyt paremman paikan Thaimaasta niin kerro vapaasti, tämä on mukava pikkukaupunki, jossa on kaikk tarpeellinen mitä tarvitaan, hyvin turvallinen liikenne on kohtuullisen helposti opittavissa, vaikka mopoa tai autoa varten, lisäksi täällä teitä korjataan todella paljon, käytännössä kaikki päätiet on kuuden vuoden aikana uusittu, ja iso osa sivuteistäkin.ei tänne kenenkään tarvitse tulla jos ei halua.
Et kai ole niin yksikertainen että kuvittelet, Pattaya ja Hua Hin on samanlaisia kuin liki 30 vuotta sitten.
tänäänkin on lämpötila siellä 30 päältä, varjossa... Ja ruoka hyvää ja halpaa.Siinä missä Pattaya on muuttunut siistimmäksi niin Hua Hin taas muuttunut vastakkaiseen suuntaan. Kun keskustellaan 30 vuoden takaisista kaupungeista.
- 7478975485
AinaSattuuJaTapahtuu kirjoitti:
Pattaya ei liity avaukseen. Mitä jos vertaisit Krabin tyttöpalvelujen määrään älä Pattayan koska turistien määrään verrataan. Pattayalla on tälläkin hetkellä lähemmäs miljoona ihmistä.
Pattaya on sexin mecca, kaikki muuta tulevat kilometrejä perässä.
- ThaiPena
FaktaaEiFiktioita kirjoitti:
Siinä missä Pattaya on muuttunut siistimmäksi niin Hua Hin taas muuttunut vastakkaiseen suuntaan. Kun keskustellaan 30 vuoden takaisista kaupungeista.
Ei pidä paikkaansa, kaikki on mennyt parempaan suuntaa, miestäni pattaya vähiten.
- pattyayasalaatti
Väkilukutodistaa kirjoitti:
Tässä Thaimaan kaupunkien väkilukuja. Kertoo enemmän kuin pinta-alat.
http://www.worldatlas.com/as/th/cities-in-thailand.html
Hua Hin on town ja Pattaya on cityEnsin pelattiin sököä, turpaan tuli vaihdoit pelin paskahousuun.
- EiLauttayhteydelle
ThaiPena kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa, kaikki on mennyt parempaan suuntaa, miestäni pattaya vähiten.
ThaiPenakin kertoi olevansa miehen kanssa naimisissa. Ensin eräs kertoi Pattayan homoista ja toinen Pena kertoi olevansa miehen kassa naimisissa. Hua Hin on pervojen hanurihomojen kohde. Hauskaa kun pojat rehellisesti tulevat kaapista somessa. Homobaareissa taitaa käydä huono flaksi Hua Hinissä liikaa kilpailua. Kaverit joutuvat hakemaan seuransa Pattayalta muutamasta homonaarista, niissä kun ei Pattayan tosimiehet asiakkaina ole. Paitsi Hua Hinin homot Dan, Kalervo, Pena ja muut lerpat.
- 3rumaaTeroa
Lerppatrolli, Pena kertoi olevansa miehen kassa naimisissa, sinä et ole kenenkään kanssa naimisissa kun sinun kassa ei riitä edes itsesi elättämiseen, resuperse, sinulla ei ole varaa edes Pattayan huoriin, saatikka suomalaiseen, vaikka olet täällä kehunut lentolippuja tilaavasi, vittu uskotaan, uskotaan resuperse.
- SameShitTalk
Lue 3.3 kirjoittamasi viesti 3RumaaTeroa. Olet siis itse avohoidossa
- OtaHanuriinPoju
Tuo kakara on oikeeasti todella häiriintynyt, se näyttää kirjoittelevan muutamalle muullekin palstalle, yhtä sekavia ja sairaita juttuja. Täällä. Pattijoella on ollut ihan mukavaa pääosin ollaan löhötty altaalla, muutamalle russakalle naureskeltiin, niillä oli omat eväät rannalla, siellä ne jakoi safkan rottien kanssa, naureskeltiin että hauskaa ostaa lentolippu, ja syödä uimarannalla, rottien kanssa mitä lomaa sekin on, niitä rottia on tuhansia, niitä ei näy päivällä mutta illantullen ne ilmestyvät, kuten myös maksulliset Rantatielle, niitäkin on hyvin paljon.
Lähden keskiviikkona faijan luo kakrut on siellä, jos tulee jotain soita. - tummeliterokielimies
3rumaaTeroa kirjoitti:
Lerppatrolli, Pena kertoi olevansa miehen kassa naimisissa, sinä et ole kenenkään kanssa naimisissa kun sinun kassa ei riitä edes itsesi elättämiseen, resuperse, sinulla ei ole varaa edes Pattayan huoriin, saatikka suomalaiseen, vaikka olet täällä kehunut lentolippuja tilaavasi, vittu uskotaan, uskotaan resuperse.
Tummelitero saanut pari kaljaa, niinpä jälleen oma itsensä, kauniine sanontoineen!
- hoitoonvaan
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Tuo kakara on oikeeasti todella häiriintynyt, se näyttää kirjoittelevan muutamalle muullekin palstalle, yhtä sekavia ja sairaita juttuja. Täällä. Pattijoella on ollut ihan mukavaa pääosin ollaan löhötty altaalla, muutamalle russakalle naureskeltiin, niillä oli omat eväät rannalla, siellä ne jakoi safkan rottien kanssa, naureskeltiin että hauskaa ostaa lentolippu, ja syödä uimarannalla, rottien kanssa mitä lomaa sekin on, niitä rottia on tuhansia, niitä ei näy päivällä mutta illantullen ne ilmestyvät, kuten myös maksulliset Rantatielle, niitäkin on hyvin paljon.
Lähden keskiviikkona faijan luo kakrut on siellä, jos tulee jotain soita.Isin hoiviin on hyvä lähteäkin, toivottavasti saa hanuristin pikaisesti hoitoon.
Hiekkaharjulaisetkin voivat hengähtää onnellisina jälleen, mikäli hoitopaikka löytyy, kauneuskilpailumiehelle. - hanuristinkaukomaa
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Tuo kakara on oikeeasti todella häiriintynyt, se näyttää kirjoittelevan muutamalle muullekin palstalle, yhtä sekavia ja sairaita juttuja. Täällä. Pattijoella on ollut ihan mukavaa pääosin ollaan löhötty altaalla, muutamalle russakalle naureskeltiin, niillä oli omat eväät rannalla, siellä ne jakoi safkan rottien kanssa, naureskeltiin että hauskaa ostaa lentolippu, ja syödä uimarannalla, rottien kanssa mitä lomaa sekin on, niitä rottia on tuhansia, niitä ei näy päivällä mutta illantullen ne ilmestyvät, kuten myös maksulliset Rantatielle, niitäkin on hyvin paljon.
Lähden keskiviikkona faijan luo kakrut on siellä, jos tulee jotain soita.Pattijokihan on sopiva paikka tummeliporukoille, sijaitsee kylläkin Suomessa, mutta sopii Hiekkaharjulaisten kaukomaanretkikohteeksi mainiosti.
- 3rumaaTeroa
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Tuo kakara on oikeeasti todella häiriintynyt, se näyttää kirjoittelevan muutamalle muullekin palstalle, yhtä sekavia ja sairaita juttuja. Täällä. Pattijoella on ollut ihan mukavaa pääosin ollaan löhötty altaalla, muutamalle russakalle naureskeltiin, niillä oli omat eväät rannalla, siellä ne jakoi safkan rottien kanssa, naureskeltiin että hauskaa ostaa lentolippu, ja syödä uimarannalla, rottien kanssa mitä lomaa sekin on, niitä rottia on tuhansia, niitä ei näy päivällä mutta illantullen ne ilmestyvät, kuten myös maksulliset Rantatielle, niitäkin on hyvin paljon.
Lähden keskiviikkona faijan luo kakrut on siellä, jos tulee jotain soita.Okei, pidä hauskaa...
- HuomioitavaAsia
LOPETTAISIVIIMEIN kirjoitti:
ALOITUS OLIKIN SIITÄ PUHE MISTÄ PUUTE. PUUTTEESSAAN TÄMÄ YKSI PATTAYAN BOYS TOWNISSA VIIHTYY. JA KEHTAA MAINOSTAA SITÄ HUA HIN PALSTALLA. TYPERYS PILAA SAMALLA MEIDÄN MAINEEN JOTKA HUASSA VIIHDYMME.
Tätähän se juuri on. Hua Hinissä viihtyvät homoseksuaalit eivät uskalla käydä Hua Hinin homobaareissa ettei vaan tuttavat näkisi ja maine menisi. Menevät Pattayan boyz towniin tyydyttämään halujaan, sitten kirjoitellaan muka kauhistuneena Pattayasta. Omituista käytöstä eräiltä henkilöiltä. Selvästi tuntevat Pattayan boyz townin paremmin kuin Pattayalla käyvät normaalit ihmiset. Boyz town sijaitsee sellaisessa kohdassa ettei sinne voi vahingossa edes mennä vaan tietoisesti.
- 5885556799
HuomioitavaAsia kirjoitti:

Pattayakin sijaitsee sellaisessa paikassa ettei sinne voi mennä edes vahingossa vaan tietoisesti, 22,2km2 bordellia, ja sinä kutsut itseäsi normaaliksi. Sairas homofobinen kakara, jota lerppatrolliksi kutsutaan.
- numeromiehentummeli
5885556799 kirjoitti:
Pattayakin sijaitsee sellaisessa paikassa ettei sinne voi mennä edes vahingossa vaan tietoisesti, 22,2km2 bordellia, ja sinä kutsut itseäsi normaaliksi. Sairas homofobinen kakara, jota lerppatrolliksi kutsutaan.
Numeromies asialla jälleen, kannattaisi kirjoittelunsa uhrata niihin Tummelijuttuihin, joissa hän on todellinen mestari.
- MukaBordelleja
Ei tämä Hua Hinin päähomo tiedä edes Thaimaassa ei ole bordelleja ne ovat lailla kiellettyjä. Baareja on joissa tyttöjä mutta nehän ovatkin hanurihomolle kauhistus kun on kauniita tyttöjä eikä homppeleita .Väittää vielä tuntevan Thaimaata eikä perusasiat ole tiedossa.
- lisääpituutta
mitä mikrofallokset itkee?
- apuahänelle
Taasko itket samaa asiaa, kysäiseppä Sossusta, mikäli antaisivat pidennysleikkaukseen maksusitoumuksen. Onhan se vanhalla miehellä ikävää, kun ei hiiren "asetta" pidempää ole. Ei sillä kannata edes Thaimaan neitosista haaveilla.
- matkarahat
apuahänelle kirjoitti:
Taasko itket samaa asiaa, kysäiseppä Sossusta, mikäli antaisivat pidennysleikkaukseen maksusitoumuksen. Onhan se vanhalla miehellä ikävää, kun ei hiiren "asetta" pidempää ole. Ei sillä kannata edes Thaimaan neitosista haaveilla.
Höpö, höpö! Hua Hinin lukuisat ladyboyt hoitelevat mielellään, pientä korvausta vastaan lisääpituutta mikrofallosmiehetkin. Kyse lieneekin lähinnä siitä, että heillä ei rahaa Hiekkaharjua pidemmälle matkustamaan ole.
- 00000001111111
matkarahat kirjoitti:
Höpö, höpö! Hua Hinin lukuisat ladyboyt hoitelevat mielellään, pientä korvausta vastaan lisääpituutta mikrofallosmiehetkin. Kyse lieneekin lähinnä siitä, että heillä ei rahaa Hiekkaharjua pidemmälle matkustamaan ole.
HEI HALOO !! Onko keskustelijoilla kaikki kotona ?
Tuon kummempaa sanottavaa JOS ei ole - antaisin ilmaisen neuvon .
mitäs jos pysyisitte POISSA, Kiitos ! - 3RumaaTeroa
Tarvitseeko tuota edes kysyä, on nämä outoa porukkaa.
- goaway
00000001111111 kirjoitti:
HEI HALOO !! Onko keskustelijoilla kaikki kotona ?
Tuon kummempaa sanottavaa JOS ei ole - antaisin ilmaisen neuvon .
mitäs jos pysyisitte POISSA, Kiitos !Niinpä, samaa toivottaisin Hua Hinmielisille kirjoittajillekin, parempi olisi pysyä todellakin poissa, niin olisi rauha palstoilla...
- 7467567567
goaway kirjoitti:
Niinpä, samaa toivottaisin Hua Hinmielisille kirjoittajillekin, parempi olisi pysyä todellakin poissa, niin olisi rauha palstoilla...
Eipä tälläkään kirjoittajalla ole penaalissa lainkaan teräviä kyniä, onnetonta sakkia,pattaya hihhulit goaway
- 000088888855555
goaway kirjoitti:
Niinpä, samaa toivottaisin Hua Hinmielisille kirjoittajillekin, parempi olisi pysyä todellakin poissa, niin olisi rauha palstoilla...
Vai pitäisi " Hua Hin mielisten" kirjoittajien pysyä poissa HUA HIN palstalta ?
Olipa taas älynväläys, siis palstalle sopii vain toisilleen vinoilijat ja ilkeämieliset tyypit , onko MATKAILU aiheista nämä " hihhulit goaway , ladyboys , Hiekkaharju herrasmiesten " tekeleet ... Kysyn vaan - näin naisten päivän kunniaksi voisitte yrittää " KÄYTTÄYTYÄ " - HuaHininsaastat
000088888855555 kirjoitti:
Vai pitäisi " Hua Hin mielisten" kirjoittajien pysyä poissa HUA HIN palstalta ?
Olipa taas älynväläys, siis palstalle sopii vain toisilleen vinoilijat ja ilkeämieliset tyypit , onko MATKAILU aiheista nämä " hihhulit goaway , ladyboys , Hiekkaharju herrasmiesten " tekeleet ... Kysyn vaan - näin naisten päivän kunniaksi voisitte yrittää " KÄYTTÄYTYÄ "Kyllä pitäisi, noiden saastaisten juttujenne kanssa!
- Hiekkiksenkevät
000088888855555 kirjoitti:
Vai pitäisi " Hua Hin mielisten" kirjoittajien pysyä poissa HUA HIN palstalta ?
Olipa taas älynväläys, siis palstalle sopii vain toisilleen vinoilijat ja ilkeämieliset tyypit , onko MATKAILU aiheista nämä " hihhulit goaway , ladyboys , Hiekkaharju herrasmiesten " tekeleet ... Kysyn vaan - näin naisten päivän kunniaksi voisitte yrittää " KÄYTTÄYTYÄ "Hiekkiksellä ei kaljan pummaus onnannut, ei mopopoikiakaan näkynyt ja rahaa tummelikeräykseen ei taskunpohjalta lötynyt.
Onpa ankea päivä numeromiehellä ollut, todellinen lerpanpäivä, mutta niitähän hänellä jatkuvasti onkin, tavanomaistahan tuo Hiekkiksella.
Älähän huoli, lumet sulavat ja mopojatkin lähtevät ajelemaan, siinä se lerpallekin kevätmieli koittaa! - ahkeratkerääjät
7467567567 kirjoitti:
Eipä tälläkään kirjoittajalla ole penaalissa lainkaan teräviä kyniä, onnetonta sakkia,pattaya hihhulit goaway
Apulaislerppa asialla, Hiekkiksen päälerppa kait jo putkassa, tähän aikaan.
Keräysiloa vain teille siinä rasvahommassanne. - OtaHanuriinPoju
mitä lerppatrolli palstalla tekee, eiks sinun pitäisi olla pattayalla, kun täällä asiasta kirjoittelit, on sinulla sairaalla lapsella mielikuvitus, joka on todella sairas, resuperse. Katsos nyt poju kun minä olen nyt pattayalla, ja minulla on muutakin tekemistä kun kirjoitella täällä, onko tummelia ostettu, reppana.
- Hiekkiksenhaaveet

Päähanuristikin äänessä jälleen, tero raukka luulee olevansa Pattayalla, Tummelikeräyksen rahoilla veti perskännit Hiekkiksella ja unta näki Pattayan neitosista, unissaan kuvitteli lerppansakin heränneen henkiin, kauhea oli pettymys kun putkasta jälleen heräsi ja huomasi lerpan lerpaksi, joten Hua Hinin autuaista ladyboypaikoista piti alkaa haaveilemaan.
- 201500256030000
Hiekkiksenhaaveet kirjoitti:
Päähanuristikin äänessä jälleen, tero raukka luulee olevansa Pattayalla, Tummelikeräyksen rahoilla veti perskännit Hiekkiksella ja unta näki Pattayan neitosista, unissaan kuvitteli lerppansakin heränneen henkiin, kauhea oli pettymys kun putkasta jälleen heräsi ja huomasi lerpan lerpaksi, joten Hua Hinin autuaista ladyboypaikoista piti alkaa haaveilemaan.
Ketähän VASTAAN tai puolesta tämäntasoinen " hölmöHanuristi ja HiekkiksenHaaveet " ( sama sälli molempien nimimerkkien takana ) kirjoittelu lienee suunnattu, Onko kyseessä vain OMA PAHAN OLON purkautumiskeino ?
Palsta vain sattuu olemaan VÄÄRÄ nämä purkaukset ei kuulu MATKAILUpalstalle !
Siitä olemme kaikki samaa mieltä - eikö totta .. - häpeäisitedes
201500256030000 kirjoitti:
Ketähän VASTAAN tai puolesta tämäntasoinen " hölmöHanuristi ja HiekkiksenHaaveet " ( sama sälli molempien nimimerkkien takana ) kirjoittelu lienee suunnattu, Onko kyseessä vain OMA PAHAN OLON purkautumiskeino ?
Palsta vain sattuu olemaan VÄÄRÄ nämä purkaukset ei kuulu MATKAILUpalstalle !
Siitä olemme kaikki samaa mieltä - eikö totta ..Numeromiehen on syytä, ensinnäkin lopettaa huutamisensa matkailupalstoilla ja toisekseen lopettaa trollauksensa, mitä eri nimimerkeillä harrastaa, Hua Hiniä kehuen ja Pattayaa moittien.
Tyypillinen esimerkki Hua Hiniläisten kaksinaamaisuudesta.
- onkoselvänä
Tummeliterokin paikalla jälleen!
Ihme, että nämä normijuttunsa resu..... yms. jäivät puuttumaan.
Onkohan käynyt, että kerrankin selvinpäin on kirjoittelemassa???
Hienoa, mikäli edes kerran kuukaudessa pystyy ilman keskaria olemaan, nykyisin! - 25836985214788888
Täältä löytyy SO-ME keskustelu palstojen ARKEA , viikonloppuisin pahenee.
Muutama onneton päästään pipi terrorisoi jatkuvasti jokaista matkailupalstaa,
Pitäis tehrä jotakin !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581331Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875