hei
kertokaa mielipiteitä teräspurjeveneistä ,niin hyviä kuin huonoja .
kaikki tieto tervetullutta.
ja nyt kommentteja .
kertokaa mielipiteitä teräspurjeveneistä ,niin hyviä kuin huonoja .
kaikki tieto tervetullutta.
ja nyt kommentteja .
teräspurjevene
mrsteel73
282800
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Teräsveneen paras ominaisuus on lujuus ja huonoin ominaisuus paino, joka korostuu varsinkin pienemmissä veneissä.
Runko pitää eristää sisäpuolelta kunnolla, niin ei kylmä ja kondenssi vaivaa.
Pari vuotta sitten oli lähellä etten ostanut noin 10 m teräspurkkaria. Hinta , varusteet ja purjeet oli ok mutta itse tehty sisustus oli sittenkin liian karu vaikka köyhä olenkin.
Mä olen ymmärtänyt, että alle 45-jalkaisissa teräs on turhan painava materiaali verrattuna lasikuituun tai alumiiniin. Mutta jos ei nopeus ole tärkeä, niin ei sillä sitten ole väliä.
Näinhän yleisesti puhutaan niinkuin Bossu totesi. Mikä sitten on "turhan painavaa"?
Toisessa vaakakupissa on lujuus ja merikelpoiset rakenteet. Jos veneellä on tarkoitus tehdä pitkiä reissuja vaikka maailman ääriin tai sillä liikutaan myös jäissä, teräs ei ole huono valinta edes 10-metristen kokoluokassa.
Ruotsalaisella Milo Dahlmanilla oli haave purjehtia yksin Eteläntereelle. Ensimmäiselle yritykselleen hän lähti 27 ft Bianca -lasikuituveneellä. Hän pääsi Kap Hornille, josta kääntyi takaisin ja seilasi Etelä-Amerikan länsirannikon kautta kotiin. Seuraavaa yritystä varten Milo teetti 10-metrien teräsveneen. Se oli merikelpoinen ja tukeva. Haave toteutui (Milo Dahlman,: Mot pingvinernas land, En seglats till Antarktis, Norsteds 2012).
Pekka ja Riitta Kärkkäinen purjehtivat 34-jalkaisella Iiriksellä (Roberts 345) kaksi kertaa pallon ympäri. Nyt teräsrunkoinen Iiris on heidän tyttärellään ja tämän miehellä, jotka parhaillaan ovat purjehtimassa Itä-Karibialla (www.kauaspois.fi).
Monia muitakin esimerkkejä tietysti on. Teräs ei ole paras materiaalivalinta, jos veneen pääasiallinen käyttö on heinäkuussa Saaristomerellä tai jos kevyen tuulen suorituskyky on venevalinnassa tärkeintä.
Tuosta Iriksen blogista kannattaa katsoa, minkälaisen remontin he tekivät Las Palmasissa. En tiedä kuinka usein noin isoja hommia tulee, mutta itse olisin tarkkana minkä teräsveneen ostaisi...
Juuri tuota Iriksen ongelmaa tarkoitin, kun totesin rakennusvaiheessa tehdyn ruostesuojauksen merkitystä! Sama vika oli aikanaan Merivuokossa, jonka Duncker rakensi "Ferrexien aikakaudella".
Teräsveneen rakennusvaiheessa tehtävästä korroosion estosta on ohjeita esim. T.E.Colvinin kirjassa "Steel Boatbuilding" (v.2002).
Oman brittiläisen teräsveneeni rakennusvaiheesta oli pitkä artikkeli lehdessä "Water Craft, Better Boats and Boatbuilding" (July/Aug 2000). Siinäkin jutussa korostettiin kuinka tärkeä rakennusvaiheessa tehtävä korroosion esto on. Ensimmäinen epoksikerros on ruiskutettava jo muutaman tunnin sisällä karhennuksesta (grit blasting). Artikkelin mukaan hiekkapuhallus tai "wire blasting" kiillottavat terästä liikaa ja estävät epoksin kunnollisen tarttumisen. Siksi "grid blastingia" pidettiin parempana. En tunne tekniikoita, mutta merkkiäkään ruosteesta ei ole toistaiseksi näkynyt (veneen ikä alkaa lähestyä 20 vuotta).
Siitä olen 407:n kanssa samaa mieltä, että pitää olla tarkkana minkä veneen ostaa. Käytettyä ostaessa on syytä teettää ultraäänitutkimus, jolla teräslevyjen paksuudet voidaan määrittää. Varmasti silläkin on merkitystä, miten hyvämaineisella telakalla vene on rakennettu.
Itämeren ulkopuolella korroosio vaikuttaa, joten pohjan käsittely "pohjia myöten" tehdään useammin kuin alu-/kuitupaateissa.
Korroosio vaikuttaa kaikkiin veneisiin, joissa on metalleja. Jopa haponkestävä teräs kärsii korroosiosta (mm. rakokorroosio), kun purjehdusalue on suolaisilla vesillä ja etenkin tropiikissa. Myös alumiinin korroosio on riesa.
Teräsveneiden ongelma on varsinkin aikaisemmin ollut rungon sisäpuolella ja on johtunut etenkin siitä, ettei kunnollista ruostesuojausta ole tehty jo rakennusvaiheessa. Kirkkaaksi hiekkapuhallettu pinta pitäisi välittömästi suojata hapelta ja vedeltä. Rakennusvaiheessa tehty ruostesuojaus ja epoksipinnoitus antaa kyllä pitkäaikaisen suojan korroosiota vastaan. Jos taas ruostuminen on päässyt alkuun, jälkikäsittely on työläs. Ulkopinta on helpompi ja ruoste näkyvämpi.
Iäkkäät saksalaistuttavani purjehtivat edelleen valtamerillä v. 1956 rakennetulla 35ft teräsveneellään. Sen sisustus on kerran irroitettu, jotta runko voitiin hiekkapuhaltaa sisäpuolelta ja maalata epoksilla. Ulkopuolen hiekkapuhallus on tietämäni mukaan tehty ainakin kahdesti. Jälkimmäinen kerta oli tehty epoksimaalien aikakaudella ja näytti tuottaneen pitkäaikaisen korroosiosuojan. Ainakan ruostetta ei näkynyt missään, kun viimeksi tapasin pariskunnan veneineen Bergenissä 3 v. sitten (olivat juuri purjehtineet sinne Brasiliasta Välimeren ja Mustanmeren kiertämien kautta).
Nykyaikaisille epoksimaaleille annetaan muistaakseni 5 vuoden takuu jäänmurtajissakin, eli kestäviä ovat.
On se ihme, kun isoja risteilijöitä ei maalata sisältä millään ja ovat todella ruosteessa kaikkialta...
Paksu umpilasikuitu lienee käytännöllisin matkaveneeseen, paitti jos aikoo purjehtia etelämantereen jäihin niin sitten terästä. Betoniveneilläkin purjehditaan valtamerillä ja pallon ympäri. Kelluviin kontteihin törmäämisistä kyllä kirjoitellaan, kestäisikö paksu umpilaminaatti iskun, eikös sitten veneen keulaan pohjaan laminaatin sisään voisi leipoa teräslevyäkin?
Ei pidä paikkaansa.
Onko samanlainen ruostuattomuustakuu kuin autossa, ei ruostu 5v kuluessa läpi?. Vai mitä luvataan. Kyllähän jäissä ajaneiden laivojen keulassa maalipinta on rikki ja tauta ruosteessa.
Joskus näkyy lasikuituveneiden keulassa vesilinjassa pultattuja keulan muodon mukaisia terässuojia jään murtamista varten. Eli tidennäköisesti on viisaampaa laittaa tuollainen ulkopuolelle. Saattaa tulla delaminoitumista, jos sen yrittää laittaa sisällä.
Meressä kelluvan kontin kulma voi törmäyksessä osua pahasti muuallekin kuin ihan sinne keulapiikkiin.
Ei jäänmurtajissa ole. Niiden konetehosta iso osa kuluu jään ja raudan välisen kitkan voittamiseen. Siksi niissä on tärkeää olla liukas epoksimaali keulassa (tai pakittaessa perässä). Muistaakseni Teknoksen inerta 150 tai 160 on tällainen maali
Olen sisäpuolelta tunnustelemalla todennut paksun lasikuitupohjani keulassa selvästi joustavan aallokossa. Joustaako teräskin, entäs sitten betoni?
Mikä on paksu lasikuitu? 20mm?
Tosiasiassa joustava rakenne on lujempi, esim. lentokoneen siipikin joustaa.
Eikö tuo kuitulaminaatin joustaminen ole toisaalta huono puoli siksi, että se voi johtaa delaminaatioon?
Tulee mieleen VOR-veneiden runko-ongelmat. Delaminaatiooita jouduttiin korjailemaan merellä. Taisi olla Abu Dhabi –niminen vene, jonka miehistö kamppaili delamination kanssa ja joutui hakeutumaan Chilen länsirannikolle . Muistelen, että pahin ongelma tuli runkoon sille kohdalle joka oli kaukana tukirakenteista ja notkui eniten.
David Pascoe, joka on mm. julkaissut internetissä artikkeleita “Hull Design Defects”, on myös viitannut lentokoneen joustavaan rakenteesen. Hän kuitenkin on ollut sitä mieltä, että lentokoneeseen verrattuna veneen rungon kuormitukset ovat toisen tyyppisiä ja lasikuituveneen rungon notkuminen on huono ominaisuus. Vaikka lasikuidun joustaminen tiettyyn määrään asti voi estää vaurioita, ongelmia syntyy rungon notkumisesta. Säröjä näkyy varsinkin laipioiden ja jäykisteiden lähettyvillä. Mitä enemmän on notkumista, sitä helpommin ilmeisesti syntyy vaurioita.
Paino on ikävä asia satamiin rantautessa. Ei kannata Suomen käyttöön hankkia teräspaattia mutta maailman kiertoon voi harkita.
Suomen käytössä on paljonkin rautapaatteja, meinaan merivoimilla.
PAras materiaali mitä veneeseen löytyy.
Ei huonoja puolia.
Ruoste...siinä kauhea vitsaus ...unohda teräs!
Päiväpesu on siinä oikeassa, että ruoste on vitsaus niin ohutpeltisissä autoissa kuin isoissa laivoissakin. Ruoste ei ole vitsaus, jos se pidetään loitolla. Ennen vanhaan autotkin ruostuivat puhki lyhyessä ajassa, kun ruosteensuojaus oli vielä ns lapsenkengissä.
Kunnollisesti ruostesuojattu teräspaatti ei ole sen työläämpi ylläpidettävä kuin muovipaatti. Itse en unohtanut terästä, kun puuveneiden ja useiden lasikuituveneiden jälkeen vaihdoin teräsveneeseen. Se oli hyvä ratkaisu, kun kilpapurdehdusurakin oli takana ja isot vedet odottivat...
Teräsveneen painoa on aprikoitu yllä, onko painava ja merkitseekö mitään. Van der Stadt Carribean 40 ft veneessä näyttää olevan samojen piirustuksien perusteella tehtynä painot teräs 9.1t, alumiini 7,6 ja puu 7,3t. Muovivene eksoottisilla materiaaleilla olisi vieläkin kevyempi mutta kallein alumiinin kanssa.
Teräksen tärkein hyvä ominaisuus on mainitsematta. Se on halpa ja keskinkertaisen itserakentajan käyttöön sopiva materiaali rakentaessa ja korjaillessa. Alumiini olisi parempi metalli, muttei enää DIY- miehelle sopiva.
Teräksen haitoista minusta painon lisäksi on soveltumattomuus sarjatuotantoon. Metallivene sarjana tulee kalliiksi, ainakin verrattuna muotista satoina samanlaisina leivottuihin muoviveneisiin.
Teräsveneitä näkee isojen marinoiden nurkissa ruostuneina raatoina, alumiiniveneitä ei koskaan. Toinen äärimmäisyys on esim. 80 vuotias teräslady "Peter von Seestermuehe", mikä 2014 voitti ARC:n ja on 25 v. aikana tehnyt 20 Atlannin ylitystä, matkannut 300000 mpk, hiekkapaperia kulunut 300m2 ja maalia 1600 L. Teräslevyjä vaihdettu 0,4 m2. Ruostetta ei näy.
Seppomartti kertoi, ettei ole koskaan nähnyt alumiiniveneiden raatoja. Omiin silmiini niitä on kyllä osunut. Whangareissa (NZ) oli yksi hyvin murheellisen näköinen iso purjeveneen raato. Sen alumiinirunko oli syöpynyt täyteen isoja reikiä ja oli korjauskelvoton. Alumiinin toinen haitta, korroosion lisäksi, on korjaamisen vaikeus. Erään ranskalaisen 40ft alumiiniveneen kansipalkkien hitsisaumat pettivät Etelä-Afrikan rannikon merenkäynnissä. Kun saumat hitsattiin, ne laukesivat irti lähes samantien. Korjauksesta tuli hyvin ongelmallinen, mutta viikkojen päästä se lopulta onnistui ja pariskunta pääsi jatkamaan pallonkiertoaan. Teräksen hitsaustyöt onnistuvat varmaankin missä päin maailmaa tahansa. Ei varmaan ihan huono ratkaisu sekään, että runko tehdään teräksestä, mutta kansi ja ylärakenteet alumiinistä.
Eikö muuten kuunari Helenan alumiinirungossa ollut hankalia korroosio-ongelmia? Puolassa se kai peruskorjattiin. Vai onko pelkkä huhu?
Kaikkia materiaaleja näkee raatoina, mutta myös hyvin hoidettuina kuten seppomarttikin kertoi. Ne veneet joita myös näkee eri puolilla maailmaa lojumassa raatoina ovat betoniveneitä. Onkohan niiden runkojen korjaus erityisen hankalaa, vai onko ilmiöön joku muu syy? Materiaali varmaankin on ikuista, mutta halkeamien korjauksen on kerrottu olevan hankalaa.
Tuossa tarinassa on ilmeisesti kaksi alumiinin heikkoutta. Ei pidä hitsata, jos ei osaa. Alumiini sulaa ja pehmenee. Hitsisauma on entistä heikompi. Maailmalla reissatessa kykeneviä hitsaajia on harvassa. Kerran etsin Espanjassa maston hitsauksen taitajaa. Jäi löytymättä.
Reikiä täynnä oleva pohja syntyy myrkkymaalilla, galvaanisella virralla tai vikavirralla. Alumiiniveneilijät joutuvat olemaan varuillaan. Jotkut roikottavat satamassa maadoituskaapelia veteen. Raflaava tarina oli Herbert von Karajanin 73ft uuden alumiinikilpurin Helisaran vuotaminen korrosion takia. Taisi olla neitsytmatka yli Atlantin, mikä meinasi muuttua merihädäksi.