Niin köyhä ja myös ilkeän sen tunnustaa, että ei ole varaa matkustaa noihin "lomaparatiiseihin" vaatimaan erityiskohtelua juuri minulle ja arvostelemaan vallitsevia oloja, ei sellainen kyllä minua kiinnostakaan. Silti pienestä palvelualalta saamastani palkasta olen lahjoittanut avustuskeräykseen. Eikös se matkustaminen ole vapaaehtoista ja siihen sisältyy omat riskinsä. Mitenkäs helposti se valtio auttoikaan rahallisesti viimekeväänä niitä Pohjanmaan tulvista kärsineitä? Lihavakukkaroinen turisti, joka vapaaehtoisesti menee kokeilemaan onneaan saa kyllä korvauksen valtiolta myös niistä kuluista joita ei vakuutus tai joku muu korvaa, vaikka vahinko on tapahtunut jossain vapaaehtoisessa harrastuksessa jossain aivan muualla kuin Suomessa. Ministeri lupaa ihan tuosta vaan. Joku Pohjanmaan tulvissa jopa elinkeinonsa menettänyt saa kärsiä itse nahoissaan tapahtuneen. Asiaa käsitellään kaikissa mahdollisissa paikoissa ja etsitään kaikki mahdolliset "pykälät" joilla voidaan evätä korvaukset tai avustukset. Onko tämä nyt sitä tasa-arvon toteutumista nyky-yhteiskunnassa? Suren toki tapahtunutta ja otan osaa matkailijoitten omaisten suruun ja järkytykseen, mutta vielä enemmän tunnen tuskaa paikallisten asukkaitten puolesta, menihän heiltä kaikki. En ole kateellinen ja auttaa pitää jos siihen on tarvetta, mutta asioissa pitäisi olla tietty järjestys, vaikkapa sitten huonompikin!
Onneksi
Olen
141983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
kuitenkin suurimmalla osalla myös kulttuuriin tutustumista ..lomailun ohella, uskoisin.
Nähdä paikkoja mitä ei koskaan olisi nähnyt menemättä sinne..
Oletko tosissaan sitä mieltä, että pohjanmaan tulvat ja yksi kaikkien aikojen tuhoisin tsunami ovat millään tasolla keskenään verrannollisia?
Ja ihan pieni informaatio sinulle, matkalaiset eivät olleet mitään ökyrikkaita, vaan ihan tavallisia keskiluokan kansalaisia. He eivät menneet matkalle arvostellakseen saamaansa palvelua, vaan nauttimaan ja tutustumaan erilaiseen, mutta silti samanarvoiseen, kulttuuriin.
Mutta mistäpä olisit voinut tietää, jollet Thaimaassa koskaan ole käynyt...Tosin silloin olisi hyvä olla ihan hissukseen.
...teettää. Oman kotimaan luonnonoikut eivät ole mitään...eikä niitä kuulu korvata?? Ihmiset sentään asuvat omissa kodeissaan, omassa maassaan ja kärsivät vahingon, ilman korvauksia!!! Kyllä nämä ovat ihan vertailukelpoisia asioita, vaikka ovatkin eri mittakaavassa.
Nykynuoriso (osa vanhemmistakin) on vaan niin globaalia, että suorastaan häpeävät olla suomalaisia. Paras on siinä tapauksessa muuttaa muille maille.
Itse olen matkustellut ja nähnyt melko paljon erilaisia maita, mutta käsitän myös senkin, että kaikkea en voi kokea, ja nyt tämä järkyttävä katastrofi nosti Suomen taas arvoon arvaamattomaan.
Keskustelu näköjään saa ajoittain=usein agressiivisiä piirteitä, mutta surutyötä on tämäkin joiltain osin. Ärsyyntymiskynnys on matala nähtävästi kaikilla ja koska tästä katastrofista muodostui myös minulle henkilökohtainen tragedia, niin yritän näillä keskusteluilla saada omaa suruani työstettyä, etten vallan sekoaisi kysymysten tulvaan, joita riittää. Voin äitinä samaistua sukulaiseni hätään ja sitä kautta kaikkien äitien hätään ja sitä kautta kaikkien omaisten hätään ja sitä kautta koko ihmiskunnan hätään...ainakin jossain määrin.
Kuitenkin on tärkeintä, että kunnioitamme ihmisten surua ja vältämme törkeyksiä ja turhaa juoruilua. Jookos??
monen asian suhteen. Enkä missään nimessä väheksy kotimaassamme tapahtuvia tragedioita, mutta kirjoituksesi kuulosti siltä kuin VAIN suomalaisten auttaminen suomessa olisi tärkeää.
Globalisaatiolla on monet kasvot, mutta tuskinpa vaan kukaan meistä irtisanoutuu suomalaisuudestaan, siitä kun voi olla hyvin ylpeä. Mutta monet meistä ovat maailmaa kiertäneet ja tajuavat myös ihmsihengen arvon olevan saman kulttuurista riippumatta.
Sinänsä jos surutyöhösi kuuluu pieni arvostelu niitä kohtaan jotka olivat mielestäsi tarpeksi varakkaita matkustamaan, voisit kirjoittaa sanojasi paperille ja laittaa pöytälaatikkoon, niin säästyisi moni mielipahalta. Jookos?
Taidat olla perikateellinen suomalainen vaikka yritätä muuta sanoa. Viestissäsi huokuu oikein kateus ja katkeruus. Toivotan vain onnea elämällesi joka ei varmaan ole kummonenkaan.
Kaikki köyhät eivät ole kateellisia.
Itse kituutan määräaikaistöissä ja opiskelen samalla, joten näillä tuloilla ei voi tukeaa edes itseään.
Silti, pistää miettimään että onkohan ministereiden ja keskiluokan helpointa sittenkin samaistua itsensä kaltaisiin ihmisiin ja tuntoa heitä kohtaan myötätuntoa mieluimmin kuin tällaisia tavallisia taapertajia kohtaan?
En ole kerjäämässä itselleni mitään, edes myötätuntoa. Suren ihmisenä toisen ihmisen kanssa mutta osaan myös suhteuttaa asiat toisiinsa. Raha on rahaa ja suru surua eikä niitä tarvitsisi nivouttaa yhteen.
Olen pitkälti samaa mieltä kirjoituksestasi. Kyllä esim. nuo Pohjanmaan tulvat olisi pitää korvata valtion varoista, ainakin puolet vahingoista, sillä siksi arvaamaton luonnonkatasrofi sekin oli. Ei ole oikein, että siinä kärsineet jätettiin oman onnensa nojaan.
Tästä Bengalinlahden katasrofista kritisoisin sen verran, että oikeastaan muista kuin Thaimaan uhreista ei juurikaan mainita mitään, samanlaisia uhreja sielläkin. Tuskahan tämä kaikille on. Omaa tuskaani lisää, että en pysty edes auttamaan rahallisesti mitenkään, sillä omassa toimeentulosssa on riittävästi tekemistä, Kelan työttömyyskorvauksista ei todellakaan avusteta, vaikka miten haluaisikin. Voin vain rukoilla uhrien ja omaisten puolesta.
Jotkut ihmiset olivat siellä toteuttamassa pitkäaikaista unelmaa. Olen itsekkin haaveillut matkasta thaimaaseen mutta sen toteutuminen vaatii pitkän säästämisen. Väitätkö ettet itse ole koskaan unlemoinut matkustavasi jonnekkin kauas? ei se tarkoita automaattisesti että on rikas.
Ja niistä pohjamaan tulvista. Älä viitsi vertailla kahta mittasuhteiltaan täysin eri asiaa.
Pidätkö siis Pohjanmaan tulvauhreja köyhinä verrattuna Sri Lankan, Indonesian ja Intian kansalaisiin? Kalastajiin ja muihin paikallisiin pienyrittäjiin verrattuna? Herää jo: suurin osa tsunamin uhreista oli todella köyhiä. Ei liene eroa, onko perheensä menettänyt rikas, köyhä tai jotain siltä väliltä. Kyseessä on aina inhimillinen tragedia.
Kohta joku vertaa auttamista varmaan siihen, että työttömät joutuvat Suomessa leipäjonoon.
Lukekaapa tuo viesti oikein, ihmisenmallit, ja ymmärtäkää mitä siinä sanotaan. Mielestäni kirjoittaja ei siinä vertaile tapahtumia , eikä kiellä avustuksia vaan päinvastoin kannattaa niitä. Olette niitä jotka tietävät kaiken ja toisen ajatus on aina väärä. Siinähän sanotaan paikallisten kärsineen eniten ja kaikkia, myös pohjanmaan tulvista kärsineitä pitää auttaa. Hän vain ihmettelee sitä, miksi joissakin tapauksissa ministeri lupaa valtion rahaa jos vakuutus ei korvaa ja toisissa vastaavissa jutuissa vahingonkärsinyt saa pitää tapahtuman omana vahinkonaan. Olen sitä mieltä että matkailu on hyvä asia ja se on vapaaehtoista, joittenkin on taas asuttava ja oltava siellä missä tuho tapahtuu koska se on heidän kotiseutunsa. Tapahtuipa tuho köyhälle, rikkaalle tai keskivarakkaalle se on aina huono asia, jokaisen pitäisi silti saada tasa-arvoinen kohtelu.
.. eikö kukaan enää ymmärrä lukemaansa..? Varokaa esittämästä asiallisia mielipiteitä, ei tämä sakki näytä oikein käsittävän...
Itse provosoiduin ainakin tuosta alusta: "...ei ole varaa matkustaa noihin "lomaparatiiseihin" vaatimaan erityiskohtelua juuri minulle ja arvostelemaan vallitsevia oloja, ei sellainen kyllä minua kiinnostakaan."
Alkuperäinen kirjoittaja ottaa vankan asenteen sen puolesta, että turistit ovat olleet asenteellisia sikoja. Myönnän, että ymmärsin väärin lukemaani sen osalta, etten halunnut ymmärtää loppuviestiä niin kuin sinä sen toisin sanoin ilmaisit. Pahoitteluni siitä. Toisaalta tasa-arvoinen kohtelu valtiolta edellyttäisi tasa-arvoista kokemusta ja kärsimystä. Edelleenkään ei mielestäni Suomessa tapahtuvat tulvat ja tämä luonnonkatastrofi ole yhteismitallisia.
Pahoittelen myös omasta puolestani jos pahoitit mielesi aikaisemmasta viestistä. Viestisi oli vain erittäin provosoiva etten ymmärtänyt sen sanomaa.
anteeksi pyytelen minäkin, asettelin sanani väärin. En ole alkuperäinen kirjoittaja, olin vain niin iloinen kun joku muukin ymmärsi asian samalla tavoin kuin minä...