Hurghada ja Sultan Beach

Olen juuri palannut Hurghadasta. Lomasää oli mitä mahtavin, ei tuullut kuin yhtenä päivänä, joten ilma oli todella lämmin! Asuin Sultan Beach -hotellissa, joka on Hughadan keskustasta Sakkalasta muutamia kilometrejä poispäin. Paikka oli ihan ok, vaikkakin myös Sultanin vieressä oli rakennustyömaita. Hotellilla, kuten muillakin, oli oma hiekkaranta, josta pääsi mm. lähtemään meriretkille. Uima-allasalue oli mukava ja hyvin hoidettu, harmi vaan kun altaan vesi oli niin kylmää, ettei siinä paljon viitsinyt pulikoida. Hotellin asukkaista n. 90% oli venäläisiä, ja heille oli järjestetty myös venäjän kielistä ohjelmaa, raukat kun eivät englantia juuri ymmärrä. Hotellissa oli pieni pubi, italialainen ravintola ja buffet-ravintola. Ruuat todella hyviä, sen verran kun siellä syötiin. Hotelli muutenkin ihan siisti ja kiva, keskitason luokituksella.

Hurghadassa tosiaan rakennetaan paljon, joten maisemallisesti ei ollut kovin kiva paikka. Myös kauppiaat joskus häiritsivät, mutta kun vain käveli ohi ja sanoi "no thank you", niin päsi kaikista helpoimmalla. Jalla jalloista (eli minibusseista) sen verran, että älkää hyvät ihmiset sinne astuessanne alkako kyselemään hintaa!!!Sitä ei saa tehdä!! Punnalla pitää päästä ainkin n. 10-15 km.n matka, ja jos pyytävät enemmän, sanokaa tiukasti että maksatte saman kuin paikalliset ja tiedätte että se on punnan, tms. Jos ei suostu hintaan, hypätkää vain kyydistä pois, aina sieltä tulee seuraava bussi joka ottaa kyytiin eikä puhu hinnasta mitään. Näin ei tarvi rahaa kuluttaa matkustamiseen.

Kävimme Kairossa kahden päivän retkellä, ja vaikka matka (8 tuntia bussissa) oli rankka, oli se sen arvoista. Pyramideilla pääsee käymään pienimmän pyramidin sisällä, mutta sinne ei kannata mennä missään nimessä jos on huonovointinen, tai esi. jotain selkävaivoja. "Portaat" alas ovat todella, todella jyrkät, ja koko ajan saa mennä aivan kyykyssä, kun katto on niin matalalla. Eikä siellä niin erikoista nähtävää ole, muutama kivihuone. Ihan kiva silti sanoa että on käynyt pyramidissa...pyramideilla kauppiaat aggressiivisia, minullekin heittivät tavaraa syliin väkisin, sanoen että se on lahja, vaikka näinhän ei tietenkään ole. Eivät meinaa millään uskoa että ei halua ostaa mitään.

Ne jotka ostavat vesipiippuja, pakatkaa ne ruumaan menevään laukkuun! Minulla kaksi vesipiippua oli pakattuna käsimatkatavaroihin, ettei ne riku, mutta lentokentällä saimme kuulla, että niitä ei saisi viedä käsimatkatavaroissa. Kiva oli siellä sitten alkaa vaihtelemaan niitä eri laukkuun.

Pitkää pinnaa vaan Egyptiin mukaan niin kyllä siellä pärjää!
3708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Piti vielä kirjoittaa ripulista. Eli itsellä ei minkäänlaista vaivaa ollut, mutta oli myös hurjat varotoimenpiteet (en halunnut pilata lomaa istumalla vessassa) :
1. Käytin käsidesiä todella paljon, aina kun aloin syömään jotain, rahojen käsittelyn jälkeen, vessassa käynnin jälkee...siis lähes koko ajan.
2. Aamulla konjakkitujaus tyhjään mahaan, ja myös jos tuntui siltä että oli syönyt jotain epämiellyttävää.
3. Vältin salaatteja ja muita kylmiä ruokia, sillä esim. salaatithan ovat pesty ihan vesijohtovedellä, josta niitä tauteja saa. Kylmäketju katkeaa helpomin etelässä kuin lämmin.
4. Maitohappobakteerien syönti aloitettu jo kauan ennen matkaa, ja hieman enne lähtöä lisäsin annosta kahteen tablettiin päivässä, samoin kun loman ajan.
Kuulostaa hassulta hömpötykseltä, mutta ihan oikeasti en käsinyt minkäänlaisista vatsavaivoista!!!

Äänestä

kiva lukea juttua sultan beatsistä,kuuleppas minkälainen ranta hotellilla oli,pääsikö snorklaamaan oliko korallirantaa tai muuta?
kertioisitko vielä aamupalasta tai missä söitte päivisin kokemuksia..

Äänestä
  • Moi
    Ite olin perheen kanssa Hurghadassa ja yllä mainitussa hotellissa lokakuussa.Hotellin ranta ei ole kummoinen,lahdenpoukama karkeaa hiekkaa ja jonkin verran kiviä.Rannasta katsoen oikealla laidalla hiekkaranta,jossa aurinkotuolit.Vasemmalla laidalla aita betonista valettu pitkä laituri,jonne ei käsittääkseni Sultan Beachin asiakkailla asiaa(en ole varma tästä,meidän loman aikana siellä ei ainakaan ollut ristin sielua).Aurinkotuoleja rannalla vähän,kannattaa käydä varaamassa omat ennen aamupalaa.Hotellin rannalla ei ole korallia,mutta laiturilta järjestetään lasipohjaveneellä retkiä läheisille riutoille(lasipohja on kyllä ainakin tässä tapauksessa liioittelua,kyseisessä veneessä oli n.50x200 kokoinen aukko veneen pohjassa,josta voi tiirailla lasin läpi riuttoja,joita ei sitten ilmakuplien takia tahtonut nähdä kunnolla.Eli kannattaa valita jokin muu vene).Kannattaa ottaa uimatossut mukaan snorklausreissulle,pohja ainakin niillä riutoilla missä itse kävin tosi häijy kävellä.Aamupala hotellissa suht monipuolinen.Ruoka sinällään hotellissa hyvää,joskin omasta mielestäni aikalailla mautonta.Parasta oli omasta mielestäni runsas ja monipuolinen salaattivalikoima(joista muuten sen vatsataudin saa:itellä ja vaimolla kuratauti,tyttärellä ei mitään kun ei koskenut salaatteihin).Eikä auta muuten maitohapot eikä varsinkaan konjakit(täyttä huuhaata,kokeiltu on).Käsien desinfiointi(ite käytin Antibac geeliä)ennen syöntiä ja miksei myös rahojen käsittelyn jälkeen(osa tosi likaisia).Vatsatautiin muuten saa tehokkaat lääkkeet apteekista, joka sijaitsee aivan hotellin vieressä.Ei tarvitse reseptejä,senkun selostaa myyjälle vaivansa,ainakin itellä tehosivat yhdessä yössä.Hotellin ravintolassa jos syö pävällistä,niin kannattaa ottaa aina laskusta yksi osa itselle.Ravintolassa ei nimittäin voi maksaa,vaan summa lisätään huoneen laskuun,joka maksetaan lähtiessä.Meille oli ilmestynyt laskuun ylimääräiset 50 puntaa ,joita en ainakaan omasta mielestäni ollut ostanut.Kaiken kaikkiaan kuitenkin pidin hurghadasta ja ylipäätään koko reissusta.Hotelli oli tosi siisti, henkilökunta ja ihmiset yleensä egyptissä erittäin mukavia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maariak kirjoitti:

Olen juuri palannut Hurghadasta. Lomasää oli mitä mahtavin, ei tuullut kuin yhtenä päivänä, joten ilma oli todella lämmin! Asuin Sultan Beach -hotellissa, joka on Hughadan keskustasta Sakkalasta muutamia kilometrejä poispäin. Paikka oli ihan ok, vaikkakin myös Sultanin vieressä oli rakennustyömaita. Hotellilla, kuten muillakin, oli oma hiekkaranta, josta pääsi mm. lähtemään meriretkille. Uima-allasalue oli mukava ja hyvin hoidettu, harmi vaan kun altaan vesi oli niin kylmää, ettei siinä paljon viitsinyt pulikoida. Hotellin asukkaista n. 90% oli venäläisiä, ja heille oli järjestetty myös venäjän kielistä ohjelmaa, raukat kun eivät englantia juuri ymmärrä. Hotellissa oli pieni pubi, italialainen ravintola ja buffet-ravintola. Ruuat todella hyviä, sen verran kun siellä syötiin. Hotelli muutenkin ihan siisti ja kiva, keskitason luokituksella.

Hurghadassa tosiaan rakennetaan paljon, joten maisemallisesti ei ollut kovin kiva paikka. Myös kauppiaat joskus häiritsivät, mutta kun vain käveli ohi ja sanoi "no thank you", niin päsi kaikista helpoimmalla. Jalla jalloista (eli minibusseista) sen verran, että älkää hyvät ihmiset sinne astuessanne alkako kyselemään hintaa!!!Sitä ei saa tehdä!! Punnalla pitää päästä ainkin n. 10-15 km.n matka, ja jos pyytävät enemmän, sanokaa tiukasti että maksatte saman kuin paikalliset ja tiedätte että se on punnan, tms. Jos ei suostu hintaan, hypätkää vain kyydistä pois, aina sieltä tulee seuraava bussi joka ottaa kyytiin eikä puhu hinnasta mitään. Näin ei tarvi rahaa kuluttaa matkustamiseen.

Kävimme Kairossa kahden päivän retkellä, ja vaikka matka (8 tuntia bussissa) oli rankka, oli se sen arvoista. Pyramideilla pääsee käymään pienimmän pyramidin sisällä, mutta sinne ei kannata mennä missään nimessä jos on huonovointinen, tai esi. jotain selkävaivoja. "Portaat" alas ovat todella, todella jyrkät, ja koko ajan saa mennä aivan kyykyssä, kun katto on niin matalalla. Eikä siellä niin erikoista nähtävää ole, muutama kivihuone. Ihan kiva silti sanoa että on käynyt pyramidissa...pyramideilla kauppiaat aggressiivisia, minullekin heittivät tavaraa syliin väkisin, sanoen että se on lahja, vaikka näinhän ei tietenkään ole. Eivät meinaa millään uskoa että ei halua ostaa mitään.

Ne jotka ostavat vesipiippuja, pakatkaa ne ruumaan menevään laukkuun! Minulla kaksi vesipiippua oli pakattuna käsimatkatavaroihin, ettei ne riku, mutta lentokentällä saimme kuulla, että niitä ei saisi viedä käsimatkatavaroissa. Kiva oli siellä sitten alkaa vaihtelemaan niitä eri laukkuun.

Pitkää pinnaa vaan Egyptiin mukaan niin kyllä siellä pärjää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu