Kaksi käärmettä

Lapsuuden kylässäni vesiratasmylläri oli melkoinen rakentelija ja hänen nuorin poikansa oli todellinen ongelmanratkaisiaja. Hän fillaroi usein illalla meille ja esitti ongelman ratkaistavaksi. Tälläkin palstalla nyt olevat "12 palloa", "Laiva on nyt kaksi kertaa..." ym ovat minulle tuttuja jo 50 -luvulta.

Yhtä ongelmaa emme saaneet ratkaistuksi. Tämä tehtävä on varmasti hyvin vanha ellei jopa antiikinaikainen. Sitä on saatettu käsitellä tälläkin palstalla, vaikka ei ole osunut silmiini. Tehtävä on:

Kaksi täsmälleen yhtä suurta käärmettä alkaa niellä toisiaan häntäpäästä alkaen. Miten lopuksi käy?

Muistan, että päädyimme myllärinpojan kanssa kolmeen ratkaisuvaihtoehtoon.
1. Käärmeet syövät toinen toisensa ja häviävät näköpiiristä
2. Käärmeet eivät pääse edes alkuun syömisessä, koska sitä mukaa kun käärme saa toisen häntää suuhunsa oma häntä livahtaa pois toisen suusta ja päinvastoin. Ne kiristävät koko ajan vauhtia ja pyörivät lopuksi kehää äärettömällä nopeudella.
3. Jokin muu näiden vaihtoehtojen väliltä.

Tätä pohdimme monta iltapuhdetta. Meillä ei ollut kouluja käymättöminä miinkäänlaista teoreettista viitekehystä, joten ratkaisematta se jäi. Jos nykyisellä vuosituhannella ollaan viisaampia, kertokaapa vastaus.
3953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos toinen oli myrkkykäärme ja toinen ei,niin myrkyllinen voitti.

Äänestä

Tuliskohan siitä semmonen paksu ja pienihalkaisijainen rengas.. :)

Paitsi tarkoitat varmaan, että ne puraisevat aina palasen pois. Käärmeethän purevat..

Äänestä
  • Ei käärmeet pure paloja pois, ne nielee saaliin kokonaisena.
    Käärmeistä tulee pallokäärme, koska sitä mukaa kun ne nielee toisiaan, niiden paksuus kasvaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaari kirjoitti:

Lapsuuden kylässäni vesiratasmylläri oli melkoinen rakentelija ja hänen nuorin poikansa oli todellinen ongelmanratkaisiaja. Hän fillaroi usein illalla meille ja esitti ongelman ratkaistavaksi. Tälläkin palstalla nyt olevat "12 palloa", "Laiva on nyt kaksi kertaa..." ym ovat minulle tuttuja jo 50 -luvulta.

Yhtä ongelmaa emme saaneet ratkaistuksi. Tämä tehtävä on varmasti hyvin vanha ellei jopa antiikinaikainen. Sitä on saatettu käsitellä tälläkin palstalla, vaikka ei ole osunut silmiini. Tehtävä on:

Kaksi täsmälleen yhtä suurta käärmettä alkaa niellä toisiaan häntäpäästä alkaen. Miten lopuksi käy?

Muistan, että päädyimme myllärinpojan kanssa kolmeen ratkaisuvaihtoehtoon.
1. Käärmeet syövät toinen toisensa ja häviävät näköpiiristä
2. Käärmeet eivät pääse edes alkuun syömisessä, koska sitä mukaa kun käärme saa toisen häntää suuhunsa oma häntä livahtaa pois toisen suusta ja päinvastoin. Ne kiristävät koko ajan vauhtia ja pyörivät lopuksi kehää äärettömällä nopeudella.
3. Jokin muu näiden vaihtoehtojen väliltä.

Tätä pohdimme monta iltapuhdetta. Meillä ei ollut kouluja käymättöminä miinkäänlaista teoreettista viitekehystä, joten ratkaisematta se jäi. Jos nykyisellä vuosituhannella ollaan viisaampia, kertokaapa vastaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu