Pentumme sai eilen illalla nähtävästi isännältä ruokaa myöhään illalla (vaikka on sovittu ettei anneta myöhään) joka ei sopinut sille. Aamuun mennessä koira oli kakannut kolme kertaa, pissannut saman verran ja oksenteli iloksemme pitkän aikaa pitkin lattioita aamuvarhaisella. Kakassa oli suolapähkinän jäännöksiä (joita meidän isukki oli luvatta antanut) ja oksennuksessa pizzan jäännöksiä, jota myös sai illalla. Tosin se syö kaikkea mahdollista muutenkin mitä suuhun mahtuu.
Kun vein sitä aamulenkille, sillä oli pissavaivojakin, pissasi monta pienen pientä pisulänttiä ulos. Väri pisuissa oli rusehtava eli verta varmaankin..täytyy soittaa varmaan seuraavaksi eläinlääkärille.
Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta? Voisiko olla kyseessä myös pissatulehdus? Tukos?
Kun vein sitä aamulenkille, sillä oli pissavaivojakin, pissasi monta pienen pientä pisulänttiä ulos. Väri pisuissa oli rusehtava eli verta varmaankin..täytyy soittaa varmaan seuraavaksi eläinlääkärille.
Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta? Voisiko olla kyseessä myös pissatulehdus? Tukos?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei sillä pennulla välttämättä hätää ole. Pentujen maha on herkkä ja pitsasta ja suolaisesta menee varmasti maha sekaisin. Kakkail, pissailu ja oksentelukin tuntuvat ihan normaaleilta seuraamuksilta. Pissan väriä kannattaa seurata, mutta kun pennun maha ei sulata kaikkea, niin se voi vaikuttaa myös pissan väriin joka voi olla siis ihan normaali muutos tuossa tilanteessa.
Pidä pentu paastolla hetken ajan. Nyt kun kaikki tulee ulos, ei kannata ärsyttää mahaa tunkemalla sinne jotain. vasta iltasella anna varovasti vaikka piimää tai (Tuttelin) tai mikä Muksu se nykyään on nimeltään neljän viljan puuroa varovasti pieninä annoksina.
Ei se pentu välttämättä halua syödä, mutta voit varovasti koittaa joko apteekista saatavalla injektioruiskulla tai ihan pursottimella koittaa "pakkosyöttää" pentua. Tämä on tehtävä ihan varovasti ha jyvin hyvin pieninä annoksina. Parikin ruokalusikallista riittää aluksi. Muista antaa pennulle aikaa myös nielemiseen ennenkuin tööttäät lisää tavaraa suuhun.
Jos kakka ei lopu tai kiinteydy vuorokaudessa niin varovasti voi koittaa antaa apteekista saatavaa Attapekt- nimistä lääkettä joka rauhoittaa ja kovettaa mahaa.
Ja kyllä pennun kanssa voi lääkäriinkin mennä sillä pennut kuivuvat nopeasti jos niillä on ripulia, oksentalua tms. ja siihen paras apu on lääkäri.
Ei se tulehdus tai tukos ole sillä jotainhan tulee ulos ja molemmista päistä.
kiitti että vastasit näin pian, on paljon parempi saada palautetta kuin jäädä ymmällään miettimään että olenko pennunrääkkääjä kun en soita eläinlääkärille. katsotaan kuinka typykkä iltaan mennessä paranee.
jos olisit kertonut minkä ikäinen/ rotuinen pentusi on. Isot rodut sietää enemmän kuin ihan pienet. Jos se tytsy syö kaikkea niin silloin kannattaa seurata tarkemmin sillä sulamattomat kamat ( pyyhekumit yms.) aikaansaavat kyllä myös ärsytyksen, mutta niin kauan kun jotain tulee ulos ei ainakaan tukosta ole.
Melko varmana voisin nähdä syyksi sen pitsan. Jos siinä oli oliiveja tai oreganoa niin aivan varmasti massu sekoaa pennulla. Mausteet yleensäkin ei ihan pennuille sovi. Suolapähkinä ei sekään edesauta asiaa sillä suolaa sellaisenaan käytetään oksennuttamaan koiraa esim. myrkytystilanteiden hoidossa. Sekin riittää sellaisenaan saamaan koissun oksentelemaan.
Seuraa tilannetta ja jos ei huomisaamuun mennessä ole mitään parannusta niin lääkäriin.
Mahan saa koiralta helposti sekaisin syöttämällä sille kaikkea ylimääräistä,kuten pitsaa ja suolapähkinöitä.Siinä ei mitään kummaa ja menee todennäköisesti ajan kanssa ohi.
Siitä pissailusta kyllä olisin ennemminkin huolissani,ei kuulosta kyllä ihan normaalilta,että väri on tumma ja tekee monta pikkupissaa yhdellä lenkillä.Pentu kun yleensä lorottelee kaiken kerralla,jos asiat on ok.
Saattaa hyvinkin olla tulehdus kyseessä,jos ei aamuksi ole ohi mennyt,niin lääkäriin kannattaa soitella.