Vuokranantaja pariskunta vedätti 200 euroa

Nykyinen vuokranantajani on myymässä asuntoa, joten minun oli pakko ruveta etsimään uutta, nyt enää aikaa pari kuukautta asua nykyisessä ja hädissäni olin ottamassa sellaista asuntoa, joka oli aika paljon rempattavaa täynnä. Osin ok, osin ei.

Vuokranantajat asuvat Rovaniemellä ja heillä on tämä kiinteistö Keski-Suomessa, josta olin vuokraamassa. Puhuimme asioista ja yhtenä ehtona minulla oli se, että muuttaisin, että asiat siellä tullaan asunnossa korjaamaan ja toinen heistä sanoi, että kevään aikana se tapahtuu. Hän pyysi laittamaan 200 euroa tilille ja sanoi, että lähettää vuokrasopimuksen myöhemmin. No tyhmänä laitoin 200, kunnes asiat muuttuivat ja sain asunnon joka oli muuttokunnossa ja sanoin, etten vuokraisikaan asuntoa heiltä. Vuokrasopimuksessakaan ei ilmoitettu asioita, jotka siihen halusin kirjalllisena, kuten mm. lupauksen rempattavista asioista ja kohdan vuokrankorotuksesta. Nyt tämä Rovaniemeläinen pariskunta väittää, että maksu oli jokin varausmaksu, mistä ei ollut puhetta. Puhetta ei ollut myöskään, että rahaa ei palauteta. Sitä ei ole puhuttu, eikä kirjallisena. Myöskin maksukuitissa lukee takuuvuokran osa. Ja vuokrasopimukseen on kirjattu, että 200 euroa on maksettu takuuvuokrasta, eikä erillinen varausmaksu. Allekirjoitusta en tehnyt siis vuokrasopimukseen ja nyt he siis eivät aio maksaa sitä 200 euroa takaisin. Kuulin myöskin pariskunnasta jälkeepäin juttuja, että heidän kanssaan pitäisi olla tarkkana..onkohan muilla kokemuksia kyseisestä pariskunnasta ja mitähän tässä tilanteessa voisi tehdä..koska minä en toiminut väärin vaan he.

En kirjoita heidän nimiään kuin etunimien alkukirjaimet ja sukunimen alkukirjain ja jos jollain on ollut jotain häikkää heidän kanssaan niin voi ehkä tuosta sitten tajuta keistä ehkä puhun.. R**** ja L** S*********

16

1586

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaukonen22

      Pariskunnalle tuli haittaa kun et ottanut asuntoa kuten lipasit joten kait tuossa hyvitys on paikallaan..

      • rane2

        Asioilla aina kaksi eri puolta, olit nyt se joka sopimuksen vaikkakin suullisen menit purkamaan, KATSO PEILIIN ITSEÄSI !


      • rane2 kirjoitti:

        Asioilla aina kaksi eri puolta, olit nyt se joka sopimuksen vaikkakin suullisen menit purkamaan, KATSO PEILIIN ITSEÄSI !

        Kylä se oli ne, jotka eivät pitäneet puhumastaan kiinni, eivätkä tehneet lupauksiaan kirjallisesti.


      • rane2 kirjoitti:

        Asioilla aina kaksi eri puolta, olit nyt se joka sopimuksen vaikkakin suullisen menit purkamaan, KATSO PEILIIN ITSEÄSI !

        JA jättivät asioita sanomatta.


      • Valitettavasti
        Miklo kirjoitti:

        JA jättivät asioita sanomatta.

        He tulevat perimään sinulta oikeuden kautta vähintään yhden kuukauden vuokran. Oikeudessa katsotaan se mitä lukee sopimuksessa ja miten sitä on noudatettu. Jos et pysty todistamaan sopimukseen kirjaamattomia asioita, niin niitä ei ole olemassa.

        Vuokrien ja ennakkojen maksaminen perustuu sopimukseen, älä koskaan maksa mitään ennen kuin kummallakin on nimet sopimuksessa ja sopimusta ei tietenkään allekirjoiteta jos se ei ole sellainen kuin piti.

        Jos et saa sopimusta hyvissä ajoin ennen muuttoa, niin etsi toinen asunto, kiireen kanssa ja tuuriin luottaen tulee harvoin hyviä tuloksia.

        Seuraavalla kerralla sitten paremmin asiat hoitoon.


    • dedfthhjhj

      Yhden kuun vuokra tulisi sinun maksaa eikä vain 200e.

    • Eli sanotte, että kirjallisen vuokrasopimuksen ei tarvitse vastata sitä mitä on puhuttu ja luvattu? Eli ihmisen täytyy vaan kirjoittaa vuokrasopimus, vaikka se on epäedullinen hänelle? Vuokranantaja voi siis olla sanomatta asioita, että esimerkiksi maksettua rahaa ei palauteta, jos vuokrasuhdetta ei synnykkään? Ensin maksoin kaksisataa, sitten kirjoitin asiat, jotka haluan näkyvän vuokrasopimuksessa, esim. kuten rempattavat asiat , että ne todella tehdään ja vuokrankorotushommat. Sitten sain penätä vuokrasopimusta pariin otteeseen ja kun se tuli, luin sen, ja se ei vastannut puhumaamme. Sitten sain tiedon, että sain toisen asunnon, joka oli muuttokunnossa suoraan, niin en vaan olisi muka päivän sisällä saanut perua kämpän ottamista. Minusta on jotenkin outoa, että minulla ei olisi oikeutta perua asunnonottamista ilman , että mentän rahani. No onneksi kuluttaja neuvonta oli eri mieltä ja vienpä asiaa eteenpäin, jotta saan rahani takaisin. toivottavasti saan. Koska vuokranantajathan voisivat aina vaatia maksamaan ensi summan ja kirjoittaa kirjallisen vuokrasopimuksen millaiseksi tahansa ja ihmisellä ei muka ole oikeutta perua rahojen menettämisen pelossa. Tässä taas huomaa, kuinka mätiä ihmiset ovat, ku hyväksyisivät tuommoisen.

      • teksti_voittaa

        Hyvä esimerkki siitä miksi suullisesti EI sovita YHTÄÄN MITÄÄN. KAIKKI kirjallisena AINA, sillä näitä kusettajia on pilvin pimein.
        Jatkossa käytä sähköpostia, älä soittele, älä vastaa puhelimeen. Jos vastapuolella (muka) ei ole sähköpostia, etsi toinen kohde vuokrattavaksi (tai mistä ikinä kysymys onkaan).
        Kuin asiat ovat tallessa KIRJALLISENA, ei tarvitse kenenkään myöhemmin tulkita yhtään mitään.


      • Rikosilmoitus

        Allekirjoititko tuota sopimusta? Jos et, niin teet rikosilmoituksen tuosta vakuudesta joka sinulla on sopimuksen mukaan maksettuna heille. He eivät voi periä sinulta mitään koska ei ole sopimusta.

        Jos allekirjoitit sopimuksen ja toimitit vuokranantajalle, niin toivo että he jättävät asian tähän, eivätkä vaadi vuokria ja uudelleen vuokraamisen kuluja sinulta.


      • Rikosilmoitus kirjoitti:

        Allekirjoititko tuota sopimusta? Jos et, niin teet rikosilmoituksen tuosta vakuudesta joka sinulla on sopimuksen mukaan maksettuna heille. He eivät voi periä sinulta mitään koska ei ole sopimusta.

        Jos allekirjoitit sopimuksen ja toimitit vuokranantajalle, niin toivo että he jättävät asian tähän, eivätkä vaadi vuokria ja uudelleen vuokraamisen kuluja sinulta.

        Ei. Kirjallista allekirjoitettua sopimusta ei ole.


    • voi.kurjuus

      Kurja juttu ja selvästi ovat epäeettisiä. Tulisi maksaa se 200e takaisin. Tosin sinulla ei ole juurikaan keinoja saada rahaa jos eivät halua maksaa. Sikamaista pyytää 200e ja lähettää sitten sopparin. Ensin sopparimallia ja sitten varausrahaa jatkossa. Harmittaa puolestasi. Aiemmat vastaajat ihan kuhipäitä!

      • rane2

        Oikeusvaltio muka Suomi, niin ei kaikille jotka uskoo ja lähettää rahojaan, sähkön korotukset-verot-jäte/vesimaksut-yms. koko sivu tulisi täyteen sellaisia mihinkä ei voida paljoa Suomessa vaikuttaa, tuo raha pieni siihen nähden mitä meiltä kaikilta rahastetaan ja kenellekkö valitat ?????????


    • jnhlaskcjcnalcn

      Yhden kuun vuokra tulisi sinun maksaa korvauksena. Säästä ja osta oma asunto.

    • jdjhdjh

      Miksi maksoit käteisellä vuokraennakon, asunnon toivossa vai muuten vain lahjoitit ?

    • vuokraaaanantajakin

      Suullisia sopimuksia ei ikinä kannata tehdä kun ei pysty todistamaan etenkin jos on kaksi henkilöä vastassa.

    • NauhoitaPuhelusi

      Maksoit ilman sopimusta, joten sitä voidaan pitää vaikka lahjana.

      Ei kannata vaatia vuokrankorotusehtoa sopimukseen jos se puuttuu, sillä siinä tapauksessa vuokranantaja ei voi korottaa vuokraa yksipuolisesti, vaan ainoastaan sopimalla tai hakemalla korotutusta käräjiltä.

      Kannattaa aina nauhottaa puhelunsa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      52
      3012
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      93
      2816
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2678
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      72
      2629
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      96
      2593
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      108
      2189
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      143
      1900
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      63
      1875
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      23
      1757
    Aihe