Inkeriläiset eivät ole suomalaisia

kiitoskoivisto

Inkeriläiset eivät ole suomalaisia vaan venäläisiä. Ajatellaanko järjellä. 1600 luvulla Inkerinmaalle muuttaneiden savolaisten ja karjalaisten jälkeläisiä. Ns. "suomalaista" verta on silloin 000000.1%, jota sitäkään ei ole olemassakaan, koska suomalaisia ei "rotuna" ole olemassa, emme ole sukua edes toisillemme.

10

281

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5532325

      valetta sinä olet fasisti Suomi aina kuulunut venäjälle

      • fasistisullahousuissa

        Kertoo teidän venäläisten olemattomasta sivistyksestä kaiken tuo kommenttisi. Tiesitkö että maailman suurin massamurhaaja oli Stalin, teidän kultapoikanne. Onneksi pisti muutaman miljoonan omia kansalaistaan penkkaan. Ainakin sen verran vähemmän.


      • kartuli_ena
        fasistisullahousuissa kirjoitti:

        Kertoo teidän venäläisten olemattomasta sivistyksestä kaiken tuo kommenttisi. Tiesitkö että maailman suurin massamurhaaja oli Stalin, teidän kultapoikanne. Onneksi pisti muutaman miljoonan omia kansalaistaan penkkaan. Ainakin sen verran vähemmän.

        Eipä tuo sinunkaan sivistyksesi millään vankalla pohjalla ole, kun kerran luulet että J. Stalin (Ioseb Besarionis dze Džughašvili) oli venäläinen.

        "---Stalin, teidän kultapoikanne. Onneksi pisti muutaman miljoonan omia kansalaistaan penkkaan."

        Georgialaisiako tarkoitat?


      • missävaan_

        kiinalaiset on aina kiinalaiset


      • janje1

        amerikassa suomalainen on suomalainen
        australiassa inkerisuomalainen on inkerisuomalainen
        suomessa turkilainen on turkilainen
        ruotsissa saksalainen on saksalainen


      • ameriikan-raitti
        janje1 kirjoitti:

        amerikassa suomalainen on suomalainen
        australiassa inkerisuomalainen on inkerisuomalainen
        suomessa turkilainen on turkilainen
        ruotsissa saksalainen on saksalainen

        "amerikassa suomalainen on suomalainen"

        Niin on, ellei sitten ole amerikansuomalainen...


    • genakit

      suomen sukuiset asuivat, toisten tietojen mukaan aina Novgorod alueen asti. Sitten rajaksi tuli Vaalimaa-Nuijamaa.
      ---
      "Suomi sukuinen" = pohjoisessa asuvaa?
      Osa venäläisistä suomen sukuisia?
      Koska kerrotaan, että perusvenäläinen olisi blondi sinisilmäinen.
      -----
      Venäjällä on tasankoa ja väkeä virtasi. Tämä on sulatusuunia.
      Kiev on Russian vanha pääkaupunki niin kuin Turku on Suomessa.
      Venäjän kieli on Indoeurooppalaista.
      Suomen kieli on suomisukuista.
      Indoeurooppalaiset indian kulttuuriperinteestä?
      Suomi sitten jäi väliin. Ja Itämeri turvasi selustoja. Kansa ei sekoittunut helpolla Eurooppaan.
      ---

    • Enimmäkseen

      Inkeriläiset ovat enimmäkseen hämäläisten, savolaisten ja karjalaisten jälkeläisiä.
      Jos inkeriläiset eivät ole suomensukuisia, niin eivät suomalaisetkaan sitten ole enää suomalaisia. Neljäsataa vuotta on lyhyt aika.

      • dlsks2552khj

        Juurikin näin.


    • 1617v

      Ajatellaanko ????

      Ja he puhuivat suomea ja olivat Suomalaiset siirtolaiset

      tulivat kahdelta aluelta: osa heistä oli kotoisin

      Karjalan kannaksella asuneesta etnisestä ryhmästä
      ja osa oli kotoisin Savosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1792
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1189
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      866
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      595
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe