Myynti tapaaminen.

Analsalesman

Ajoin navigaattorin ohjeiden mukaan. Miten täällä keskellä korpea voisi muka olla verstas? Navigaattorin ilmoitti kohteen olevan puolen kilsan päässä. Kävin päässäni läpi vielä myytävät tuotteet, argumentit ja tarjoukset. Tien päässä olikin kuin olikin aika suurehko puurakenteinen halli. Ajoin auton parkkiin ison nosto-oven sivuun, jossa oli pienempi ovi josta pääsi sisään. Nousin autosta otin mallit kainaloon ja ovesta sisään.

Astuin hallin ovesta. Hallissa oli traktori pukkien päällä etuakselin varassa ja avonainen työkalupakki, mutteriväännin letkuineen, mutta ketään ei näkynyt. Huhuilin, kukaan ei vastannut. Katselin ympärille ja näin pienen oven hallin takaosassa. Kävelin ovelle ja aukaisin sen varovasti. Oven takana oli käytävä ja sen varrella useita ovia. Käytävän perällä oli keittiö, mutta sielläkään ei ollut ketään. Seisoin keittiössä Huhuilin, mutta jälleenkään ei vastausta. Yksi käytävän ovi oli raollaan. Kävelin ovelle ja kurkistin raosta. Näin kuinka isomahainen mies istui silmät kiinni isossa toimistotuolissa. Aikoin koputtaa oveen, mutta samalla huomasin kuinka miehen jalkopäästä nousi toinen mies ja samalla liikunta toista kättään pienellä liikkeellä ylös ja alas.

Tajusin että mieshän runkkasi tätä isomahaista miestä.
-Mikäs mies se täällä kurkkii?, kuulin kysymyksen selkäni takaa. Säikähdin ja pyörähdin ympäri. Takanani seisoi minua pari päätä pitempi mies, ei mikään hento kaveri vaan varmasti reilusti yli satakiloinen karju. Ennenkuin kerkesin sanoa mitään kaveri tönäisi minut ovesta sisään ja lensin takapuolelleni lattialle. Nostin hämmästyneenä katseeni ja ympärille olivat tulleet myös kaksi muuta miestä jotka olin nähnyt aikaisemmin huoneessa. Isomahainen mies seisoi ilman housuja toisella puolella kulli paljaana kiillellen toisen miehen suljettu, kovana kuin kivi. Tunsin terävää kipua niskassaan ja tunsin kuinka tajuntani karkasi.

Heräsin. Päätäni jomotti hieman. Yritin puhua, mutta sain aikaiseksi vain epäselvää mutinaa. Makasin mahallaan jonkinlaisella penkillä. Suussani oli jotain, suuni oli lukittu auki jollain. En pystynyt sulkemaan sitä ja sen takia puheeni oli epämääräistä mutinaa. Kaulani oli laitettu jonkin laitteen sisään, katsoin vasemmalle ja oikealle ja huomasin olevani kuin jalkapuussa. Nostin katsetta eteenpäin, mutta en nähnyt kuin seinän. Yritin äänellä, huutaa, mutta kukaan ei vastannut. Nyt vasta tajusin, olin alasti, nahkaiselta tuntuva penkki kehoni alla oli nihkeä, jalkani olivat kiinnitetty ilmeisesti raudoilla johonkin koska ne liikkuivat vain kymmenisen senttiä. Keskivartaloni oli sidottu penkkiin. Ja jalat penkin alle, taisin olla perse pitkällä sidottuna tähän penkkiin.

Ovi avautui ja joku tai jotkut tuli sisään. Paljaiden jalkojen aiheuttama ääni. Ainakin kaksi eri henkilöä. Kuulin viuhahtavan äänen ja tunsin kuinka jokin sivalsi selkääni. Älähdin kivusta. Kuulin kuinka karhea nauru täytti huoneen ja tuumailut siitä että taisin olla hereillä. Tunsin kuinka penkki nousi ylöspäin. Sitten pään puoli vain. Yritin nostaa katsettani, mutta tiukka ote takaraivosta esti sen. Näin kuinka paksut jalat asteli eteeni ja kuinka iso kulli läheni päätäni. Kulli työnnettiin auki pakotettuun suuhuni syvälle, yökkäsin kun se työntyi koko mitaltaan nieluuni. Mies piteli paksua elintään syvällä Suussani ja enkä saanut ilmaa. Aika tuntui ikuisuudelta ennen kuin kulli vetäistiin ulos. Yökin ja haukoin ilmaa kunnes taas kulli työnnettiin syvälle nieluuni. En saanut ilmaa ja mies piti sitä todella kauan suussani, tunsin kuinka paine kertyi kasvoihini. Kulli vedettiin ulos, haukoin henkeä taas ja paksu sylki vana tippui lattialle suustani. Remakka nauru täytti huoneen.

Hiuksistani tartuttiin kiinni ja mies kuiskasi korvaani, mikäli haluan elää et päästä ääntäkään, et yritä purra ja imet ja nuolet tätä kyrpää ja näitä muitakin kuin mikäkin huora. Onko selvä? Nyökkää mikäli ymmärsit. Olin hiljaa ja enkä nyökännyt. Mies astui takaisin eteen ja survoi kullinsa taas syvälle nieluuni. En pystynyt hengittämään, tunsin kuinka kulli upposi ohi nieluni kurkkuun miehen häpykarvojen painaessa nenääni. Tätä kesti useampi sekunti ennekuin mies veti kullinsa ulos. "onko ymmärretty?", mies kysyi ja nyökytin päätäni, kuolan valuessa suustani lattialle.

Mies irrotti suustani sen kapineen ja saatoin liikuttaa leukojen. Yritin puhua, mutta puheeni katkaisi terävä sivallus selkääni. Voihkaisin tuskasta. Mies kehoitti olemaan puhumatta, tai kipu vain yltyisi painoin pääni alaspäin. Tunsin kuinka takapuoleeni työnnettiin jotain kylmää ja kovaa. Kuului pieni raksuttava ääni ja tunsin kuinka peräreikäni alkoi laajenemaan kivun yltyessä. Raksuttava ääni loppui ja peräaukkoni tuntui levinneen auki. Jotain kylmää kaadettiin auki olevaan reikääni, huohotin kivun säteillessä perseestäni. Hitaasti tuo kylmä esine vedettiin ulos sisälläni, sulkijalihakseni sulkeutui, tunsin valtavaa tarvetta äkistää. En voinut mitään ja päästiin sisään lasketun aineen ulos paineella. Taas naurun remakkaa.

5

1656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peräreikäniperäaukkoni

      Kulli työnnettiin kainaloon ja nenääni takapuoleeni. En pystynyt hengittämään, , tunsin valtavaa tarvetta äkistää kymmenisen senttiä paksua ulos perseestäni. Raksuttava ääni loppui perseestäni. Suussani oli kivi. Jotain kylmää kaadettiin ja tunsin kuinka perseestäni karkasi ilmaa. Tätä remakkaa kesti useampi sekunti, yökkäsin lattialle.

    • Analsalesman

      Miehien nauru loppui kuin seinään. Eteeni asteli uusi jalkapari. Nostin katsettani ja silmiini osui karvainen vatsa. Kädet nostivat riippuvat vatsaa ylöspäin paljastaen muhkean paksun kullin. Kulli survaistiin suuhuni sumeilematta, työnnettiin pohjaan asti nieluuni. En pystynyt hengittämään. Kulli aloitti kurkussani pienen edestakaisen liikkeen samalla kun päästäni tartuttiin kaksin käsin kiinni. Vatsa tiputettiin vasten päätäni. Kova kulli vatkasi kurkussani ja yritin liikkeiden aikana edes vähän saada happea. Kulli vetäytyi vähän ulos ja sain muutaman kerran hengitystä kunnes se jälleen kerran survaistiin kurkkuun ja alkoi luja työntely. Vaativammin kullia työnnettiin, kunnes mies murehtia ja kulli alkoi sykkii sylki kuumaa sperman suoraan kurkkuuni. Niilin kuumaa limaista spermaa etten tukehtuisi. Mies vetäisi kullinsa ulos ja spermaa valui suustani samalla kun vedin ilmaa keuhkoihini. Jalat katosivat näkökentästäni. Toiset jalat ilmaantuivat eteeni ja uusi kulli survaistiin suuhuni. Tämä kulli ei ollut niin hanakasti työntymässä nieluuni, ääni komensi imemään.

      Samaan aikaan tunsin kuinka pyllynposkia levitettiin rajusti erilleen. Takana oleva mies painoi turskaa voimalla vasten aukkoon. Ilmeisesti sisälläni kaadettu neste oli jotain liukastetta, koska paksu kulli upposi sisääni voimalla ja helposti. Imin suuhuni tungettua kullia samalla kun mies runkkasi itse sen vartta. Kullin alkoi vavahdella ja mies ruiskutti kuuman sperman suuhuni samalla survaisten spermaisen kullin syvälle kurkkuuni. Hetken päästä mies vetäytyi ja spermaa valui suustani lattialle kasvojeni kohdalle. Toinen mies takanani nai persettäni voimalla. Huohotus katkesi lujaan työntöön perseeseeni ja tunsin kuinka kulli vavahteli sisälläni sylkien sisälleni lisää kuumaa spermaa. Mies ei sylki sisälläni tovin ja hitaasti vetäytyi ulommas ja survaisi kullinsa uudestaan pohjaan asti voimalla. Huohottaen mies vetäytyi ulos. Käheä nauru täytti huoneen. Askeleet loitonivat ja ovi kävi. Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, valot sammuivat. Perseeni tuntui aralta ja suussani maistui sperma. Syljeskelin makua vielä pimeydessä lattialle. En tiennyt edes kauanko olin ollut naitavana, olin raiskattu ainakin kolmen miehen voimin. Olin penkissä hiukan pystyssä asennossa, takapuolestani valui jotain ja kuulin pientä läiskettä takaani kun spermaa tippui lattialle. Uuvuin ja ilmeisesti nukahdin.

      Heräsin kun käteni vapautettiin ns jalkapuussa. Rotevat miehet nostivat kainaloista minut ylös. Jalkani ei oikein pitäneet alla. Miehet taluttivat minut istumaan korkealle jakkaralle. Istuminen kovalla jakkaralle sattui naituun takapuoleeni. Käteni kahlittiin katosta roikkumaan nahkaremmeihin, jalkani saivat myös kahleet. Kahleita siirrettiin niin että jalkani levisivät sivuille ja käteni taaksepäin sivulle niin että takapuoleni jäi jakkaran päälle. Miehillä oli yllään lateksi naamiot, jaloissa camohousut ja maiharit. Rotevat ylävartalon, ei lihaksikkaat eikä liiemmin läskitkään. Miehet lisäsivät reisieni kohdalle lisää valaita ja kainaloiden alle myös.

      Jakkara otettiin alta ja jäin roikkumaan ilmaan ikään kuin kiikussa. Toinen miehistä työnsi sisälleni kirkkaan muovi letkun ja piti sitä kädellään sisällä. Kapea letku ei tuntunut enää missään sen perse nainnin jälkeen. Mies nosti peukaloa toiselle miehelle merkiksi, joka väänsi kahvasta. Näin kuinka letkua pitkin tuli nestettä. Kylmä neste alkoi täyttää minua ja tunsin sen etenevän sisälläni. Mies vetäisi letkun ja tunsin ja kuulin kuinka suoleni tyhjentyi alla olevalle lattialle. Miehet siivosivat lastoilla lattian altani ja poistuivat huoneesta.

      Muutaman hetken kuluttua ovi kävi uudelleen ja kuulin askeleita takaani. Päähäni aseteltiin lateksinen naamio. Silmät oli peitetty, mutta nenän ja suun kohdalle oli jätetty aukot. Nyt suun aukosta ujutettiin putki suuhuni. Suuhuni tuli letkua pitkin makeaa nestettä ja karhea ääni kehotti nielemään. Nestettä ei tullut paljon ja sain sen nieltyä. Tunsin kuinka kehoni alkoi lämpeämään ja lämmin hyvän olon tunne täytti kehoni.

      Tunsin kuinka kulliini koskettiin. Elimeni oli välittömästi pystyssä. Sen päälle asetettiin jotain. Jonkinlainen putki tai vastaava. Kuulin rominaa. Peräaukolleni asetettiin jotain kovaa, sitä alettiin hiljaa työntämään sisälleni. Mitään kauhean paksua se ei ollut ja se upposi helposti. Napsaus ja tunsin kuinka se kova sisälläni alkoi laajenemaan repien peräaukkoni. Huudahdin kivusta. Laajeneminen pysähtyi. Toinen napsaus ja laite perseessäni alkoi tekemään edestakaista liikettä samalla kun laite kaluni ympärillä alkoi pumppaavan liikkeen. Paksu laite pumppasi reikääni ja laite kaluni ympärillä sai aikaan voimakkaan orgasmin. Tärisin "kiikussa" koko kropallani. Kullini ei kuitenkaan veltostunut vaan jatkoi kovaa seisokkiaan. Jonkin ajan kuluttua laukesin uudestaan noiden kahden laitteen pumpatessa.

    • Analsalesman

      Jostain kumman syystä kullini pysyi edelleen kovana. Allani oleva laite tikkasi persettäni. Kipu takapuolessani hellitti ja koneen naiminen perseeseeni ei enää liiemmin sattunut. Huoneen ovi kävi jälleen. Koneet sammutettiin ja tunsin kuinka kova esine takapuolessani kutistui ja luiskahti suolestani ulos kevyesti jättäen silkijalihakseni hervottomasti sykkimään. Pumppaava laite irroitettiin kalustani.

      Ovi kävi jälleen ja kuulin lisää askeleita. Pientä kuiskailua josta ei ottanut selvää. Minusta tartuttiin kiinni ja tunsin kuinka kiikku laskeutui alaspäin. Takapuoleni osui ensin jonkin pehmeän päälle, selkäni laskeutui myös, makasin nyt selällään jonkinlaisen penkin päällä. Lateksi maski riuhtaistiin päästäni. Katselin ympärille ja kun silmät tottuivat kirkkauteen näin huoneessa alastomia lateksimaski miehiä nopeasti laskettuna ainakin kymmenen. Päästäni tartuttiin kiinni ja taivutettiin penkin reunan yli niin että makasin selällään leuka ylöspäin. Otsan kautta laitettiin remmi joka lukitsi pääni siihen asentoon. Remmeissä olevat jalkani nostettiin niin, että takapuoleni nousi ylös niin peräreikäni oli varmasti näkyvillä.

      Kuiskailu täytti huoneensa ei aikaakaan kun suuhuni survaistiin kulli, suoraan kurkkuun ja raju nussiminen alkoi välittömästi. Kulli nussi syvällä kurkussani ja yritin nenän kautta hengittää. Mies lopetti ja haukoin henkeä kullin vetäydyttyä suustani. Mies työnsi kalunsa uudestaan suuhuni ja alkoi voimakkaasti panemaan. Ei mennyt kuin hetki kun mies huokasi karjahtaen ja tunsin kuinka kulli sykkien sylki kuumaa spermaa kurkkuuni. Hengitin ulospäin yskien ja sperma valui suustani kasvoille. Toinen mies ilmaantui pääni luokse ja tunki kalunsa suuhuni alkaen myös kovan naimisen kurkkuuni. Mies laukesi nopeasti ja suuni täyttyi kuumasta spermasta, jota osittain nielin ja syljeskelin ulos.

      Seuraava tuli vuoroon tunkien kalunsa syvälle, samalla kun tunsin että joku työnsi kaluaan takapuoleeni. Kaksi miestä nai rajusti, toinen pani kovaa perseeseeni ja toinen nussi kurkkuuni. Lämmin tulvahdus suuhun spermaa jota syliin ja nieleskelin samalla yrittäen haukkoa ilmaa. Mies perseessäni työntyi lujaa sisälle ja tunsin kuinka kulli sisälläni supisteli ja sylki sisääni kuumaa spermaa. Mies vetäytyi sisältäni. Seuraava mies astui vuoroon ja aloitti rajun panemisen. Mies huohottaen laukesi suoleeni ja vetäytyi ulos. En pystynyt enää laskuissa kuinka moni mies kävi laskemassa spermansa suuhuni tai suoleeni. Ajantaju hävisi täysin ja jonkin ajan kuluttua huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Kasvoni olivat spermaa täynnä ja suussa maistui kamalalta. Takapuolestani valui usean eri miehen spermaa aiheuttaen hiljaiseen huoneeseen pienen läiskyvän äänen. Väsähdin sidottuna penkkiin ja tajuntani hämärtyi.

      Virkosin ja huomasin makaavani pehmeällä sängyllä. Peitto oli vedetty päälleni. Yritin liikuttaa käsiäni, mutta tajusin että ne oli kiinnitetty käsiraudoilla sängyn päätyyn. Olin siistitty ja suussakaan ei enää ollut sperman limaista tuntoa ja makua. Takapuoleni tuntui hellästi. Huoneessa oli kevyt lämmin tunnelma valaistus. Peitto oli satiininen ja peitti alastonta vartaloani. Huoneeseen astui sisään iso mieshenkilö. Yllään miehellä oli satiininen pitkä aamutakki mallinen vaate ja kasvot olivat kumisen maskin peittämät. Mies käveli sängyn viereen ja katsoi minua. Miehen silmistä loisti kiihko.

      Mies kertoi, että huutaminen oli turhaa. Oven takana oli kaksi isoa vartijaa jotka olisivat sekunnissa huoneessa. Hän avasi rautani ja sain käteni vapaaksi. Mies komensi minut sängystä ylös. Hän tiputti takkinsa lattialle. Mies oli lihava, vatsamakkarat peitti osittain hänen kullinsa. Mies komensi minut polvilleen ja käski imemään kulliansa. Otin kullin suuhuni, joka alkoi välittömästi kovenemaan. Imin terskaa ja runkkasin kullin vartta. Mies huokaili ja tarttui päästäni kiinni survaisten kullinsa syvälle ja pitäen sitä kurkussani. En saanut henkeä ja aloin jo huitomaan kin henki ei kulkenut. Mies repäisi kullinsa suustani vain survaistaakseen sen uudestaan takaisin. Mies nussi kurkkuuni pitäen samalla päästäni kiinni. Kulli vetäytyi ulos ja mies käski mahalleen sängylle. Laskeuduin sängylle mahalleen. Huomasin lakanoiden olevan jotain kumimaista. Mies levitti pakaroitani ja asetti kullinsa reiälleni. Hiljaa mies alkoi työntämään elintään sisälleni, tunsin kuinka sulkijalihakseni antoi periksi mies työntyi suoleeni. Mies laskeutui päälleni. Mies ei ollut mikään keijukainen ja hänen painonsa teki hengittäminen vaikeammaksi. Miehen kalu oli paksu ja tunsin joka työntöliikkeen pienenä kipuna. Mies hengitti niskaani. Työnnöt muuttuivat vaativammiksi ja hengitys tihentyi. Mies survoi kalunsa pohjaan asti tunsin paksun kullin sykkivän anukseni perillä. Mies rojahti painollaan päälleni ja tuntui etten saanut henkeä. Mies piti löystyvää kulliaan sisälläni. Tunsin kuinka hänen vatsansa kiristyi ja suoleni paine kasvoi...

    • Analsalesman

      Mies vetäytyi sisältäni ja samalla suolestani pursuaa ulos sperman ja kusen sekoitus. Jäin mahalleen makaamaan ja mies nousi ylös ja käveli huoneesta ulos. Sisään astui rotevat mies, tällä kertaa onneksi pukeissaan. Mies tarttui käteeni ja taluttivat ovesta ulos käytävälle. Paikka ei näyttänyt yhtään tutulta. Käytävällä oli useita ovia joiden edessä seisoi 1-2 isoa miestä naamiot kasvoillaan. Jostain huoneesta kuului huutoa joka sivaltavan äänen seurauksena hiljeni. Minut talutettiin pesuhuoneessa ja käskettiin peseytyä. Avasin suihkun ja tunsin ihanan lämpimän veden, seisoin turrana suihkun alla yrittäen miettiä, missä ensinnäkin olin ja mitä oli tapahtunut. Takapuoleeni sattui. Varovasti koettelin takapuoltani joka oli vielä liukas spermasta ja kusesta. Otin seinällä olevasta telineestä saippuaa ja pesin itseäni kovakouraisesti, halusin päästä irti siitä saastaisesta olosta. Käsissäni ja jaloissa huomasin jälkiä valjaista ja remmeistä. Kurkkuuni sattui kuin kovan flunssan aikana. Kurkkasin peiliin ja näin turrat kasvot siellä. Mitä helvettiä tapahtui? Ketä nämä miehet oli? Mikä päivä? Kysymyksiä, ei vastausta.

      Suihkun ovi avautui ja ilmeisesti sama iso mies käski kuivautumaan ja ottamaan vaatteita pesuhuoneessa olevasta kaapista. Kolinaa, näin oven raosta kuinka käytävällä työnnettiin renkailla olevaa kapeaa pöytää johon oli remmeillä sidottu alaston nuorehko mies. Itsekään en ollut kuin 23-vuotias. Puin kaapista löytyneet pitkät housut ja löysän sairaala tyyppisen paidan päälleni. Avojaloin lähdin saattajan kanssa kävelemään käytävää pitkin eteenpäin. Käytävällä aukesi ovi ja näin pilkahduksen huoneeseen missä oli äskeinen pöytä ja pöydän ympärillä joukko naamioita pitäviä alastomia miehiä. Jatkettiin matkaa sa mies ohjasi toisesta ovesta seuraavalle käytävälle. Ulkona oli ilmeisesti jo pimeää, koska luonnonvaloa ei näyttänyt tulevan mistään.

      Minut ohjattiin pieneen betoniseinistä valmistettuun huoneeseen. Huoneessa oli kapea sänky ja rosterinen allas ja pönttö. Huone muistutti vankilan kuvista nähtyä selviä. Huoneessa oli yksi valaisin katossa. Ovi sulkeutui takanani ja napsahti lukkoon. Aloin takomaan ovea paniikissa, mutta homman keskeytti jostain kuuluva puhe. Paikallistin äänen kaiuttimeen joka oli asennettu kattoon. Ääni kaiuttimesta selvitti kuinka olin nyt virallisesti kadonnut maan päältä. Olin nyt uusi henkilö iltapäivä lehtien keltaisissa mainoskansissa. Olin hyödyke joka tekemällä mitä sanotaan saa mahdollisuuden elämään ja jos yritinkään tehdä itselleni jotain tai "asiakkaille" kaikki lähisukulaiseni tulisivat kärsimään. Olin nyt nimetön, olin numero 17. Ääni kaiuttimessa tiesi kaiken sukulaisistani, osoitteeni, sosiaaliturva tunnuksen. Lysähdin sängylle istumaan. En tiennyt muuta kuin sen että tuskin nämä olivat ensimmäiset kurkkuni ja perseeseeni panot...

    • tää sai mut tosi kiimaseksi, kun sais vähän tollaisen käsittelyn

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      43
      1805
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      207
      1238
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1137
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1086
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe