Kaikkien aikojen parhain lajista riippumatta.
Vastaukset 12
- ReidarKeinänen
Nannu Nuutinen!
- olikovaiei
Ihan nevöhööd tuo Nuutinen. Eikös täällä ollu joskus joku ihan lahjakas 110m-aidoissa?
- Sylvester_katti
Pelle Svanlös
- J-Kjäll
Petri vyötärömetri!
- sipoonnaapuri
Maailmanmestari Pekka Päivärinta
- sibbovarg
Susanna, 18 v. on tehnyt tähän mennessä maailmanlaajuisesti kilpaillussa lajissa mm. yli 30 nuorten maailman- ja Euroopanennätystä sekä saavuttanut mm. seitsemän nuorten maailmanmestaruuskultamitalia. Tänä vuonna hän on nostanut tähän mennessä mm. kolme MM-kultaa, kaksi EM-kultaa, kuusi ME-tulosta sekä kuusi naisten SE-tulosta.
http://goodlift.info/lifter.php?lid=7051
Eri urheilulajien tulosten vertaaminen toisiinsa on kuitenkin niin kovin turhaa, koska tulokset eivät ole keskenään vertailtavissa. - sdfghjkjhgf
Börje Kikkelsber ja lajina hevospoolo.
- Pru
Mikko Ylöstalo. Kova tekijä 110-metrin aidoissa aikoinaan, Suomen paras.
- N.Nuutinen
Heh. Pelle Svenson.
- Mömossen
Löytynee kai SSG: riveistä.
- Heitänheitän
Saattaa tosiaan löytyäkin SSG:n riveistä, mutta myös Sibbo Vargarnan riveistä, esim. lajina hiihtosuunnistus, eikö siinä Sipoolaisilla ole ollut ihan pohjoismaiden parhaimmistoon kuuluviakin jossain vaiheessa. Ja moottorisellaisen puolelta on kai esim. Päitsin voittaja, oliko peräti useampikertainenkin. Edellä jo mainittu Ylöstalo tietysti oli ja maan parhaimmistoa hetken aikaa aitajuoksussa. Onhan heitä, millä kriteereillä kukin sitten vaan sen paremmuuden haluaa tulkita!
- suomenkielisenäsipoossa
Ei riittänyt 9 maailmanennätystä ja 3 MM-kultaa vuoden parhaan palkintoon. Oma seura S-V sentään muisti kaksinkertaisella jäsenmaksulla :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.361246Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581025Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63943- 56904
- 51771
- 65758
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38688- 82682
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30625