Muita lähdössä toukokuun alussa ko. paikkaan? täältä lähdössä pieni perhe rentoutumaan ja nauttimaan. On saanut kyllä kiviä kääntää, että hotellista mitään negatiivistä löytyisi. Eli täytyy enää lienee toivoa, että säät suosivat ja terveenä pysyy koko poppoo. Moikataan, kun tavataan:)
toukokuu 2016 Aegean Park by Atlantica
7
178
Vastaukset
- minnematkalle2016
Varmasti on mahtava hotelli!
Olen etsinyt kaikki mahdolliset keskustelut ja tripadvisor-arvostelut kun oli toisena vaihtoehtona meidän ensi kesäkuun matkalle.
Lopuksi valitsin kuitenkin edullisemman vaihtoehdon, kun totesin ettei millään ole varaa lähteä aegean parkkiin.
Mutta haaveissa on että sitten seuraavalla reissulla pääsisimme sinne vaikutti niin ihanalta hotellilta ja paikalta.
Hyvää lomaa teille! - Tomppa200
Oltiin 2014 toukokuussa siinä ihan naapurissa, Holiday Village Rhodesissa. Molemmat ovat hyviä hotelleja ja ruoka on hyvää ja paljon valinnan varaa. Kolympia on mukava pieni hotellikylä, jossa on pieniä marketteja, siis todella pieniä ja turistikauppoja. Zeus Market Eucalyptus kadun varrella on paras ja monipuolisin matkamuistojen ostopaikka ja palvelu erinomaista. Suosittelen myös auton vuokraamista ainakin päiväksi ja reissua Zampika Beachille n. 5km päähän etelään. Auto kannattaa vuokrata Rodos Carsilta, ovat hyviä ja edullisia. Perhoslaaksossa ei ole perhosia ennen kuin loppukesästä, joten sinne ei kannata välttämättä toukokuussa suunnata. Epta Piges on muutaman kilometrin päässä Kolympian kylästä ja on suosittu matkailijoiden keskuudessa, en tosin mitään ihmeellistä sieltä löytänyt. Callithea Falirakin vieressä on myös mukava matkakohde, jos vuokraa auton. Tunnissa ajaa jo moneen paikkaan.
- Taapero_perhe
Tomppa200 kiitos hirmusesti vinkeistä:) kyllä se auto pitää vuokrata , lienee turvaistuimiakin saa samalla? Meillä jässikkä vajaa kaksi kun matkalla ollaan.
Minnematkalle2016: no kieltämättä itseäkin hirvitti tuo hinta ja varsinkin kun välimerellä ollaan tuolla hinnalla. Nyt vaan päätin laittaa kätösen simmujen eteen ja laittaa maksuun. Että pitikin mennä lupaamaan:D mutta teillekin mitä mahtavinta lomaa!!!:)
Nyt vaan piti ottaa helppo loma lapsiystävällisestä paikasta ja arvisteluista päätellen ihan mukavaan paikkaan ollaan menossa:) seuraavaa matkaa saa sitten oottaaki jos hinnat tota luokkaa.
Mielellään vielä kuulisin lisää vinkkejä ja aatoksia tuosta paikasta:) ennen sitä vain lähti maailmalle ja mietti siellä sitten, että mitäs nyt, mutta näin se mieli muuttuu:) - Kaisaa1111
Suosittelen hotellia! Tosi nätti ja siisti paikka sekä kohtelias henkilökunta. Ruokakin oli hyvää. Sopii lapsiperheille, ja niitä siellä onkin... Kolympia on todella rauhallinen alue. Nauttikaa:)
- HessuCo
Kerran on oltu Parkissa, ja kaksi kertaa naapurissa Eagean Bluessa. Mahtavia paikkoja molemmat, nykyään yhteisellä vesipuistolla, jos lapsia on mukana. Huonoa valintaa ei tee, meni kumpaan tahansa, jis nimittäin viihtyminen ja rentoutuminen on pääasia!
- Werty82
Me lähdetään 19.5. Ollaan oltu viereisessä hotellissa aiemmin egean blue. Nyt siis parkiin. Mielenkiinnolla odottaen lomaa. Taisi olla viisi vuotta sitten aika pieni kylä, joskin ehkä nyt laajentunut.. Jumbossa kannattaa käydä autolla.
- Taapero_perhe
Meillä lähtö 5. pvä. Täytyy yrittää ehtiä tulla tänne päivittämään werty teille viimeisimmät tiedot hotellista:) todella hyvää lomaa teille toivotan jo tässä vaiheessa:)
Vaikuttaa siltä, että jos sää suosii lomailijoita niin hyvä loma tulossa. Pitää vissiin vain alkaa verestämään ruotsin taitoja ettei tarvitse tuppisuuna siellä olla:D
KIITOKSIA KAIKILLE VASTAUKSISTA:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410