Kaupungin osakeyhtiöiden johdossa on edelleen henkilöitä, jotka eivät välitä konserniohjeista ja ilmoitusvelvollisuuksistaan kaupungille tuon taivaallista, ja itseasiassa näin on suurimmassa osassa yhtiöitä. Lakisääteisiinkään kysymyksiin ei viitsitä vastata ollenkaan tai sitten niihin on vastattu puutteellisesti. Tämä on törkeää ja kaupungin hallituksen tulisi laittaa suitset yhtiöiden johtajille, koska nämä kaupungin omistamat yhtiöt ovat viime kädessä aina veronmaksajien lompsalla, kun hätä tulee. Syy tähän on se, ettei kokdem ole koskaan vaatinut yhtiöiltä vastuullisuutta tekemisistään ja katsonut jopa törkeää lahjusten ottamista sormiensa välistä.
Hämeenlinnan ns. OY:t
7
<50
Vastaukset
- EivätTodellakaanVälitä
Eihän niitä oman puolueen mandaatilla valittuja toimitusjohtajia voi mennä häiritsemään. Poikien annetaan touhuta yhtiöissä ihan vapaasti, se on nähty. Mitähän ihmeen lisäarvoa kaupunki on saanut perustamillaan "leikkiyhtiöillä"? Edunsaajia yhtiöissä on tietenkin ollut mm. toimitusjohtajat, joiden palkka on noussut entisen virkamiespalkan tasolta likimain kaksinkertaiseksi. Toimitusjohtajat ainakin kiittävät!!!
- sairasmeininkivaanjatkuu
Lyhyesti: Ei korppi korpin silmää noki!
- IisunPuhtaitaPulmusia
Jore ja Matti nautiskelevat ny tyytyväisinä saamistaan "työpaikkaeduista". Iisakki sanoi, että Joren korruptiivisia toimia ei saa tuomita, koska oikeus ei "kerennyt" sitä tekemään. Jore on siis syytön, suorastaan puhdas pulmunen.
- OppiHVSopimus
Iisakki on Hassisen kisällipoika.
- KylläonsairastaToimintaa
Kuinkahan kauan tämä sairas rakenteellinen korruptio Hämeenlinnassa saa jatkua ja samalla lailla toimiva kaverijärjestelmä kaikkine törkeine rikkeineen?
- Hfdhghsgd
Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee auttaa. Soittele K.Arille se osaa valehdella. Onnea matkaan!
- jatkeen.terve
Heipä hei tapsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410