Missä viipyy luvattu käyttäjäkysely????

kunhan.mainokset.pyörisi

Viime vuonna, elokuussa ylläpito ilmoitti että on pian tulossa käyttäjäkysely, jossa kysellään nimenomaan keskustelujen kirjoittamiseen liittyviä asioita. Lupauksesta on ennättänyt vierähtää jo reilu puoli vuotta eikä kyselyä ole näkynyt.

No eipä näillä kyselyillä eikä tänne kirjoitetulla palautteella ole kuitenkaan mitään vaikutusta. Onhan se nähty edellisenkin käyttäjäkyselyn osalta. Edellinen kysely tehtiin hieman uuden suomi24:n käyttöönoton jälkeen helmikuussa. eli reilu vuosi sitten.

Tulokset kyselystä on kävyvillä Tiedotus/uudistus-sivulla alaosassa:
http://www.suomi24.fi/static/ops/uudistus.html

Palautekyselyssä annettiin täystyrmäys uudistukselle, etenkin mobiilipuolella. Mitään ei vain ole asialle tehty kovasta palautteesta huolimatta! Niin että ei mitään kiirettä sen luvatun käyttäjäkyselyn suhteen, toteuttakaa vuosi sitten tehdyn kyselyn vaatimukset ensin.

Suomi24:n palveluissa on selviä vikoja joista on raportoitu niin tällä palstalla kuin palautelomakkeella. Osa vioista on peräisin jo testiversiosta joka oli käytössä ennen uudistuksen käyttönottoa. Kovin on hidasta, kovin on olematonta, kovin on ammattitaidotonta

2

150

Äänestä

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turha.odottaa.enää.mitää

      Eihän Suomi24 ylläpidossa ole enää ketään edes töissä. Yhteenkään kysymykseen ei tälläkään palstalla ole vastattu enää kohta vuoteen!!! Suomi24 palvelujen alasajo menossa kovaa vauhtia

    • asialliseen kyselyyn ei ole saatu ylläpidon vastausta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe