Afgaaninainen Nazima ja homo Toivola

demokratiammepuolesta

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Sanna Marin kertoo Twitterissä kunnioittavansa Razmyarin ja muiden päätöstä olla osallistumatta ohjelmaan.
Ylen TV2:ssa kello 21.30 alkavan keskusteluillan teemana oli turvattomuus ja maahanmuutto.
Kansanedustajat Nasima Razmyar ja Jani Toivola ilmoittivat aikaisemmin jättävänsä ohjelman väliin.
Tämän selkeämmin Nasima Razmyar ja Jani Toivola eivät enää voisi ilmoittaa vihaavansa länsimaista oikeusvaltiota, demokratiaa, sananvapautta ja ihmisoikeuksia sekä tukevansa jihadistien pyrkimyksiä.

12

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinister.prognosis

      MUSLIMIMASSAA PUKKAA JA TURVATTOMUUS LISÄÄNTYY
      Toivola ja Nasima mokasivat täydellä kympillä. Näyttivät oman suvaitsemattomuutensa, puolueellisuutensa ja naurettavuutensa. Ulos eduskunnasta nämä yhteistyökyvyttömät vajakit! Eivät osaa edes keskustella, kun ovat niin paljon parempia omasta mielestään kuin muut.
      Myös muu somali,suvakki yms. edustusto loisti poissaolollaan.
      Pitkin syksyä on saanut katsoa näiden suvakkiämmien julkeita silmäyksiä ja kiihkoa, kun joku on rohjennut olla eri mieltä, ts. maahanmuuttokriittinen. Hirveitä yksipuolisia ihmisiä.
      Toimittajillakin oli ääni vihdoin muuttunut kellossa, DDDDD ! Suomalaiset näyttää kaapin paikan, meitä on suuri enemmistö, 80-90 %, joka ihmettelee tätä muslimimiesmassaa makailemassa vokeissa. Oikeat pakolaiset on jollain muualla.
      HAHAHHAA suomalaiset ovat herääneet, ja suvakit alkaneet pelätä, jaaa-a, jotenkin naurattaa !! Aika on tullut ja muuttunut, suomalaiset ovat heränneet!

    • 4348665

      Yle ei ollut riittävän varovainen kutsuvieraiden suhteen. Somalien raiskaama nainen pystyi upottamaan Peruskoulunikulan ja vok johtajan sekä puhumaan totta.
      Naziman turvapaikkabisneskytkökset tutkittava ja selvitettävä juurta jaksaen. Miten on mahdollista, että esim. lakeja säätämässä oleva ihminen voi olla mukana hyötymässä haittamaahanmuutosta. Inhottavaa, oksettavaa ja törkeää.
      Kansanedustajan hyötyminen valtavasta turvapaikanhakijavyörystä on moraalisesti epäilyttävää, tässä toimittajille aihe.
      Kaikkien kansanedustajien nimet esiiin, joilla on kytköksiä turvapaikkabisnekseen.

    • julki

      Nazima Razmyar ei ole tehnyt juuri päivääkään oikeita töitä.
      Lukion jälkeen on opiskellut kahta alaa, mutta ei näköjään valmistunut kummastakaan.
      Mukavasti järjestyy hyväpalkkaisia hommia mamuille Suomesta, julkisuutta medioissa ja pelkästään monikulttuuripropagandan vuoksi.
      Isä Mohammad Daoud Razmyar oli Afganistanin marxilais-leninistisen kommunistipuolueen johtohenkilöitä, joka sai palkkioviran Moskovan suurlähettiläänä.
      Puolue hallitsi Afganistania vuodet 1978-1992. Vuonna 1978 armeijan tuella tehtiin vallankumous, joka johti kommunistiseen yksipuoluejärjestelmään. Vuonna 1992 Neuvostoliiton hajottua kommunistit menettivät vallan mujahideeneille.
      Razmyarin perhe katsoi viisaammaksi olla menemättä kotimaahansa, koska kommunistien veriset jäljet maassa olisivat voineet johtaa tilille murhista, joita kommunistit neuvostosotilaiden tuella maassa tekivät.

    • heinokas

      Nazima pyörii TURVAPAIKKABISNEKSISSÄ??MUTTA ALISTAA MUSLIMINAISIA; oma napa lähinnä, ja etu.HAUKKUU SUOMALAISIA RASISTIKSI, SEMMOINEN ON AHGAANI NAZIMA??

    • Sir-papu

      Ei hirveästi kannattaisi homotella ketään, niin kauan kun persuissa pyörii Sebastian Tynkkynen, joka kyselee oikein persunuorten kamppanjalla onko hän tyttö vai poika?

      Brysselistä taas kuuluu, että Halla-Aho on nähty useasti paikallisissa gaybaareissa?

      • nehkeri

        Homomaisin puolue?


    • allahuakbaar

      Nazima, Husu ja Toivola ovat äärisuvakkeja.

    • Kiäh_kiäh

      Kyllä persua vituttaa. Ja se on persulle ihan oikein.

    • Tolkku

      Homoilla on persuhomofobiaa ?

    • suomessaonnistuu

      Suvakin, mustan ja homon risteytymä ja puolue oli = ?

    • nilsaslak

      Jep, minäkin olen kuullut varmalta taholta Brysselistä, että Jutta käy panettamassa itseään Jyrkillä. Kyllä Sirpapupuppeli on ihan sekaisin. Tynkkynen joutaisi mennä Vihreisiin tai vassareihin, niissähän niitä homoja ja lepakoita riittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe