Ken on onnistunut saamaan ne lopulliset ehtoo paperit eli siirtynyt täysieläkkeelle. Eikö olisi aika suorittaa inventaario. Unohtaa onnen, tähtien ja parhauden hetket ja miettiä, mikä on ollut se kaikkein parhain huono hetki?
Monelle saattaa olla vaikea päättää moista kun/jos elämä on ollut pelkkää kitumista, sätkimistä, potkimista ja kaikkeen mihin on tarttunut, vaikka haravaan, on jäänyt varsi vetävän käteen, tai auton ratti, tai rattikelkan ratti.
Monelle saattaa olla vaikea päättää moista kun/jos elämä on ollut pelkkää kitumista, sätkimistä, potkimista ja kaikkeen mihin on tarttunut, vaikka haravaan, on jäänyt varsi vetävän käteen, tai auton ratti, tai rattikelkan ratti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mikä innovaatio tämä "paras huono hetki" on? Miksi sitä pitäisi pohtia? Parempi pysyä nykyhetkessä kuin vatvoa menneisyyttä, vaikka siihen sattuisi sisältymään joku yksittäinen onnistuminenkin.
"Olisin joka tapauksessa tämän ikäinen."
- Paavo Haavikko
Elämäni huonoin hetki oli se kun sain työkkäristä karenssi-ilmoituksen.
Elämäni PARAS päivä oli se kun sain päiväpostissa ilmoituksen vanhuuseläkkeestä.
Näin vapauduin työkkärin aiheuttamasta työnhaun pakkostressistä.
Näin tervyden tilani parani välittömästi, nyt ollaan oltu jo muutama vuosi vanhuuseläkkeellä ILMAN työkkärin aiheuttamia paineita.
Eipä ole enää huolta työstä eikä työkkärin byrokraattien aiheuttamasta stressistä.
Irtisanovat yt-neuvottelijat, työttömyskassojen ja työkkärin byrokraatit ovat suurimpia stressin aiheuttajia. Nämä tuhoavat totaalisesti työntekemisen ilon.
Vanhuuseläkkeelle pääseminen voi olla suuren ilon tuoja. (ainakin minulle se oli paras päivä koko työikäisen elämäni vuosien päivistä) Viimeiset työvuodet olivat pelkkää kitumista byrokraattien kynsissä.
Joo. Kanssasi kokeneita ja kokijoita (yhä) on kymmeniä tuhansia tässä maassa. Luulisi, että työttömyys on normaali ilmiö? Mutta se onkin rikos ja ihmistä totaalisesti syyllistävä ja alistava. Ikään kuin se olisi ihmisen itsensä vika ja syy - ja sellainenhan se onkin, byrokratian, lakien ja asetusten mukaan. Etsivät pienimmänkin porsaanreiän, että saavat työttömän karenssiin ja pois "listoilta".
Itse olen ollut ainainen voittaja byrokratian ikeessä ja voitolla nytkin vaikka joudun sen liepeessä tässä hetken soutamaan, myötävirtaan toki. Katsotaan sitten kun viitsin ottaa vanhuuseläke termin. Siihen oikeutettu olen ollut jo jonkin aikaa.
Eläke on hyvä resepti moneen vaivaan.
Ilmeisesti elämäni suurimmaksi suruksi koin sen hetken, kun meidän yhteinen ihastus (18-v) siskoni kanssa päättyi sellaiseen "kilpalaulantaan", että hän oli kysynyt minulta kirjeitse, mitä pidin "tästä" kaverista?
Vastasin mielestäni silloisen tuntemukseni mukaan, että en todellakaan pidä, vaan koen hänet "kettu repolaiseksi"?
Yllätys olikin suuri, kun tämä ko. kaveri toi tämän kirjeeni kopion esiin? Oma siskoni petti luottamukseni?
Ylempänä puhutaan tähtihetkistä, joita ei itselläni juurikaan ole ollut. On ollut hyviä ja huonoja hetkiä, mutta niitä entisiä huonoja en enää tahdo muistella. Huonoin aika taitaa olla juuri nyt, kun enää olen heikosti työkykyinen. Tosin olen nyt väärällä palstalla, sillä 70 täyttyi jo kolme vuotta sitten.
Hyvä hetki oli se, kun 16-vuotiaana sain hyvin palkatun työpaikan oltuani 13-vuotiasta alkaen kesärenkinä. Hyvä hetki oli myös, kun omia säästöjä oli niin, että pääsin muutamaksi vuodeksi opiskelemaan ja ammattiin valmistuin. Kun pari vuotta myöhemmin rupesin yrittäjäksi, olin intoa täynnä. Olin 1980-luvulla työnantaja kahdeksalle ammattimiehelle, yhdelle piirtäjälle ja usealle kesätyöntekijälle.
Vaikeudet alkoivat 1990-luvun laman aikana mittavien luottotappioiden seurauksesta, samanaikaisesti kun kaikki kannattavat työt loppuivat. Jouduin irtisanomaan ja lomauttamaan. Velallisten päätä silitettiin, heitä ymmärrettiin ja heidän velkoja saneerattiin. Minulle ulosottomies tuli tutuksi, kun mm. YEL-maksut myöhästyivät. Kaikesta kuitenkin selviydyin, mutta kun täytin 63, lopetin maksamisen ja ilmoittauduin eläkeläiseksi. Työtä en suinkaan lopettanut, vaan tahti vain kiihtyi. Tein yli 60-tuntisia työviikkoja 68-vuotiaaksi saakka ja satunaisesti senkin jälkeen. Lisäksi tein palkatonta ns. vapaaehtoistyötä mm. paikallisessa talkoorenkaassa ja lasteni (3) asuntojen rakentamisessa.
Väitän, että olen työtä tehnyt enemmän kuin useat muut, mutta olen työssä joka hetkestä nauttinut. Mielekkäimmät vuodet olivat 63-68 -ikäisenä, kun tein yksin ilman työnantajan velvoitteita. Nyt harmittaa, että minusta ei ole mihinkään. Sairaalassa kuin kävin, sain pitkän vikalistan. Mutta niinhän se lienee meille kaikille. Touhuamme aikanamme ja mullaksi muutumme.
Harva sellainen joka on 60 täyttänyt, menee läpi katsastuksesta enää ilman vikalistaa. Korjattavaa löytyy joko pintaremonttina tai osien vaihdolla. Kannattaa kiittää, että on hengissä. Jotkut eivät halua sitäkään enää. Se lienee sitten masennusta.