Tein jo noin kaksikymmentä vuotta sitten kansalaisaloitteen, että linnunpönttöjen määrä kartoitetaan Suomessa. Olen "rakentanut" satoja linnunpönttöjä 50:n vuoden kuluessa. Pelkästään pihapuissamme, puuladon ja huvimajan seinässä on yhteensä 12 pikkulinnun pönttöä - suuaukoltaan 26-32 mm. Pöllöjen pöntöt olen vienyt "korpimetsiin Perhoa myöten", sillä sellaiset pöntöt eivät kuulu pihapiiriin.
Taas kerran on aloitukseni toteutunut, tosin harvinaisen myöhään. Lienevät odottaneen, että asia unohtuu, tai että äijä on kuollut, jotta saisivat omia aloitteeni itselleen, hah. Onnekseni taltioin kaikki materiaalit mappeihini...
Pönttöpostia
33
116
Vastaukset
- plussa2
Onkin tosiaan niin merkittävä asia, että sankoin joukoin ovat odottaneet kuka saa moisesta kunnian... 12 pönttöä omassa pihassa... hitto sitä titiyyn määrää!
- KOKKOLANTOSIREALISTI
HESAN PÖNTTÖ
Hah hah hah hah hah hah haa,
Hesan tohtoril`on taakka.
Saanut tiedon - vihjeen kaukaa.
Keski-Pohjanmaalta saakka.
Varastaa on helppo juttu,
vaik ois kohde, vanha tuttu.
Vahvistaen omaa egoa,
jälki on se vailla tekoa. - pöntössö-asuu-pönttö
Tiedän missä sijaitsee pöntön suuri pönttö.
Kaikkihan sen tietää Halkokarilla. - RessunKaverit
Tosiressu on nero.
- TOSItyhmäpersu
Ripulisti on pönttö! Harvinaisen tyhmä Persuhörhöksikin!
- TosirealistinKaverit
Tosiressu on tunnettu metsästäjä, hirvimies ja luonnonsuojelija. Mies osaa kutsua hirvet luokseen ja linnut pihansa ruokintapaikoille. On siinä erikoisen taitava kaveri.
- TOSItahvo
Tahvon typeryydelle ei ole rajaa! Tahvo on yleinen naurun aihe Kokkolassa.
- KOKKOLANTOSIREALISTI
...ja Tosiressun tosinaiset suorastaan huutavat hekumassaan...
Kukaan tutuistani Kokkolassa, älykkäitä ja töitä tekeviä, eivät tunne sinua. Osa vain ihmettelee, pudistaa päätään ja nauraa ukolle joka tuo itseään esiin palstalla juttuineen, jotka ei ketään kiinnosta. Lopeta jo hyvä ukko, olet jo ihan naurunalainen.
Kittiechihu kirjoitti:
Kukaan tutuistani Kokkolassa, älykkäitä ja töitä tekeviä, eivät tunne sinua. Osa vain ihmettelee, pudistaa päätään ja nauraa ukolle joka tuo itseään esiin palstalla juttuineen, jotka ei ketään kiinnosta. Lopeta jo hyvä ukko, olet jo ihan naurunalainen.
Samaa mieltä olen Kittiechihu kanssa...
- miestispikkusen
Kittiechihu kirjoitti:
Kukaan tutuistani Kokkolassa, älykkäitä ja töitä tekeviä, eivät tunne sinua. Osa vain ihmettelee, pudistaa päätään ja nauraa ukolle joka tuo itseään esiin palstalla juttuineen, jotka ei ketään kiinnosta. Lopeta jo hyvä ukko, olet jo ihan naurunalainen.
Se että sinua ei kiinnosta, ei tarkoita että muitakaan ei kiinnosta. Se on kitsofreniaa.
- TOSIripulisti
Ripulisti on poloinen tapaus.Ei ole älynlahjaa suotu.
- KOKKOLANTOSIREALISTI
Kaikki miehet ja kutsuntoihin osallistuneet naiset 1989-2002, ja etenkin vapaaehtoiseen maanpuolustukseen osallistuneet tuntevat Tosirealistin.
Hän on tunnettu kaikkialla, ei ehkä kaikille ulkoisesti, mutta vähintään loistavista kuntalaisaloitteistaan ja lehtikirjoitteluistaan - viimeksi eilen julkaistu loistava mielipide... Hän on urheilun asiantuntija, Kadettikurssinsa urheilupäällikkö, nyrkkeilyn Suomen mestari, aikansa parhaimpia ampumahiihtäjiä, Ville Räikkösen kumppani ja Villen isän - itpatterin vääpeli-Pekan, sotilasmestarin varapäällikkö.
Mutta tämä urani alun ansioluetteloni saa jäädä tähän (jatkoa seurannee)...Moni on kertonut että olit armeijassa ilkeä tyyppi.. Ja niin olet täällä palstalla myös, haukut muita todella ilkeästi, etkö tajua hävetä yhtään?
- RessunKaverit
Hyvä ressu. Olet sinä mainio tyyppi, herra "kenraali".
Pyydän anteeksi ressun puolesta koska hän ei mielisairauden takia enää ole niin sanotusti kartalla.
- Olemme_ylpeitä
Tuntuiko mukavalta, kun nimesi mainittiin televisiouutisissa?
- voikoollatotta
Heeiii!! Ootko sää Reijo? Kivelän Reijo Kokkolasta? Mix nykyään noin oudot jutut..?
- KOKKOLANTOSIREALISTI
"Totuus ei pala tulessakaan"...
Mutta kohta VesiVeijariin uimaan, jumppaamaan, juttelemaan, vitsailemaan ja "parantamaan maailmaa" hyvien kavereiden - VesiVeitikoiden kesken...- s-p-ja-co
Oho oli kyllä puhetta ettei veitikoida sehän viittaa "sinne".
Älä nyt vaan perusta sitä veitikoitten yhdistystä, ollaan muuten vaan veijareita.
- TOSIripulisti
VesiVeijarissa kyyläämis-ja tsunamivaara kun ripulisti hyppää altaaseen!
- TosirealistinKokkola
VesiVeijari on "pessyt kasvonsa", ja kenen ansiosta...
- Veijari-samurai
Peiliin ei kannata katsoa.
- TosiressunKaveri
Olen nähnyt useita linnunpönttöjä Lahdenperässä, Isokarissa, Trullevissa ja jopa Lohtajalla. Pöntöissä on tosirealistin "puumerkki". Kaikki ovat erilaisia, eli jokainen on uniikki taideteos. Kuulemma lisää on tulossa kymmeniä eri puolille Keski-Pohjanmaata.
- TOSIripulisti
Kunniamerkki poliiseille jotka retuuttivat ripulistia!
- TOSIRealistiKokkolasta
Taas yksi ruotsin kieltäkin kalliimpi ja tyhmempi ehdotus kartoittaa linnunpönttöjen määrä Suomessa.. hahhahhaa ;-). Onko tyhmempää ehdotusta vielä kuultu Suomessa.. tuohon laskentaan eivät riittäisi edes tyhmät Ressun perholaiset sukulaiset. Ressu on rautaa.. siis tyhmyydessä.
- RessunKaverit
Älä nyt noin kovin tuomitse, Ressusta löytyä kuitenkin kissojen tappamisen lisäksi Vihreämpi puoli?! Tuollainen luonnon ystävä kissoineen, koirineen ja lintuineen kuitenkin tontillaan. Hyvin luonnon läheinen ihminen, taitaa vaihtaa puoluetta seuraaviin vaaleihin. Pehmenee vanhemmuuttaan, ei enää jaksa kantaa kovaa Persujen valheellista politiikkaa kannatuksen kääntyessä laskuun.
- TosiressunKaveri
Hän on nero, vaikka ruotsinmurteisten voissa paistaisi.
- TOSITyhmäPerholainen
Ihan oikeastiko se onkii postia "pöntöstä"!? Ei ihme että hänen avaukset ovat ihan sieltä ihtestään.
- PalstaaSeuraava
Kyllä pönttöpostia tulee ihan sieltä itsestään, valitettavasti ilman mitään itsekritiikkiä.. mutta pask..an valuu alaspäin. Kunnes kohtaa taas lähettäjänsä.
- TOSIhörhöpersu
Persuhörhö on jo itsessään pöntön näköinen! Ei ihme että Kokkolassa nauretaan tälle hörhölle!
- tsaisisko
Avaus: Pönttöpostia
Ilmeisesti oli tarkoitus keskustella linnunpöntöistä, mutta kuten lukuisissa muissakin "pöntön" avauksissa kaikki menee persuksilleen.
Avaajan tehtävänä olisi ohjata aina keskustelua vaikka huutamalla "avaukseen" ja myös itse pysyä asialinjalla.
Sitten vielä "pöntöllä" on tapana vastata itselleen ja pyörittää iän ikuisia persus juttujaan tarkoituksella minä olen täällä kaikkialla vaikka olenkin,,,, no jääköön sanomatta,,,, toivottavasti itse ymmärtää kun katsoo peiliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3367412Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss774769- 2083225
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243117- 762016
- 1531896
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2201841Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1661597Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201558- 891478