Kyllä tää henkilöpalvonta menee jo yli hilseen,enkä oo ainut. Onks tää nyt Virtasen hännystelijöiden kuningasidea?
JV on hyvä kynäilijä ja hyvä suustaankin, mutta rajansa kaikella!
Virtas-Jukan pallokenttä
89
3137
Vastaukset
- Onnittelut
Onhan nimetty esim. Paavo Nurmen kenttä Helsingissä. Jukka Virtanen valittiin vuoden Zoomilaiseksi 2015. Jalkapalloa hän on siis harrastanut myös.
- kotikontujäi
Milloin J.Virtanen asui viimeksi J.koskella ja milloin maksoi esim veroja, oli valmentaja tai mitä lie? Ei ihan riitä perusteet että on ollut "speden" elokuvassa. Tai en muista laulua jonka Jukka olisi tehnyt jossa synnyinkaupunki mainitaan. Mutta valaiskaa minua.
- Koskenlaskia
Antakaa kentälle nimi joka ei viittaa tv ihmiseen tai muuhun vastaavaan. Olkaa patriootteja ja antakaa nimeksi :Jämsänkosken virallinen jalkapallokenttä.
Saamme pitää edes jotain itsellä. Meiltä vietiin kaupungin nimi ja henki. Ajattele että me koskelaiset ollan jänmsäläisiä, plääää!
Itse olen yli 50 vuotta ja Jukka Virtanen ei yhdisty oikeaan urheiluun. Laittakaa uusi olut tupa koskelle ja laittakaa nimeksi : Virtasen olut keidas ja Jukalla on jo valmiiksi kielto sinne
- P.koskiet
Hänhän on ollut juoppo todella pitkän aikaa.. Eli kysymys kuuluu että haluatteko oikeasti kannustaa nuoria juoppouteen että saatte itsellenne nimeä. Niinkuin viime vuosituhannella oli ok. Minun mielipiteeni on ettö J. virtanen ok muttei luojan kiitos mitään monumenttiä.
- hailovitsi
Hyvä on! Mää annan periks. Onhan tietysti Paavo ja Jukka saavuttaneet urallaan jotain suurta molemmat! Paavo olympiamitaleja ja Jukka Kupittaan mielisairaalan pöytätennismestaruuden.
- virtsungay
Eikös jv kuulunut oinaslammen poikien perustajiin?
- pelaajaura
Onko JV pelannut koskaan esimerkiksi JIlveksessä? Edustuksessa ei ainakaan? Ei taida oll akummoinen pelaajauratakana?
- Pallokenttä
Mieluummin vaikka Leppäs-Jukan Pallokenttä. Mutta jos nyt vaan annettaisiin olla pelkkä Pallokenttä?
- jokivirtas
Ei ole koskelaisilla näköjään muuta tehtävää kuin nuoleskella iät ja ajat muualla vaikuttanutta patua. Jämsässä on sentään maailmanluokan urheilijoita ollut. Enduromiehiä, hiihtäjiä, painijoita, suunnistajia, mäkimiehiä.
- ewmfwpkf
Voi luoja kuinka idioottia porukkaa. Viitsitte täällä haukkua vanhaa, sairasta miestä ....hankkikaa elämä, kiitos .
- katuehdotus
No syypäähän on se valtuuston jepe joka aloitteen teki. Kohta se varmaan ehdottaa ,että keskus aukiosta tulisi Jukan ja Liisa aukio. Kenraalintiestä Virtasenkatu jne....
- paperitollo-se-on
Lampisen liinapää. Vastenmielinen tyyppi muutenkin.
- pölöpölö77
Joo on semmoinen porukka olemassa kun kansainväliset koskelaiset ja vanhaa porukkaa johon myös virtanen kuuluu osa asuu ulkomailla mutta näille kerran tilauksesta sapuskat tehtiin!! Ja nimi kentälle ni ei tarvi kun JALKAPALLOKENTTÄ riittää siitä kun ymmärtää mitä siellä tehdään ja kuka muistaa vuosien päästä virtasta varsinkin nuoret niin nimikkokenttä turha ajatus!!
- jöröjukkarock
Ketäs tähän kyseiseen seuraan kuuluu, muita kuin JV?
- Kuppari-Allin-saunapolku
Kyllä nuo on melkoisen typeriä ehdotuksia nimetä urheilupaikkoja tai jotain muita kohteita jonkun paikallisen henkilön nimen mukaan. Kuka juurikaan tietää enää 50 vuoden kuluttua, kuka oli Jukka Virtanen? Miltä kuulostaisi, jos nykyinen Kaipolanväylä olisi Jalmari Saari Avenue? Tai Jämsän tori Tuomo Mäyrämäen aukio? Höpöjuttuja, sekä tyhjänpäiväistä henkilöpalvontaa. Ei jatkoon...
- opelius
Aivan tulee mieleen "Suomen eduskunta" mikä nimi tälle? Aivan Irwin Goodmanin vainaan laulua lainatakseni "Suomen suurin sirkus"
- pölöpölö77
Kiitos nimimerkki hailovitsi päivän parhaista nauruista ja kyllä vittu nauratti!! kummankohan voitto on arvostetumpi?? Itse noteeraan paavo nurmea "hieman" korkeamalle!!
- Kirjakehiin
Sivistäkää itseänne elämäkertakirjalla paskanjauhannan sijasta.
http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/2004/ka_tanskanen.html- witsihailo
Sivistystä???????
- jämpsykkä
Miksei Jämsä tai lähinnä siis Jämsänkoski voisi kunnioittaa J.V: tä vaikka nyt noinkin simppelillä tavalla? Samahan se nyt on, mikä joku pallokenttä on "viralliselta" nimeltään. Olkoon vaikka Virtasen kenttä.
Jukka Virtanen on itse asiassa hämmästyttävän monipuolinen tapaus, kun oikein alkaa asioita kaivella. Ihan nuoresta asti ollut mukana jos missäkin, kyllä hän suomalaisessa viihteen historiassa tulee säilymään siinä missä joku Spede Pasanenkin. Virtanen on minun mielestäni vielä paljon monipuolisempi viihteen mestari kuin Spede. Ja yksi asia: Jukka Virtanen on kiitettävän kotiseuturakas. Ei sellaista haastattelua hänestä ole tehty, ettei hän olisi tuonut jollain lailla synnyinseutuaan esille, ei ainakaan kovin montaa. Ja koko ajan pitänyt yhteyttä entisiin kavereihin ja Jämsänkoskeen muutenkin.
Kun en ole koskelainen, niin sanon, että tehkööt mitä tekevät, mutta kai hänen nimensä nyt jossain siellä saisi näkyäkin. - hekoheh
Kansainväliset koskelaiset on vitsi. Itse ne eivät vaan ole sitä tajunneet.
- koskelainen
Näin on, ei missään nimessä Jukka Virtasen kenttää.Kosken pallokenttä on paras jos sille joku nimi on laitettava.
- MAssiassi
Isäs oli vitsi kun sut teki. On sulla tyhmät jutut.
- SentäänKuningas
Olen myös ehdottomasti sitä mieltä ettei julkisille "laitoksille" tule antaa yksityisen henkilön/kaverin nimeä, vaikka se pienessä piirissä tuntuisikin hyvältä idealta
.
Laittakaa vaikka muistopatsas- taikka laatta, jos henkilöpalvontaa haluatte. Jukkakin olisi tästä varmasti enemmän "otettu" kuin potkupallokentän nimestä...
Onko Jämsässäkään yhtään Riukulehto-nimistä paikkaa, vaikka mies on tuonut Jämsää esille jo vuosikymmeniä? - Ansiosansio
Virtasen ansiot tunnustetaan eikä häntä kukaan tämän takia moiti. Se sijaan voi ihmetellä näitä palvojia. Onko jonkun muun urheiljan mukaan nimettyjä kenttiä tai kukkuloita? No, hiihtomestareille ja painijalle on hautakivet.
- kunkkusentään
Näiden jämsänkosken ns suurmiesten tuhkat vois sirotella Riukulehtoon vaik ryönissä..
Onko tämä nyt joltain pois? Jukka Virtanen oli J:koskelta kotoisin.
Teki paljon käännös-iskelmiä, kirjoitti kirjoja. Tämähän siis suorastaan rohkaisee: "Voit olla alkoholisti, ja silti sinua arvostetaan."
Jukalle täydet pojot, tv: eero- alatieltä
Kyllä JV:lle pojot annetaan, ei siinä mittää! Mutta tätä kakkosen nuolemista ei jaksa hyväksyä. Eikä sitä alkoholismin toitotusta joka käänteessä.
- vähävirtanen
Täällä taas osa kirjoittajista ymmärtää tai haluaa ymmärtää väärin. Onneksi kuitenkin vähemmistö. Ei kukaan varmasti väheksy Virtasen elämäntyötä, mutta henkilöpalvonta saisi unohtua. Me on maailman sivu naureskeltu itänaapurin Lenin ja Stalin-palvonnalle. Nyt sama meininki on tulossa Koskelle. Kyllä JV on huomiota hakenut ja saanut joka käänteessä. Ei siinä Lampisen tarvi enää kellokkaana toimia.
- Jukkiskenttähiphei
Onko parempi että nimi on "Pallokenttä uimahallin vieressä" vai "Jukka Virtasen pallokenttä"?? Tsempit Jukalle, toivottavasti näemme sua vielä monta vuotta.
- Yksinkertaista
No miltäs kuullostaisi "Jämsänkosken pallokenttä" sekä vastaava "Jämsänkosken Oinaalan pallokenttä"?
- Naurupidentääikää
Mites muuten on, eikös tien nimeäminen entisen tehtaanisännöitsijän mukaan olekaan henkilöpalvontaa?
- PizzaTeam
Ilveslinnan vierestä puuttuu edelleen 50m korkea, hapiksesta valmistettu näköispatsas Juuso & Rudolf Waldenista. Tehkää jotain!
- naurattaajominuakin
Ai niin! Se Tiilikantie! Niinpä tosiaan! Selvää henkilöpalvontaa harrastettu Koskella jo vuosia. Täyttä itänaapurin touhua ollut tuo. Menee jo yli hilseen tuollainen. Ja vielä kehdataan jostain nurmikonpalasta nostaa meteliä.
- zvx
Minä vuonna tuo Mr Virtanen pelasi maajoukkueessa?
- TuloksiaKehiin
Olikos hän oikeesti joku huippu-urheilija, mikä oman nimiseen kenttäänkin oikeuttaa?
- railovits
Huippu ja kaikkien alojen erityisasiantuntija!
- JaAarne
Onhan Virtasalmella Aarnenpolkukin entisen kaupunginjohtajan mukaan.
- palloilija22
Juuso perusti pallokentän ja KAIKKIEN käyttöön eikö nimmettäisi hänen mukaansa ja annettaisi kaikkien käyttää meidän verorahoilla ylläpidetään
- Bravoo
Tämä on minustakin kaikkein paras ehdotus kentän nimeksi :)) Areenat nimettäköön viihdetaiteilijoitten nimeen, kuten maailmankuulu Jämsänkosken Nakkipönttökin.
"Virtasen Nakkikioski", se on siinä... Ja kaikki sen varmasti hyväksyvät... Virtanen kylän keskipisteenä.
- vanhakoskelainen
Oli muuten Virtanen nimeltään, joka nakkipöntön aikanaan perusti. Nakki- Uolevi.
- Bravoo
Hyvä! Siis kaksi Virtasta yhdellä iskulla :))
Asia on nyt sitten päätetty... Pönttöön vaan Jukan reliefi!
- Muorikki
JV on kirjoittanut Joulupukkikapinan, mikä kertoo Jämsänkosken tositapahtumista. En ole kylläkään lukenut sitä, mutta arvosteluissa on sanottu, että olisi hyvä sketsin aihe.
- Vaarikki
Siis "Joulupukin kapinakenttä" Jees!
- opelius
Aivan sinä kuulut porukkaan jonka aivot on narikassa.
- VähänRyhtiä
"Aivan" jälkeen kuuluu laittaa pilkku, kuten myös "porukkaan" jälkeen, sekä aivot sanan jälkeen monikkomuoto "ovat".
- pikkujuuso
Kyllä kentän nimi pitäis olla:
JUUSON KENTTÄ ja piste.
Mitä ansioita Virtasella on tähän areenaan?
Jos on päissään potkinut lainkareiden kanssa palloa siellä, niin nimetäänkö kenttä sen mukaan? Täh? Ollos-Oku-vainaa nukkui katsomossa kymmeniä, jos ei satoja öitä! Samalla perusteella vois viheriön nimetä Ollosen kentäksi.
Juuso kuitenkin ensiks! - entinenkoskelainen17
Miksi sille kentälle yleensä pitäisi antaa joku nimi. Eikö se asia voisi olla niin kuin tähänkin saakka. Eikö olisi hyvä unohtaa koko hössötys siitä nimestä.
- jassookunkäy
Kyllä se kenttä nyt sitten nimetään Virtasen mukaan. Niin siinä käy.
- Etteiunohdu
Koska saadaan Jämsään muistomerkki Valfrid Hjalmar (Jalmari) Saari eli Saaren Jallulle?
- Virtsungay
Kuuluukos virtanen oinaslammen poikiin.?
- koskennyrveli
Taisi toteutua se hilseen yli menevä henkilöpalvonta. Virtasen Jukan kenttä siitä tuli.
- Kenttäkuinkenttä
Mielipide on kuin persreikä: jokaisella niitä on yksi. Olis siitä tullu mikä tahansa niin kaikkia se ei olis miellyttänyt. Itse kuitenkin nuoremman sukupolven edustajana arvostan Jukka Virtasen uraa ja sitä miten on valtakunnallisesti tuonut pientä Jämsänkoskea esille ja olen ihan tyytyväinen uuteen pallokentän nimeen. Mies on palvontansa ansainnut!
- willwviissiinäsiisville
tehdaspaikkakunnalla riittää ku on SDP .silloin on jo lähes jeesus.
- juuretkoskella
Hyvä nimi pallokentälle. Ja hyvä, että Jukkaa muistetaan Jämsänkoskella. Hän on tehnyt Jämsänkoskea tunnetuksi maailmalla. Tunnustuksen ansainnut.
- PiiriPieniPyörii
Keksikää nyt jonkun viihdetaiteilijan nimi Oinaalan ja Paununkin kentille, urheilijoista viis...
- JunnuKoskelta
Oinaalasta Sebastian Areena. Paunusta Paroni-UrheiluCenter
- HolisevanKauko
Mikä mahtaa olla ihmistyyppi, jonka aamiaismuroista on tämä kentän nimitys pois?
- PiiriPieniPyörii
Kun nyt kysyit, miten olis vaikkapa olympiavoittaja/kunnioitus ?
- kentänlaidalla
Kyllä oli lämminhenkinen, mukava tapahtuma pallokentällä. Jukka on kentälle nimensä ansainnut!! Tupa täynnä ihmisiä ja ilma mitä parhain. Rakit haukkuu ja karavaani kulkee.
- muutenvaankysyn
Tuossa joku pienen piirin mies ehdotteli olympia voittajaa. Olisi kiva muuten tietää joku Jämsänkoskella syntynyt urheilija, joka on voittanut henk. koht. olympiakultaa.
- PiiriPieniPyörii
Tämä oli helppo, jos ei näitä "junantuomia" jämsänkoskelaisia olympiavoittajia oteta lukuun niin sitten Kyösti "Köpi" Lehtonen, syntynyt nykyisen Suur-Jämsän alueella.
Onkos se nyt niin kilometrin päälle?
- muutenvaankysyn
Ja montako tunnettua viihdetaiteilijaa Jämsänkoskella on syntynyt.?
- pienetonpiiritjoillain
Nyt olikin kysymys Jämsänkoskesta. Kyösti Lehtonen ei ole syntynyt Jämsänkoskella, vaikka siellä muutaman vuoden on asunut. Jämsässä voisivat nimetä jotain Köpin mukaan. Niin, onko se niin pienestä kiinni, että Jukan mukaan ei voisi kenttää nimetä.
- gsdzagsv
Köpis
- Hartsah28
Joo Köpi on Pussilanvuorelta kotosi
- DemosKratos
Joissakin pienemmissäkin asioissa demokratiakin toimii, kun Jämsänäijä, sekä Jämsänämmäkin valitaan äänestämällä kansan toimesta, eikä "sanelupolitiikalla".
- näitäajatelmiahannää
Enpä tiedä, miten demokratia tai sanelupolitiikka tai yleensä politiikka liittyy tähän ko. palstan asiaan. Demokraattisesti valitut valtuutetuthan tästäkin asiasta päättivät...
Lehtos Köpistä sen verran sanoisin, että koskella siinä Ilveslinnan painisalilla voisi olla jotain Köpiin liittyvää tai kun Pussilan poikia on, niin Himoksessa voisi olla jotain häneen liittyvää....- pinss
meille se on Juusonkenttä ja Speden hyppyrimäki jee.
- maistuuko.hyvälle
Nuoleeko jämsänkoskelaiset Jukka Virtasen perseenkin?
- Mallia_neuvostoliitosta
Ja kentän nimeksi "kenttä nro7".
- Tavarits
Höh, no juuri Neuvostoliiton malliinhan nyt toimittiin!... Vertaa "Stalinin kanava" ja "Jukka Virtasen jalkapallokenttä"?
- tutkikaa
Entäs Mannerheimintie Helsingissä ja monta muuta katua eri kaupungeissa on nimetty jonkun merkkihenkilön mukaan. Näitä nimiä on annettu jo silloin, kun Neuvostoliitosta ja Stalinista on ollut tietoakaan.
- Tavarits
Joo, muttei Mannerheimilläkään ihan ikiomaa jalkapallokenttää sentään ole? Olis kannattanut käydä syntymässä Jämsänkoskella?
- RumminJussi
Edelleen kyselen, miksi Jämsän taajamassa ei ole Jalmari Saaren katua tai patsasta? Aikansa merkkihenkilö sekin!
- sankareita
Mitä Silvan ja kytönen saivat MM voittojen jälkeen kaupungilta?? Tais jäädä kahvittelu asteelle.
- klnokn
Tontit. Harva kyllä edes tietää, ketä on Silvan ja Kytönen, mutta Jukka Virtasen tietää kaikki.
- anjuskainnen
Silvanille kesämökkitontti ja Kytöselle kesämökki.
- jäbäjäbäjäbäjäbä
Kuulehan Tavarits. Ei jalkapallokenttää Virtaselle ikiomaksi annettu.
- ÄveritsTavarits
Siis "symbolisesti"...
- Muistonpysyvyys
"Lehtos Köpistä sen verran sanoisin, että koskella siinä Ilveslinnan painisalilla voisi olla jotain Köpiin liittyvää tai kun Pussilan poikia on, niin Himoksessa voisi olla jotain häneen liittyvää.... "
Himokseen ei Köpiä liitä muu kuin syntymätorppa. Ilveslinnan painisali oli pikemminkin kotikenttä, mutta eihän se sali liene enää painikäytössä? Olympiamitalisteille on pystyetty Kontupohjassa teetetyt neuvostomalliset hautakivet.- KäsiLippaan
Jaa, missäköhän niitä voisi käydä kattomassa. Tuskin Vangonmäessä taikka Kontupohjassa... Kaupungintalolla, vaiko muussa "valtion" virastossa?
- TopGun69
Kaikki perusjämsäläiset ovat idiootteja.Onneksii me syntyperäiset Jämsänkoskelaiset olemme sivstyneitä ja ylpeitä paikkakunnastamme.Jämsä kun ja tulee olemaan suomen suurin persereikä asukkaiden kateellisuuden ja vainoharhaisuuden takia
- Futtaaja
Ei olis kenttää nimetty jos ei olis alkuvuodesta saatu kuulla että on syöpä. Noloa ja säälittävää niinkuin Jämsä muutenkin.
- Anonyymi
Ihmiset tekee juttuja, vaikka kaikki ei ole tuttuja. Näin tutuiksi tullaan. Tartu kahviin ja pullaan. Hyvä urheilun puolesta on taistella. Ennen taisteltiin muilla aloilla. Ei tainnutkaan olla hommat oikein saloilla. Peliä vielä pelataan, kun luvat annetaan.
- Anonyymi
Eikös se J.V ripoteltu koskikeskiseen, selvisi kuha kuolemien syy!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös se J.V ripoteltu koskikeskiseen, selvisi kuha kuolemien syy!!!
Hyhy onko se nyt päijänteessä!!! voi mulpetti sentään ei kai siellä nyt tule mitään palasia vastaan kun mökillä ui? ei ole ihme jos kuhia kuolee jos siellä kerran raatoja uiskentelee. hävytöntä viskoa raatoja vesistöihin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyhy onko se nyt päijänteessä!!! voi mulpetti sentään ei kai siellä nyt tule mitään palasia vastaan kun mökillä ui? ei ole ihme jos kuhia kuolee jos siellä kerran raatoja uiskentelee. hävytöntä viskoa raatoja vesistöihin!
Nythän Hesalaiset saa juoda taas uutta "coktailia" ? Se mikä lähtee myös joskus palaa.
- Anonyymi
Nimetään se uudestaan "porno arskan" Kentäksi. Saa hakasetkin kunniaa. Nii kiimanen oli, että harva sitä saa kirkkoveneenkin voihkimaan.:) Kuten veneen tekijä joskus sanoi. Näin tokasi kerran... "mää näin sen katseesta että se nautti" :) Ja tämä on totta. Hyvä Arska!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057