Kuumat aallot loppuivat

Jinglebell

Olen 50-vuotias nainen, jolta on reilu vuosi sitten leikattu rintasyöpä. Samassa yhteydessä tehtiin kainalotyhjennys, koska kainalon imusolmukkeista löytyi pienet metastaasit. Sytostaatti- ja sädehoitojen loputtua syksyllä 2015 loppui myös aika pitkälti estrogeenin tuotanto. Syöpäkasvain ei ollut estrogeeniin reagoiva, joten en saanut estolääkitystä, mutta rankat hoidot kutistivat munasarjat, kuten usein käy, kun vaihdevuosi-ikä olisi muutenkin ajankohtainen. Sairastetusta taudista johtuen en voinut ajatella hormonikorvaushoitoa. Pahimpina oireina koin hikipuuskat päivin öin, sekä sydämen laukkaamisen varsinkin illalla nukkumaan käydessä. Syöpähoitojen aikana painoa oli kertynyt ylimääräistä ja lääkäri kauniisti kehoitti kiinnittämään asiaan huomiota. Jätin pois sokerit ja leivät ynnä muut paljon hiilihydraatteja sisältävät ruoka-aineet. Kun olin ollut vajaat kolme kuukautta tällä niukemmin hiilareita sisältävällä ruokavaliolla, Simsalabim! kuumat aallot ja tykytykset olivat poissa, kuten myös kuusi kiloa painosta. Saattaa olla, että minun menopaussi-periodini olisi muutenkin ollut vain muutaman kuukauden pituinen, ei voi tietää. Itselläni on kuitenkin vahva fiilis siitä, että saan kiittää nimenomaan tuota (höttö)-hiilareiden poisjättöä. Suosittelen <3

6

308

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kapa-kah

      Toi hiilareiden kammo ja terveellinen ruoka on lähinnä naurettava yhdistelmä.

      Valkuainen on ihmiselle myrkkyä, sanoo sitten peofessori mitä hyvänsä. Kasvukaudella sitä voi syödä mutta sen jälkeen vain vähäisessä määrin.

      Vihreä salaatti on nykyaikaan kans kasvatettu ulkona ja laskeumat kerääntyvät siihen ja elämän varrella moni vegaani on kans hankkinut vakavan sairauden ruokavalionsa puitteissa.

      Syö kaikkea ja muista hivenaineitten saatavuus. Nykyisin maanviljelijä ottaa hehtaarilta 7000-9000 kg sadon ja aikaisemmin saatiin samalta alueelta 800-1200 kg.

      Uskooko joku, että ihmisen ruokavalio antaa tarpeellisen hivenainemäärän tuosta ruoka-aineen vähentyneestä hivenainemäärästä, kun vielä ottaa huomioon nykyihmisen vähentyneesta ravintomäärästä.

      Turha näistä on kans pamista.

      • Tuulentupa52

        Mitä hiven- tai ravintoaineita valkoinen sokeri sisältää, tai sen puoleen valkoinen vehnäjauho? Mistä ihminen jää paitsi vähentämällä niiden määrää tai jopa jättämällä ne pois kokonaan?


      • kapa-kah
        Tuulentupa52 kirjoitti:

        Mitä hiven- tai ravintoaineita valkoinen sokeri sisältää, tai sen puoleen valkoinen vehnäjauho? Mistä ihminen jää paitsi vähentämällä niiden määrää tai jopa jättämällä ne pois kokonaan?

        Ei mene eteistä pitemmälle!

        Aivan sama syötkö vehnäleipää ja otat Multitabun joka päivä. Suomalaisen pitää nukkua kovalla alustalla ja syödä ruisleipää niin on pirun terveellistä.

        Maailmalla kuitenkin on aina syötetty eläimille ruis ja kaura, nukuttu pehmeässä sängyssä. Kunhan vertaat kansojen terveys- ja elinikätietoja niin suomalainen elää sairaana vanhuuttaan ja kuolee nuorempana, kuin muut.

        Selitä mulle mistä johtuu moinen? Meidän pitäis elää pitempään ja terveempänä kuin muissa maissa.

        Suomalaiset siirtolaiset kuitenkin saavuttavat saman eliniän alueella, kuin alkuperäisväestö, muuttaessaan elintapoja vallitseviin.


    • Aboriginaali
    • miksihän

      Selittäkää mulle miten on mahdollista, että luukato on suomalaisilla naisilla yleistä ja heidän pitää käyttää paljon maitotaloustuotteita estoruokana?

      Olen matkustellut Venäjällä paljon ja siellä 70-90 v. mummuarmeija tekee töitö elääkseen.

      Olen kysynyt heidän ruokavaliostaan ja eivät ole koskaan käyttäneet maitoa tai piimää ruokajuomana juustoa ei kaupasta saa ja kallista tavaraa.

      Heidän pitäisi suomalaisen terveystiedon valossa jo liikkua ryömimällä. Meillä ohjeistetaan vielä syömään kalkkitapuja kaiken maitoruuan lisäksi luukadon torjumiseksi.

      • tasaneimenelahjat

        D-vitamiinia pitää syödä myös, ei maitotuotteet muuten auta luustoon.
        Juu, luukatoahan meillä eniten, vaikka syödään maitotuotteita tai ainakin juodaan maitoa enemmän kuin missään muualla.
        Ranskalaisilla on sydäntä ajatellen huono ruokavalio, vaikka maistuu kai hyvältä, ja sitt heillä on kaikkein vähiten sydänongelmaa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1256
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      1025
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      943
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      56
      904
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      781
    6. 65
      768
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      716
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      688
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      682
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      625
    Aihe