Kaikki persuvaltuutetut takuulla tiesivät Ilkkalan tietovuodon, kyllä siitä niin monta tekstaria lähti eri kavereille tiedoksi. Lulunkin on ihan turha esittää hurskasta ja tietämätöntä, kun ilmiselvästi oli tietoinen tästä Ilkkalan rikollisesta touhusta. Nyt tuli Soukolankin ero oikeaan valoon ja sen syyt selville. Hän oli sittenkin fiksuin koko porukasta ja sanoutui ajoissa irti koplauksesta.
Valtuuston koko persuporukka on tosi ällöttäviä niljakkeita ja halveksittavia raukkoja, jos vielä lähtevät vastustamaan Ilkkalan erottamista kh:sta. Vaikka tiedetäänhän se, että suurta idolia puolustetaan viimeiseen asti, kyllä persuporukka sen verran yksinkertaista on. Älkää nyt ihmeessä enää antako Lulun manipuloida teitä Ilkkalan taakse. Jos avaatte silmänne, niin teillä voi olla vielä mahdollisuuksia, vähäisilläkin älynlahjoillanne, päästä seuravaan valtuustoon.
Tyhmyys tiivistyy persuporukassa
21
96
Vastaukset
- kiinnostaisi
Onko KH tänään kerrankin yksimielinen, vai 7-4?
- Sp.x
Tyhmyys on tiivistynyt jo vuosia sitten aivan muissa porukoissa kuin siinä missä aloittaja maitsee , mutta kun se kollektiivinen pahoinvointi jyllää niin täytyyhän olla roskis johon kaadetaan .
Entisen Hattelmalan sairaalan seinustalla istui kaksi hoidokkia jotka olivat ikään kuin ongella, toinen piti itseään viisaampana toista , hoitaja sattui menemään ohitse, se "viisaampi" kysäisi hoitsulta, etteikö tästä saa kaloja johon hoitsu, ei saa olet aivan oikeassa, johon "viisaampi", no niin soudetaan eteenpäin.- TTarinaa
Mukava tarina perzukeista. K.Ari varmaa souti vai onko valhetta.
- EesTaasEesTaasEesTaas
...souti ja huopasi, eroa, en eroa, eroan...
- EesTaasJaKertaVielä
Nyt se Ilkkala jatkaa jankkaustaan HäSan yleisönosastossa. Vika on kaikissa muissa, muttei hänessä. Sitä samaa mantraa, mitä on kuultu jo vuosia. Epäilen, että persutoimiston juomavesi on pilaantunutta, kun sama tauti vaivaa kaikkia persuja.
- hehehehehheeeee
Valehtelee ja vika on muissa.
- Peliselväksi
Miksi nyt ei haluta poliisin tutkivan virallisesti koko SCC-pakettia? Vuotoa, petosepäilyä, valmistelijoiden toimia, Kiemungin selontekovelvollisuuden laiminlyöntiä, HPK-salakytköstä? Kuka vastustaa?
- rbnhpuwbn
Ei kun nimenomaan halutaan. Samalla tulee paljastuksia K.Arin SCC-Suhteesta.
- booble
rbnhpuwbn kirjoitti:
Ei kun nimenomaan halutaan. Samalla tulee paljastuksia K.Arin SCC-Suhteesta.
Ei ole kaupunki aloittanut tutkimista.
- Jseudgcf
Jos olisin Persu Hämeenlinnassa niin vaatisin heti erityis tilintarkastusta kaikista Persujen rahoista. Mitä valeita mahtaisi selvitä.
- Ei.Saa.Salata
Tutkintaan. Mitähän noistakin tileistä löytyisi.
- Jopasjoo
SCC oli utopistinen hanke, jossa sumutusverhot olivat ennenkuulumattomat.
- Asiaanpersut
Mitä sitä SCC:tä hoette jatkuvasti, kun Karia syytetään rikollisesta tietovuodosta. Valehtelu vielä siihen päälle raskauttavana asianhaarana.
- Sherif
Kari valehteli tietoisesti, väitti julkituojaa valehtelijaksi, lupasi erota, ei eronnut. Näistä ei yksikään perzukki suostu myöntämään josta johtopäätksenä on se että perzukit saavat tehdä laittomuuksia ilman rangaistuksia. Tällanen porukka siis Hämeenlinnan perzuissa jossa joukossa sekä poliiseja että eläkeläispoliiseja. Kyllä on meidän lainkunnioitus löysissä käsissä kun viranomaisetkin siunaavat lainvastaisen toiminnan.
- liisavornanen
Persujen on turha yritää sekoittaa SCC:tä tähän vuotojupakkaan. Poliisi tutkii ja odotellaan tuloksia.
- LoppuHäämöttää
Persut tunnetusti uskovat mitä paskaa hyvänsä joku keksii heille syöttää. Perässä vedettäviä vähä-älyisiä, kouluttamattomia tai koulunsa kesken jättäneitä aaseja koko porukka. Silmät ei vaan aukene, vaikka rikollinen lykkää soopaa joka tuutista. Persukansa vaan hurraa ja aplodeeraa suurelle johtajalleen ja hokee suurta luottamustaan ilman pienintäkään kritiikkiä. Sumutus menee läpi ilman mitään epäilyksiä (vrt natsit).
- PutketFalskaa
Persutoimiston juomavesi taitaa olla pilaantunutta, kun sama tauti vaivaa kaikkia persuja.
- RQPR713
Tiedättekö mikä Ilkkalan lempi koirarotu? No tietysti Sambian vahtikoira eli englanniksi Zambian Watchdog.
- aatos1
SCC:n takana olleilla on kova halu kostaa Ilkkalalle. Väärä lähestymistapa politiikan tekemiseen.
- 543gynh80
Voi pitää paikkansa koska Ilkkala tuki SCC.tä mutta sitten meni jotenkin ristiin Ritaluoman kanssa. Poliisitutkinta varmasti selvittää.
- ällöttääTuoNarttunen
Lulu taas osoittaa tyhmyytensä kun kirjoittaa KU:ssa "muka oikaisunsa" Kiemungin asialliseen vastineeseen. Kukaan ei enää jaksa lukea noita Lulun vääristelyjä ja pilkunnussimisia. Nussisi vaan narttu sitä urostaan kovassa kiimassaan eikä kiusaisi Kiemunkia saivarteluillaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410