Yhdistyksen jäsenkirje

Eroava jäsen

Voiko yhdistys jäsenkirjeessään kertoa yleisen kokouksen yksityiskohtia.
Saimme täällä Pohjois-Karjalassa eräältä yhdistykseltä jäsenkirjeen jossa kerrottiin yksityiskohtaisesti kuinka yksi henkilö oli kokouksessa ottanut kantaa tiettyyn asiaan, jäsenkirjeessä oli se asia kerrottu ja vielä vääristeltynä.
Mitä olette mieltä onko tämä yhdistyksen kannalta hyvä asia että kerrotaan kokouksesta näin yksityiskohtaisesti.
Tulisiko yhdistyksen pidättäytyä tiedottamaan vain kokouksen päätökset eikä lähteä mollaamaan jäsentään hänen esittämällään mielipiteellä koska mielestäni kokous on se oikea ajankohta jossa kerrotaan mielipiteensä ja otetaan kantaa asioihin jotka on kulloinkin esillä ,on aivan sitten toinen asia onko esitys saanut kannatusta.
Koska olin paikalla ja kyseinen henkilö käyttäytyi asiallisesti ja otti kantaa asioihin silloin kun hän oli saanut siihen luvan ja esitykset hän toi esille erittäin asiallisesti ja ymmärrettävästi eikä hänen mielipiteensä ollut ketään loukkaavia, mutta jäsenkirjeessä oli haluttu mollata tätä henkilöä tuomalla hänen mielipiteensä julki koko jäsenistölle vääristeltynä.
Jäsenkirjeen oli allekirjoittanut yhdistyksen hallitus,
Mitä olette mieltä hallituksen ammattitaidosta?
Olisiko puh. johtajalla pelko että kyseinen henkilö on mollattava ettei pääsisi valtaan yhdistyksessä.

Kiitokset jo etukäteen mielipiteestänne.

9

1136

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhdistysfriikki

      Käsittääkseni jäsenkirjeeseen voi laittaa kokouksen pöytäkirjan ja esityslistan. Mitään lakia ei kai rikota, vaikka ruvettaisiin kertomaan juuri yhden henkilön ehdotuksesta. Kirjoitettu teksti vain usein vääristelee asiaa ja voisin sanoa, että yhdistyksen hallitus taitaa kyllä olla täysin ammattitaidotonta porukkaa, jos tuollaista menee tekemään, vaikkeivät ehkä mitään lakia rikokaan.

      Tehdyt päätökset voi kertoa, mutta ketään mollaamatta. Erityisesti korostan että jäsenkirje ei ole mikään PROPAGANDALEHTINEN, vaikka usean yhdistyksen pj:t niin luulevat. Kirjallista valitusta vain kehiin yhdistyksen hallitukselle! Siitä viimeistään näkee osaako hallitus tehdä _mitään_ ammattitaitoisesti

    • myös paikalla ollut

      Olin myös paikalla ko. kokouksessa ja olen saanut kyseisen kirjeen. Olen sitä mieltä koko kirjeestä että se oli suurta typeryyttä hallitukselta lähteä tälle tielle mollaamaan jotain yksityistä henkilöä. Lisäksi myös siksi että että asiat oli todellakin vääristelty, eivät oleet kirjeessä niinkuin todella tapahtui ja kuultiin.
      Tämä kirje on herättänyt monissa yhdistyksen jäsenissä,jotka eivät olleet kokokuksessa, suuren huomion, "Mitä mätää siellä hallituksen toiminnassa onkaan". Päällimmäinen reaktio on ollut että erotaan yhdistyksestä kokonaan.
      Omasta mielestäni kirje oli loanheittoa yhdistyksen päälle ja mietin itsekin eroamistani koska en pidä siitä että asioita vääristellään. Reilu peli on oltava yhdistystoiminnasassakin. Toiminta ei saa olla yhden eikä kahden miehen touhua. Koko hallitus reilusti mukaan toimintaan niin sadaan parannusta aikaan kaikkien yhdistyksen jäsenten parhaaksi.

      • Ei paikalla ollut

        Olen myös ko.yhdistyksen jäsen ja saanut jäsenkirjeen mukana sen ns."mollauskirjeen".
        Kirje toi mieleeni heti sen että jotain on vialla yhdistyksen toiminnassa. Kiinnostaisi tietää mitä ko.kirjeessä olevien asoiden ympärille todella kytkeytyy.
        Jäsenyys arveluttaa. Käytetäänkö todella yhdistyksen varoja oikein, eli jäsenten parhaaksi. Vai onko yhdistyksen sisällä jotain väärinkäytöksiä.
        Nyt pitäisi hallituksen laittaa kaikki kokousasiakirjat ym. talouteen liittyvät paperit kaikkien nähtäville, että kaikki epäilyt väärinkäytöksistä poistuisivat. Selkäprojektin toimisto olisi sellainen paikka, jossa kaikki halukkaat voisivat kaydä lukemassa mieltänsä vaivaamat asiat.
        Aika tavalla harkitsen jäsenyyteni jatkamista, ellei asioihin tule selvitystä.

      • Epäilevä jäsen
        Ei paikalla ollut kirjoitti:

        Samaa mieltä , edellisen kanssa.
        Ehdottaisin myös pöytäkirjojen esillä oloa, kyseinen yhdistys piilottelee hallituksen yleisen kokouksen päytäkirjoja ja lähettää vielä propakantakirjeitä jäsenille, jotain on silloin vialla, löytyisikö pöytäkirjoista syy miksi reilu vuosi sitten hallituksesta erosi rahastonhoitaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ym hallituksen jäseniä, yht, noin kymmenen henkilöä, mutta puhjoht. jatkaa.
        Olisi nyt tämä uusi "ponteva" hallitus niin ponteva että tulisi julkisuuteen pöytäkirjoineen ja kertoisi mitä on tekeillä vai elääkö se vielä Ukrainan kaltaista elämää.
        Ei taida hallitus ymmärtää, mitä on demokratia.

      • merkityksetön yhdistys
        Epäilevä jäsen kirjoitti:

        En voi olla kommentoimatta yhdistyksen jäsenenä tuota kirjettä. Vaikka en yhdistyksen asoista paljon tiedäkään koska täällä Kiteellä on kaikesta syrjässä. Yhdistyksen toimintahan on keskittynyt Joensuuhun, joten täällä ei ole luentoja ym. sillä tavoin kuin Joensuussa. Ainut mitä saadaan on vesivoimistelu, kiitos siitä.
        Kyllä tuo kirje aiheutti heti sen tunteen että jotain on pielessä ja kyseenalaistaa sen että kannattaako jäsenyyttä jatkaa. Nikamalehti on ainoa syy jos jäsenyyttäni jatkan. Luutavasti eroan tuon kirjeen takia, koska en halua olla yhdistyksessä jossa näyttää olevan mätää !!!

      • Terv Savosta
        merkityksetön yhdistys kirjoitti:

        Kannattaisi harkita useamman oman yhdistyksen perustamista sinne Pohjois-Karjalaan ettei jäsenmaksut lisää yhden ihmisen eläkekertymää

    • Tuleva eläkeläinen

      Saa sen käsityksen että eläkeläisten äärijärjestö on töpeksinyt pahemman kerran.

      • Kysyvä jäsen

        Ei voi välttyä seuraavilta ajatuksilta kun lukee saamaani jäsenkirjettä ja tällä palstalla julkaistuja kommentteja:

        Onko valta niin nautinnollista ”ainetta” että voi yhdistyksen jäsenkirjettä käyttää propagandakirjeenä ?
        Onko hallituksen jäsenet niin ohut nahkaisia ettei kestä vähäisintäkään kritiikkiä toiminnastaan ,
        ja kritiikkiin on vastattava heittämällä lokaa oletetulle viholliselle niin kuin armeija-aikana ?
        Onko yhdistyksen johtaminen omanedun tavoittelua vai lisätuloa pienelle eläkkeelle ?
        Miksi yhdistys ei kehity , vuodesta toiseen vain kehutaan kuinka nyt tänä vuonna tuli sen ja sen verran jäseniä lisää, mielestäni laadun tae ei ole pelkästään jäsen määrä, sama kaava jatkuu vuodesta toiseen ?
        Onko maakunnasta hankitut jäsenet vain toiminnan rahoittajia ?
        Onko yhdistyksen johdossa niin voimakastahtoinen ihminen ettei hallitus toimi kuin kumileimasimena ja pullakahvien nauttijoina.
        Voiko yhdistyksen kokouksissa jäsen enää ilmaista mielipidettään, jos se kerrotaan seuraavassa jäsenkirjeessä koko jäsenistölle vielä vääristeltynä ? Mielestäni tämä ei ole demokratiaa vaikka hallitus painottaa sitä kirjeessään.
        Onko yhdistyksessä alkanut jo tuleva vaali kampanja kun on aloitettu vaalipropakannan levittäminen jäsenkirjeessä kehumalla itseään ? Eikö pitäisi keskittyä toimenkuvaansa.
        Mielestäni yhdistyksen johtaminen ei ole sama asia kuin puolustusvoimien johtaminen, joten suosittelen pipon höllennystä.

      • rahoille vastinetta
        Kysyvä jäsen kirjoitti:

        Palstan juttuja seuranneena alkaa tuntua siltä, että eikökän moni jo mieti jäsenyyttään aika tarkasti.
        Maakuntien yhdistysihmiset; alkakaa puuhata omaa yhdistystä paikkakunnillenne niin saatte parhaimman vastineen yhdistyksestänne. Toimintanne tehostuu ja voitte toiminnassa mukana ollessanne hallita jäsenmaksujenne oikeaa käyttöä. Rahat tulevat ns. omaksi hyväksenne, eikä kukaan pääse leveilemään suurilla jäsenmäärillä jossakin yhdistyksessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe