Me emme hyväksy
Me emme hyväksy ylityökorvausten leikkaamista, me emme hyväksy sunnuntailisien leikkaamista, me emme hyväksy sairaslomakarenssia… SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sai torilla olevat mielenosoittajat riehaantumaan tyrmäämällä kaikki hallituksen esitykset. Kaikki tietävät, että Suomi elää yli varojensa, mutta ammattiyhdistys ei ole valmis luopumaan yhdestäkään eurosta.
Mielenosoitus oli kuin toisinto muutaman kuukauden takaa Kreikasta. Pääministeri Tsipras sai mielenosoittajat samalla tavalla huutamaan ei säästöille, ei leikkauksille. Kreikkalaiset olettivat, että kaikki Kreikan ongelmat ratkaistaan äänestämällä ei muutoksille. Silloin suomalaiset naureskelivat kreikkalaisten tyhmyydelle. Nyt mielenosoittajat Helsingin Rautatieasemalla olettivat, että tyrmäämällä hallituksen leikkaukset elämä jatkuu niin kuin ennekin. Suomi jatkaa elämistään yli varojen ja kulut maksetaan ottamalla velkaa lisää. Ainakaan Kreikan ongelmia ei saatu näin ratkeamaan, päinvastoin.
Vuonna 2008 Viro ajautui taloudellisen lamaan ja oli vaara, että monet yritykset joutuisivat lopettamaan toimintansa tilausten ja työn vähentyessä. Silloin Viron hallitus heikensi työntekijöiden irtisanomissuojaa, jotta yritykset eivät ajautuisi turhaan konkurssiin. Palkkoja alennettiin ja kuluja vähennettiin. Näillä ratkaisuilla pelastettiin tuhansia yrityksiä ja suhdanteiden kääntyessä ihmisiä alettiin ottaa takaisin töihin ja palkat kääntyivät nousuun. Kaikki voittivat. Talous on kunnossa. Ja Viron valtio on lähes velaton.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Noinhan se menee ja noinhan sitä ajatellaan, ainakin suomituristin näkökulmasta.
Tuohon viimeiseen osaan voi jo ottaa täältä Tallinasta kantaakin.
Palkat suomalaisessa firmassa olivat kuukaudessa 2500€, käsityöammatti. Työt kuitenkin loppuivat ja firmakin tavallaan.
Kävin tallinnassa parissa alan suomalaisomisteisessa yrityksessä kysymässä töitä ammattimiehenä, mutta he sanoivat, että ota tai jätä 5€ tunti, tällä puolalaiset tai valkovenäläiset työskentelevät.
Nyt olen hommissa Tallinassa, iso firma Abloy, asennan lukkoja, palkka on 460€ kuukausi.