Voiko enää raadollisempaa keinoa olla tekopyhyydellä puolueen etua mutta samalla jo alamäkeä valjastaa, - kuin RUKOUSAAMIAISELLA ja maksusta 120 e rukoilemaan Timo Soinin kanssa!? Rukous on suljettu tilaisuus ja tehdään TIMO SOININ JOHDOLLA!!!
Onko tämä jo merkki siitä mitään järjellistä ei näillä poliittisilla kansanpeläteillä ole tehtävissä maan edun mukaisesti?
VALTION tiloissa!?
§ § § § § § § § § § § § § § § § § §
Rukoilemaan Soinin kanssa - 120 eurolla
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
__http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030521223240_uu.shtml
Lauantai 5.3.2016 klo 19.07 (päivitetty klo 20.16)
Kansanedustajat kutsuvat maksulliseen tilaisuuteen, jossa Suomen tulevaisuudesta tehdään parempi Jeesuksen opetuksilla.
Neljä kansanedustajaa on kuluneella viikolla houkutellut kollegoitaan rukoilemaan yhdessä perussuomalaisten puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin kanssa.
Antero Laukkasen (kd), Lea Mäkipään (ps), Lasse Hautalan (kesk) ja Harry Wallinin (sd) allekirjoittamassa kirjeessä muistutetaan 16. maaliskuuta järjestettävästä Suomen Kansallisesta Rukousaamiaisesta.
- Hyvä kollega, toivomme, että vastaat kutsuumme myöntävästi, nelikko vetoaa Iltalehden käsiinsä saamassa kirjeessä.
Allekirjoittajien mukaan hotelli Hilton Kalastajatorpalla pidettävä tilaisuus on "poliittisesti ja tunnustuksellisesti sitoutumaton" ja sen osallistujat ovat "politiikan ja elinkeinoelämän päättäjiä ja vaikuttajia".
Tilaisuuden avaavat kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Essayah ja ex-kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi, ja virallisen tervehdyksen tuo eduskunnan toinen varapuhemies Paula Risikko (kok).
Ohjelmaan kuuluu myös musiikkiesityksiä.
Suljettujen ovien takana
Rukousaamiaisen sisällöllinen huippukohta on jo nimensäkin mukaisesti raamatunluku ja rukous, jonka suorittaa Timo Soini. Soini on katolilainen, ja hän on puhunut usein avoimesti uskostaan.
Soinin kanssa rukoileminen maksaa osallistujille 120 euroa.
60 euroa enemmän sijoittamalla pääsee osallistumaan myös aamiaistilaisuuden jälkeen järjestettävään Luottamus tulevaisuuteen -arvofoorumiin, jonka pääpaino on turvapaikanhakijoissa. Puhujien joukossa on Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio.
- On hyvä, että ihmiset kaikilla yhteiskunnan tasoilla jälleen löytävät rukouksen syvällisen merkityksen ja Jeesus Nasaretilaisen opetukset, silloin voimme tulla osaksi ratkaisua paremmasta tulevaisuudesta, tilaisuuden virallisessa ohjelmassa kuvaillaan.
Rukousaamiainen järjestetään suljettujen ovien takana ja kansanedustajien allekirjoittamassa kutsukirjeessä painotetaan, että esimerkiksi medialla ei ole pääsyä paikalle.
Suomeen Yhdysvalloista
Suomen ensimmäinen rukousaamiainen järjestettiin viime vuoden maaliskuussa. Tuolloin Kalastajatorpalle kerääntyi noin 130 osallistujaa. Nyt järjestäjät odottavat paikalle 200 vierasta, joista parikymmentä tulee ulkomailta.
Rukousaamiaisten juuret ovat Yhdysvalloissa. Alkukohtana pidetään 1930-lukua, jolloin laman kourissa olleet liikemiehet kokoontuivat rukoilemaan talousvaikeuksia kohdanneiden liikekumppaniensa puolesta. Tieto tilaisuuksista kulkeutui presidentti Dwight D. Eisenhowerille, joka halusi järjestää samanlaisia tapahtumia Valkoisessa talossa.
Nykyään Valkoinen talo järjestää rukousaamiaisia vuosittain. Viime vuonna kansalliselle rukousaamiaiselle osallistui 3500 henkilöä.
Suomalaisista poliitikoista tilaisuuteen ovat vuosien varrella osallistuneet muun muassa Sari Essayah, Päivi Räsänen (kd), Hannu Takkula (kesk) ja Timo Soini.
Suomen tapahtuman järjestää Suomen Kansallinen Rukousaamiainen ry. Yhdistyksen toiminnassa on mukana useita kristillisdemokraattien poliitikkoja.
TOMMI PARKKONEN
tommi.parkkonen@ilmedia.fi
Onko Jumalan pilkka Persuilla menossa 'överiksi'..
32
278
Vastaukset
- jotakin.rajaa
-älkää copypastatko uutisia tänne - se nyt on vihonviimeistä palstansotkemista se!
- Sulle_rajaa_stana_nyt
Pidätkö nyt sinä läppäsi suljettuna, tämä on keskustelufoorumi ja avaukset tehdään todistamalla aiheet mm. linkkien ja tekstien ohella!
- antibolsu
Sulle_rajaa_stana_nyt kirjoitti:
Pidätkö nyt sinä läppäsi suljettuna, tämä on keskustelufoorumi ja avaukset tehdään todistamalla aiheet mm. linkkien ja tekstien ohella!
jaa jotta suljettuna..ookko kommunisti, ku yrität tukkia toisten suut?
- Juutasta
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini oli vielä runsas viikko sitten sitä mieltä, ettei hän tule loikkaamaan perustamastaan puolueesta.
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005252505.html
"Soini kirjoitti 3. kesäkuuta närkästystä tihkuvan blogikirjoituksen http://timosoini.fi/2017/06/juudas-meni-ja-hirtti-itsensa/ . Siinä hän vastasi Helsingin Sanomien Marko Junkkarin kirjoitukseen, jossa spekuloitiin eduskuntaryhmän hajoamisella puheenjohtajavalinnan jälkeen.
”Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä. Kolmellakymmenellä hopearahalla, jotka kavaltaja sai, ostettiin savenvalajan pelto muukalaisten hautausmaaksi”, Soini kirjoitti.
”Pidän loikkareita luusereina. Siksi ajoin hallitusneuvotteluissa läpi niin sanotun seteliselkärankaisten rappiopykälän kumoamisen”, Soini kirjoitti".
--
Seteliselkärankaisen Juudaksen rukousaamiaiselle?
- Torilla_tavataan_12.3_
Samaan aikaan kun sika-Soini ja saamattomat Persut ym. roskaväki "rukoilee" 120 e summalla ja fariseuksena ja hakee uutta kannatusta uskon varjolla!
Kokoontuu hallituksen vastainen mielenilmaus suurin ja sankoin joukoin Helsingissä:
Suurmielenosoitus Helsingissä lauantaina 12.3.2016 klo 14- alkaen keskustassa Senaatintorilla!
http://joukkovoima.com/index.php?id=tiedote-2422016
http://joukkovoima.com/ - Monta.Nähnyt
Kuinkas paljon tuonne väkeä mahtuu ?
on kysymys kunnon Bisneksestä on paikka väärä. Nakkitarjoilu ja aamiainen esim. Harvall areenalla tuottaisi onnistuessaan isomman potin. Ei ravintolakaan anna tilojaan ilman veloitusta ellei sitten tuo tilaisuus tuota esim. anniskeluaikojen ja verotuksen helpotusta. Joten kyllä taitaa jäädä laihaksi bisneksen kannalta tuokin yritys. Toisaalta kuitenkin ison osan noista maksaa yritkset jotka kuittavat maksun osallistumisesta yhteiskuntasuhteiden hoitamisrahoista. Siis veronmaksajien piikkiin ?- vihreä-ville
USA antaa hyvää mallia meille. Rukoillaan nyt ensin, seuraavaksi harjoitellaan sotimista Naton kanssa. Maailmanrauha on pian edessä. Sitten olemmekin niin toimettomia, että pikkurähinä on saatava aikaan.
- Aika_rokeeta_tekstiä
http://mvlehti.net/2016/03/06/andre-wickstrom-rukoilee-kuolemaa-kaikille-timo-soinin-rukousaamiaiselle-osallistuville/
André Wickström rukoilee kuolemaa kaikille Timo Soinin rukousaamiaiselle osallistuville
Emme tiedä, onko Wicström tehnyt hartaan rukouksensa selvinpäin.
06.03.2016 18:35, 10380 lukukertaa
MV-lehti löysi André Wickströmin rukoustwiitin lukijan ystävällisellä myötävaikutuksella, mistä kiitos hänelle.
Wickström kirjoitti twiitissään:
“Maksua vastaan voit rukoilla Timo Soinin kanssa. Rukoilen että Jesus ilmestyy ja tappaa kaikki siellä olevat.”- Fariseus_pahimmasta_ph
http://mvlehti.net/2016/03/05/soini-rukoilee-suomen-ongelmat-kadoksiin/
Soini rukoilee Suomen ongelmat kadoksiin
Timo Soini vetää rukousta kansanedustajien rukousaamiaisella Helsingissä. Lippuja myydään 120 eurolla, ja 60 euron lisämaksulla saa paikan Luottamus Tulevaisuuteen-arvofoorumiin.
05.03.2016 20:03, 4630 lukukertaa
rukous
Kansanedustajat ovat järjestämässä rukousaamiaista, jolle “pääsee” osallistumaan 120 euron lipulla.
Tilaisuutta vetää katolinen Timo Soini, ja kutsukirjeen tilaisuuteen oli allekirjoittanut myös demarien, Keskustan ja kristillisten edustajat.
Rukousaamiainen pidetään Katajanokan Hiltonissa, ja tilaisuuden avaavat Sari Essayah ja Sauli Ahvenjärvi. Nimensä mukaisesti on rukousaamiaisen pääroolissa Raamatusta luku ja rukoileminen.
Aamiaisen jälkeen pidetään Luottamus Tulevaisuuteen-arvofoorumi, jossa keskustelun pääpaino on turvapaikanhakijoissa. Foorumilla puhuu mm. Migrin ylijohtaja Jaana Vuorio.
Yhdysvalloista matkittuun tilaisuuteen odotetaan saapuvan 200 ihmistä. Järjestäjien tiedote sanoo seuraavaa:
“On hyvä, että ihmiset kaikilla yhteiskunnan tasoilla jälleen löytävät rukouksen syvällisen merkityksen ja Jeesus Nasaretilaisen opetukset, silloin voimme tulla osaksi ratkaisua paremmasta tulevaisuudesta, tilaisuuden virallisessa ohjelmassa kuvaillaan.”
Nyt kyllä täytyy sanoa, että tämä selittää paljon Suomen tilanteesta ja Soinin toimettomuudesta pakolaiskriisissä sekä vaalilupaustensa täyttämisessä.
Ulkoministerimme uskoo taikuuteen ja telepatiaan. Hän on mies, joka uskoo tietyllä tapaa suunnatun positiivisen ajattelun ratkaisevan ongelmia. - KOLEHTI_Päivi_Nergille
Foorumilla puhuu mm. Migrin ylijohtaja Jaana Vuorio. HUOM!
Kenen mamun ja pakoloisen puolesta siellä hihhuloidaan?
Miten on PÄIVI *perveo" Räsänen ja tämän kätyri lehmän-vee-suinen Päivi NERG hänen paikkahan rukousaamu-pala on edhdottomasti!
Rukousaamiainen pidetään Katajanokan Hiltonissa, ja tilaisuuden avaavat Sari Essayah ja Sauli Ahvenjärvi. Nimensä mukaisesti on rukousaamiaisen pääroolissa Raamatusta luku ja rukoileminen.
MIKÄ PÄIVÄ se on että saamme katupartiot liikkeelle? - Ei_käy_kateeksi
Entinen messias , nykyinen sylkykuppi. Tälläinen tulee mieleen kun kommentteja lukee.
Takana loistava tulevaisuus
- suhteellisuutta
öööööö, pitäisikö muutkin lahjoitukset lopettaa? Nenäpäivinä, sotaveteraanien rahakeruussa, punaisenristin myymälöissä?
- hyrre_gyyd
Ja Wickström, juutalais-saippualla pesty hurriäpärä toivoo kaikkien kuolemaa.
- Hmmmm3
Olis vaan mielenkiintoista tietää, että ketä tuonne on osallistunut ja ketä ovat nämä yhdistyksen kristilliset liikemiehet? Tilaisuushan on kutsutilaisuus ja medialta pääsy ehdottomasti kielletty.
- rahatvuotaa
No ei ole jumalanpilkkaa. Persut on vaan hokanneet, että vain rukous voi enää pelastaa Suomen katastrofaaliselta romahdukselta. Se on sitä, kun ei valtion kassassa ole enää euroja maksaa lapsilisiä eikä eläkkeitä eli rahat totaalisesti loppuvat. Tämä tulee tapahtumaan, koska ei ole rohkeutta tukia rahanreikiä.
- Voi_mitä_hurskastelua
Tätä kysyttiin jo 5.3.-16! Vain 20 "valittua" saattoi osallistua a 120 e !
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031621276878_uu.shtml
Antero Laukkanen IL:lle: "Timo Soini on kovassa kuumeessa - lääkäri kieltänyt liikkumasta"
Keskiviikko 16.3.2016 klo 10.51
Pastori, sosiaalineuvos ja poliitikko Antero Laukkanen (kd) kertoo, että rukousaamiainen pidettiin ilman ulkoministeri Timo Soinia (ps).
"Sydämen kyllyydestä suu puhuu"!.... aivan. - Hallaahon.äänestäjä7
https://www.suomenuutiset.fi/jussi-niinisto-valmius-ei-ole-vallansiirtoa/#comment-196261
VAIVOIN ON SAATU USKONVAPAUS SUOMEEN
Onhan PS:n aktiivisuus puuhasteluissa aivan käsittämätöntä, eikö PS-johto tosissaan narsismissaan ymmärrä lopettaa omien mieltymyksiensä raahaamista politiikkaan
Suomen Kansallisen Rukousaamiaisen hallituksessa istuvat Laukkasen lisäksi kansanedustajat Lasse Hautala (kesk.), Lea Mäkipää (ps.) ja Harry Wallin (sd.).
http://yle.fi/uutiset/rukousaamiaiset_rantautuivat_suomeen__jarjestajat_toivovat_usko_saa_tulla_mukaan_poliittiseen_keskusteluun/8747495
Suomessakin tilaisuuden järjestäjät haluavat Raamatun arvot avoimesti mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, eduskuntaa myöten. - Takki_auki_uuteen_pv-
Onko Timo Soini palannut laiskottelu eli rokulilomaltaan - hiljaiselle viikolle pääsiäisherkkuja odottamaan UM.ssä ym.?
Jokohan kurkku laskee alas kaiken sen määrän ruokaa ja juomaa kuten enne "putken tulehdusta"!? - harras_patriootti
Miten ihmeessä mies kuten Persu-Timo on niin moniselitteisen vaikea käsittää poliitikkona ja myös henkilönä, mitä mies kulloinkin ajattelee hieman ristiriitaisesti monissa ulostuloissaan.
Toisaalla sanaseppo humoristi ja heihin kohdistuneen kritiikin asiallisenkin väistelijä, mutta toisaalla sitten tämä "fariseusmain" kristittyä esittäen mutta puheet eivät yllä aina sille tasolle mitä sydän tuntee sitäkö suu puhuu? - Kuka_oli_kuulolla
Soinin vappu-rukous 1.5. oli aivan sensaatiomainen ja meni jopa rukousaamiaisen ylitse?
Kertokaa siitä lisää? - Persut_ovat_perseellään
Miksi Timo XXL Soini olit Tangomarkkinoilla markkinoimassa omaa laskevaa aurinkoista perus-persua eli itseäsi markkinoiden, - ääni värähdellen ja älyttömiä sutkautuksia laukoen avajaispuheessasi!
Mikset ollut Herättäjäjuhlilla Vantaalla körttiläisyydellä olisit tehnyt enemmän puolueesi kannatuksen edistämiseksi!
Samoin lestojen kesärukousjuhlilla Torniolla olisit tehnyt palveluksen hallituskumppanillesi, sille alkuperäiselle SSS-miesten hallitukselle jota ei enää ole kun se muuttui yllättäen SOS-hallituksen riveiksi!
Tästä onkin mahtavaa aloittaa EU-vastaisuuden kampanjat tulevia vaaleja ajatellen, sillä muut asiat eivät Peruja enää nosta joten hakemalla propagandaa Eu-vastaisuudesta on ainoa keino menestyä sen alkuperäisen jytkyn odotteen mukaan, jonka myötä petitte koko Persu-yhteisön luottamuksen!
Osanottomme kannatuksenne on kesällä 2016 jo alkuasetelmissa kun Persuja perustettiin! - Uutta_vuotta_ja_valheita
Tänä vuonna oltua mieltä ja puhetta!
Rauhallista ja levollista joulun odotusta kansan kriittiset mielipiteet vähenevät johti "suurta Vaputtajamme syntymän muistojuhlaa"!
Mieti vielä yli joulun... ja katso uudenvuodentulitukset samaan hintaan! - Oikea_valinta_todella
Lauantaina 10.6.2017 Perussuomalaisten puoluekokouksessa PS:n johdosta päästetty Timo Soini oli kokoustulosten ja Jussi Halla-ahon voitettua puheenjohtajuuden kuin potkittu koira ja täysin sivussa ja pettynyt jostain syystä!
Hän vaivoin onnitteli uutta puheenjohtajaa - joka osoitti nyt sen viimeisen kerran mikä mies tuo läskipää ja takinkääntäjä lopultakin oli!
Hän oli itse aloittamassa Persujen rivien hajottamisen sen jälkeen kun aloitti valitsemalla hänelle helpoimman ministeriön paikan heti, kun ei vaalivoiton jälkeen enää kyennyt vastuutaan välttelemään!
Nyt jo puhutaan ja huhutaan Persut ei ole yhtäkkiä - sama puolue tms. roskaa, sama on vain Soini on sivussa ja lähti puoluekokouspaikalta häntä koipien välissä nöyryytettynä, kukaan ei näyttänyt jäävän kaipaamaan!
Persut ovat Uusi Suomi Demokraattinen puolue ja siten uusiutuvana tuleva kansanpuolue! Veikkaan!
Mistään uutisoidusta "hallituskriisistä" ei voi puhua, koska Kepulin johtama hallitus on ollut koko kaksivuotisen kauden KRIISISSÄ ja henkitoreissaan ja muutoksessa joka siitä kertoo!
Nyt on todella tilaisuus - joko uuteen hallitukseen tai jopa VAALEIHIN!
--------------------------------------------------------------------------------------------
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005249263.html
Suomi syöksyi kohti hallituskriisiä, kun maahanmuuttovastaiset ottivat vallan perussuomalaisissa – HS:n yhteenveto halla-aholaisten voitonpäivästä
Perussuomalaiset etääntyy nyt Smp:n perinteestä, jossa puolue oli köyhän asialla. Valinnat syöksevät Suomen hallituskriisiin.
jne. Lue HS linkki_ - Ei_mulla_muuta
Tässä oivallinen kommentti vuodelta 2016 (kuten aloituskin) ketjun puolestavälistä ja sopii todella osuvasti tähän Persujen muutospäivään 19.6.2017 - kun Timo Soini vaipuu unhon yöhän - ja hänestä tulee siis konttausrukoileva fariseus ¨ja juudas!
Mutta lainaus edeltä:
"Ei_käy_kateeksi
12.3.2016 23:09
Entinen messias , nykyinen sylkykuppi. Tälläinen tulee mieleen kun kommentteja lukee.
Takana loistava tulevaisuus
------------------------------------
!!!- hohoijaa
Ehkä kaikki taas korjautuu, kun syksyllä eduskunta ja hallitus isttu kirkossa ja rukoilee Suomen kansan puolesta? Valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus on aina auttanut jopa pakanoita ja vääräuskoisia?
- Kaikki_ohi_55v_mies
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005248994.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=3&utm_source=tf-other
Puoluekokous ja Timo hymyilee aitiossa kuin puuhevonen (ravihevonen) kuutamolla! - hehehehh_Timo_XXXL
"SITÄ SAAT MITÄ TILAAT!"
Timo Soini hajottamassa omaa pesäänsä ja "luomustaan" 20-vuoden jälkeen!
Persut hajoamassa loikkareiden joukossa "loikkarit tuominnut" TIMO SOINI!
Takin - ja housujensa kääntäjä nro 1!
Tämähän oli jo kohtalon ivaa Jyväskylän puoluekokouksen teema ja slogani oli " Sitä saat mitä tilaat"!
Seteliselkärankaisin he- heheh-heheh-hehehe-hehheh sanoo vai anoo Timo XXXL!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005252113.html
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Perussuomalaisten koko ministerikaarti jättää puolueen: ”Olemme valmiit jatkamaan hallituksessa nykyisellä kokoonpanolla” – HSTV:n suora lähetys käynnissä
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on hajonnut kahtia. Kaksikymmentä kansanedustajaa, mukana Timo Soini, jättää puolueen.
Ville Seuri HS
Julkaistu: 13.6. 9:23 , Päivitetty: 13.6. 14:28
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on hajonnut täysin. Kaksikymmentä kansanedustajaa jätti puolueen tiistaina.
Uusi ryhmä kertoo olevansa valmis jatkamaan hallituksessa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on aikonut tänään tavata tasavallan presidentti Sauli Niinistön Naantalin Kultarannassa. Sipilä ei kuitenkaan vielä ole keskustellut perussuomalaisten kapinallisten kanssa.
HS seuraa uutispäivän etenemistä.
JUURI NYT
Perussuomalaisten ryhmän enemmistö on kertonut jättävänsä puolueen ja perustavansa oman ryhmänsä.
Uuteen ryhmään kuuluu 20 kansanedustajaa. Mukana ovat muun muassa kaikki puolueen nykyiset ministerit, kuten ulkoministeri Timo Soini ja Eurooppa- ja kulttuuriministeri Sampo Terho, sekä eduskunnan puhemies Maria Lohela.
Myöhemmin myös kansanedustaja Arja Juvonen kertoi päättäneensä erota perussuomalaisista. Hän kertoi asiasta viestipalvelu Twitterissä.
Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon takana on enää 16 kansanedustajaa. Halla-aho ei ole kommentoinut hajoamista. Hän poistui eduskunnasta sanomatta sanaakaan toimittajille.
Uuden ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Simon Elo kertoi asiasta eduskunnassa kello 13 muiden lähtijöiden kanssa. Ilmoitus tuli juuri perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksen alla.
”Me olemme päättäneet erota perussuomalaisista”, Elo sanoi. ”Tämä tuhoaa varmaan poliittisen uramme.”
Lähtijät perustavat uuden eduskuntaryhmän. Ryhmän nimeksi tulee ”Uusi vaihtoehto”.
Uusi ryhmä on valmis jatkamaan Juha Sipilän hallituksessa nykyisellä ohjelmalla ja kokoonpanolla, Elo sanoo. Tämä antaisi hallitukselle edelleen enemmistön eduskunnassa, 106 paikkaa.
Tämä grafiikka esittää eduskunnan voimasuhteita hajoamisen jälkeen. Juttu jatkuu alempana. - Fariseus_tosi_bublikaani
He PS:n LUOPIOT toistavat kuin yhdestä suusta; "En tuntenut puoluetta enää omakseni", ... Ja Soini ajattelee - en luota vapaan ja avoimen äänestyksen tulokseen johon en kyennyt enää määräävää sanaani sanomaan"!
Lisää, "kun en enää tuntenut oloani olevani "kodissa" pitää lähteä toiseen kotiin"!?
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
TAIVAAN KOTIINKO fariseus jo kaipaa ja odottaa, - sekin aika voi olla lähellä - läski painaa liikaa!
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
"MTV:n erikoishaastattelu: Timo Soini tuohtunut hävinneiden kohtelusta – "Kiinnosti nähdä junttaporukan ahneus"
http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/mtvn-erikoishaastattelu-timo-soini-tuohtunut-hävinneiden-kohtelusta-–-kiinnosti-nähdä-junttaporukan-ahneus/ar-BBCCWDK?li=AAaDcIL&ocid=ientp
Perussuomalaiset jättävä Timo Soini sanoo MTV Uutisten haastattelussa, että hän ei tuntenut enää perustamaansa puoluetta viikonlopun puoluekokouksen jälkeen.
– Silloin kun ei tunne omaa kotiaan, on lähdettävä toiseen kotiin, Soini sanoo.
– Ei tämä ollut helppo päätös. Tästä tulee sekä myönteistä että kielteistä palautetta ja rapaa niskaan.
Soini ei arvostele viikonlopun puoluekokouksen henkilövalintoja mutta toimintatapoja sitäkin enemmän.
– Demokratiassa äänestys on hyvä asia, mutta se on huonompi, jos tehdään organisoidusti suljetuilla keskustelupalstoilla kaikenlaista. Kaiken poliittisen kilpailun pitää olla avointa ja läpinäkyvää.
Hävinneiden kohtelu on Soinin mukaan herättänyt suuttumusta perussuomalaisten kentällä.
– Porukan vyörytys ja se tapa, millä tämä on taustoitettu, on loukannut suurta määrää perussuomalaisia ja vanhoja smp:läisiä.
– On herjattu monessa paikassa, mediassa ja kahden kesken, ja näytetty kaapin paikkaa. Tästä ovat tuhannet ihmiset olleet raivoissaan ympäri Suomea, että ei näin voi kohdella puolueen rakentajia, puolueen perustajia, Soini sanoo ja antaa vähän takaisin.- Diablo2017
"puolueen perustajia, Soini sanoo ja antaa vähän takaisin."
Soini tulee kärsimään viellä sangen kokreettisesti tästä kansaa kohtaan kohdistuneesta petoksestaan.
- Soini_helvettiin_heti
Nyt ja tällä kerta lähtee sika-Soini lomailemaan ja huvittelemaan Usaan saakka "rukousaamiaiselle" joka on jo aika paksua ja voisi tehdä oikeusasiamiehelle kantelun ja kyselyn onko valtion kustannettava "ministerin tittelillä" matkustavan 'röhkön' vaimokin matkalle joka ei kuulu Suomen UM:n tehtäviin millään muotoa!?
Oletteko nähneet, kuulleet tai ehkä luulleet miten Persu-loikkari on kohdellut tai kokenut maamme köyhää väestöä koskien - ja häntäki suur- petturia äänestäneiden - asemasta?
Mitä mieltä on ollut Soini äänestäjiensä ruoka-ja leipäjonoissa käyvien ihmisten asemasta?
Mitään en ole itse lukenut, kuullut sanovan - mies ei ole osoittanut mitään "laupeutta" tai hyvää ja kannustavaa sanaa - rukouksista puhumattakaan heitä kohtaan!?
Miten tuo niljakas petturi kehtaa matkustaa kansan varoilla vain omien pyrkimystensä ja oman edun nimissä ja saattamana tällä tavalla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422