Ihmetyttää

Sosiaali-ja terveysministeri Mönkäre on luvannut kaikille Aasian luonnonkatastrofissa loukkaantuneille tai vammautuneille, että valtio maksaa sekä fyysisen että henkisen puolen hoidon korvaukset miten pitkältä ajalta tahansa ilman kuitteja tai todistuksia. Entäpä Suomessa syntyneet pitkäaikaissairaat ja vammaiset, jotka eivät ole voineet valita osaansa (Kaakkois-Aasiaanhan on lähdetty mitä todennäköisimmin lomailemaan täysin vapaaehtoisesti)? Haemme sitten mitä tahansa rahallista korvausta tai välttämätöntä hoitoa, on esitettävä toistuvin väliajoin lääkärinlausuntoja, kuitteja, kuntoutussuunnitelmia ym. papereita, vaikka vamma olisi kuinka pysyvä, eikä siltikään ole takeita palvelun saannista. Täytynee tästä lähteä Thaimaahan palmunlatvaan odottelemaan seuraavaa hyökyaaltoa. Ehkäpä apua sen jälkeen irtoaisi...
191221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hei herää jo!! Olet katkeruuden huipentuma.Mene palmun latvaan ja jää sinne!!ps.ota naru mukaan ja sido se kaulaasi että et vain putoo.

Äänestä

En suosittelisi Jadelle tuota palmuun kipuamista Kaakkois-Aasiassa. Luultavammin vakuutusyhtiö korvaisi korkeintaan nykyisen haitta-asteesi ja onnettomuudessa saadun vaurion erotuksen. Mahdollista olisi myös, että et saisi minkäänlaista korvausta vakuutusyhtiöltäsi, mikäli voitaisiin osittaa, että onnettomuuteen on myötävaikuttanut vammaisuutesi.
Aasian valitettavaa katastrofia asiaan sotkematta on kyllä totta se, että yleisesti ottaen vakuutusyhtiön maksamat korvaukset ja tuet ovat suurempia ja kattavampia kuin syntymästä saakka vammaisille kelan kautta tuleva perustoimeentulo.

Äänestä
  • ...ei tainnut ymmärtää viimeisen lauseen ironiaa. Enhän mä edes palmun latvaan pystyisi kiipeämään... Tuo tsna tai mikä nyt olikin taitaa vaan elellä prinsessan elämää, kun ei ole mitään valittamista, onnea hänelle. Miksei vammainen muuten saisi olla katkera tai ilmaista negatiivisia tunteita?

    Äänestä

  • Jade kirjoitti:

    ...ei tainnut ymmärtää viimeisen lauseen ironiaa. Enhän mä edes palmun latvaan pystyisi kiipeämään... Tuo tsna tai mikä nyt olikin taitaa vaan elellä prinsessan elämää, kun ei ole mitään valittamista, onnea hänelle. Miksei vammainen muuten saisi olla katkera tai ilmaista negatiivisia tunteita?

    No ironiaa tai ei mutta huomauttaisin että monelle ihmiselle kävi Aasiassa paljon pahemmin kuin että vammautui! Henki lähti tai läheisten henki lähti! Ja sitä nyt JO ihmetellään kun joku politiikko on hätäpäissään luvannut avaustuksia ilman kuitteja tms. Aika näyttää senkin asian.

    Äänestä

  • käteen. kirjoitti:

    No jaa,miä oisin kyl melkee ennemmin heittän henkeni ku vammautun.
    En sit tiiä kumpi on pahempi.

    Äänestä

On tuossa avauksesa hiukan muutakin kuin katkeruutta.

Minun mieletä katastrofinuhreja tulee autaa kaikin tavoin. Mutta elämää ei tarvi lopetaa täälä sen takia että katastrofi tapahtui.

Rohkenen väitää että jos kyseisellä tapahtuma-alueella ei olisi ollut niin mittavaa määrää "rikkaita" pohjoismaalaisia, ei suomessa uutisoitaisi asiasta näin paljoa.

Olen myös sitä mieltä että avausta komentoineet henkilöt tekevät yhden virheen.

Se virhe on seuraava:
He torjuvat yksilön oikeuden vaatia parempaa kohtelua. Jos tuota ajatusta kauemmin jatketaan pädytään tilanteseen, jossa vain ne jotka ovat kokeneet jotakin vastaavaa, yhtä merkitysellistä ja mediassa huomioitua, vain heillä on oikeus apuun, lohdutukseen ja tulla ylipäätään murheineen kuulluksi.

Lopuksi haluan kirjoitaa että olen lahjoittanut apua, apua tarvitseville aina kun minulla on siihen mahdollisuus ollut.
Kirjoitukseni tarkoitus ei ole vähätellä katastrofin uhrejen tuskaa, eikä avuntarvetta.
Vaan muistutaa että elämän on jatkuttava, ne jotka nyt pitävät kaikein kauheimpana ja epäinhimilliesnä tälläistä tapusta, voivat aikansa kulksi mietiä sitä kuinka monta ihmistä menttää kotinsa, terveytensä, vanhempansa IHMISEN TOIMINNAN suerauksena. ei luonnonkatastrofien.

Äänestä

Kelan kanssa on jotenkin turhauttavaa asioida kun minustakin löytyy vuosien ajalta erityyppistä lausuntoa ja paperia kilokaupalla eikä terveydentilani muutu. Silti esimerkiksi kuntoutushakemus täytyy tehdä joka vuosi. Pitää käydä lääkärissä teettämässä kuntoutussuunnitelma ja sen jälkeen kädet ristissä toivoa parasta.

Minä kannatan tasa-arvoa siinäkin mielessä että inhimillinen kärsimys ja kuntoutustarve ovat samaa luokkaa riippumatta siitä miten tai missä se jalka on mennyt poikki tai miten se kallovamma on tullut. Minusta tuntuu että moni viestisi lukija ei huomannut pointtiasi.

Äänestä

Tasa-arvo ei toteudu, kun yhdessä onnettomuudessa vammautuneita kohdellaan eri tavalla kuin muita samalla tavalla vammaisia. Aasian luonnonkatastrofin uhreille ei kuuluisi antaa pitkällä tähtäimellä minkäänlaista erityisasemaa.

Äänestä
  • en ole itseni puolesta katkera. Tähän asti olen saanut Kelalta kaiken haluamani suhteellisen vähällä vaivalla, joten omasta puolestani minulla ei ole mitään valittamista. Surettaa vaan seurata vierestä, kuinka moni muu joutuu taistelemaan iänikuista paperisotaa saamatta siltikään kaikkea tarvitsemaansa apua. Monia on pyöritetty luukulta toiselle jo ties kuinka kauan, ja lain takaamia oikeuksiakin poljetaan surutta.

    Mikä muka tekee Aasian luonnonkatastrofin uhreista niin erityisiä, että heille kuuluu paremmat oikeudet?

    Äänestä

Kun nyt on "kriisi" päällä, poliitikot keräävät irtopisteitä lupaamalla yhtä sun toista. Jopa vakuutusyhtiöt ovat vapaaehtoisesti korvaamassa enemmän kuin täytyisi.

Tässä on kyse kahdesta asiasta. Ensinnäkin haetaan imago- ja PR-hyötyjä. Ja toiseksi lupauksista luistetaan, kun aikaa riittävästi kuluu.

Politiikka ja bisnes ovat raakoja, eivät niissä logiikan ja oikeudenmukaisuuden säännöt aina toimi.

Suuri yleisö ei samaistu vammaisena syntyyneseen tai välttämättä edes liikenneonnettomuudessa vammautuneesen, mutta kuka tahansa osaa kuvitella itsensä lomalle Thaimaan aurinkorannoile.

Äänestä
  • Osittain on varmaan kyse myös poliittisesta kasvojen pesusta. Poliittinen vähättely ja viivyttely kriisin alkumetreillä halutaan nyt korvata näennäisellä avokätisyydellä, niin vakuutusyhtiöiden kuin päättäjienkin taholta.

    Tuo oikeudenmukaisuus on mielenkiintoinen käsite. Minusta on todella oikeudenmukaista, että vammautuneille henkilöille, vammautumistavasta tai vammasta riipumatta, annetaan tuki ja tarvittavat palvelut heti, eikä kuukausien tai vuosien palottelun ja valituskierteen jälkeen. On pelottavaa, että me vammaiset itsekin ajattelemme vuosien valituskierteiden ja anomusrumbien olevan eräänlainen normi. Jos joku tsunamissa vammautunut onnistuu saamaan palvelunsa ihan voimassa olevan lainsäädännön hengen mukaisina on mielestämme kyseessä huutava vääryys, joka on oitis oikaistava. Sensijaan, että vaadimme näiden vammaisten "tasapäistämistä" meidän muiden kanssa samalle viivalle, pitäisi pyrkiä osoittamaan, että juuri tämä on sitä yhdenvertaista kohtelua, johon kaikilla vaikea vammaisilla on oikeus.
    Mutta tämä on vain unelma. Todellisuudessa uskon, että käy niin kuin ATDT`2 ennusti päättäjien on helppo luistaa lupauksistaan, kunhan poliittinen hyökyaalto laskee ja aikaa kuuluu.

    Äänestä

  • Alma kirjoitti:

    Osittain on varmaan kyse myös poliittisesta kasvojen pesusta. Poliittinen vähättely ja viivyttely kriisin alkumetreillä halutaan nyt korvata näennäisellä avokätisyydellä, niin vakuutusyhtiöiden kuin päättäjienkin taholta.

    Aivan. Turha sitä nyt on "kadehtia" että Aasiassa vammautuneille on luvattu sitä tai tätä. Tulevaisuus näyttää kuinka asianlaita todellisuudessa on.
    Toivottavasti niinkuin on luvattu ja toivottavasti muitenkin vammaisten asiat paranisivat.
    Tyypillinen suomalainen kateus herää heti....

    Äänestä

  • Alma kirjoitti:

    Osittain on varmaan kyse myös poliittisesta kasvojen pesusta. Poliittinen vähättely ja viivyttely kriisin alkumetreillä halutaan nyt korvata näennäisellä avokätisyydellä, niin vakuutusyhtiöiden kuin päättäjienkin taholta.

    Tuo oikeudenmukaisuus on mielenkiintoinen käsite. Minusta on todella oikeudenmukaista, että vammautuneille henkilöille, vammautumistavasta tai vammasta riipumatta, annetaan tuki ja tarvittavat palvelut heti, eikä kuukausien tai vuosien palottelun ja valituskierteen jälkeen. On pelottavaa, että me vammaiset itsekin ajattelemme vuosien valituskierteiden ja anomusrumbien olevan eräänlainen normi. Jos joku tsunamissa vammautunut onnistuu saamaan palvelunsa ihan voimassa olevan lainsäädännön hengen mukaisina on mielestämme kyseessä huutava vääryys, joka on oitis oikaistava. Sensijaan, että vaadimme näiden vammaisten "tasapäistämistä" meidän muiden kanssa samalle viivalle, pitäisi pyrkiä osoittamaan, että juuri tämä on sitä yhdenvertaista kohtelua, johon kaikilla vaikea vammaisilla on oikeus.
    Mutta tämä on vain unelma. Todellisuudessa uskon, että käy niin kuin ATDT`2 ennusti päättäjien on helppo luistaa lupauksistaan, kunhan poliittinen hyökyaalto laskee ja aikaa kuuluu.

    En puhunutkaan valitusrumbasta, vaan siitä, miksi kuntoutuslakeja tulkitaan tässä tilanteessa väljemmin kuin muulloin. Mikä tekee tsunamin uhreista niin erityisiä, ettei heidän tarvitse esittää kaikkia "normaalisti" vaadittavia papereita saadakseen kuntoutusta tai muuta hoitoa?

    Äänestä

Puhut Jade asiaa.Olen ajatellut asioita ja ihmeellistä se on tosiaan että sinne Aasiaan kerätään katasrofikeräyksen ja suomen punaisen ristin kautta suomalaisilta rahaa.
Sosiaali-ja terveysministeri Mönkäre on luvannut rahaa niiden uhrien auttamiseen.Mutta milloinkahan tosiaan meitä suomalaisia muistetaan ja erityisesti eläkeläisiä muistettaisiin ja annetaan suurempi eläke.Nuo eläkkeet on pieniä ja täytyy aina laskea että rahaa riittää ruokaan ja laskujen maksamiseen,ei sitä muuhun paljon riitäkään.
Olisi se kyllä hyvä että jos eläkeläisillekin annetaan annetaan enemmän rahaa.
Kaakkois-Aasiaan on lähdetty lomailemaan vapaaehtoisesti ja ne lomalle lähtijät on ollut hirmu rikkaita.

Äänestä
  • Mönkäre golf lomalla Thaimaassa.Oli tänään kirjoitus iltalehdessä.
    Sellaisia ne hallituksen edustajat on,ensin rahaa niille Aasian hyökyaallon uhreille ja sitten itse ministeri Mönkäre lähtee lomalle Thaimaaseen golfia pelaamaan.
    Me pienituloiset eläkeläiset ja vammaiset yritetään pienillä eläkkeillä elää ja saa laskea niin että jotenkin pystyy ostamaan ruokaa ja pystyy maksamaan laskunsa.

    Äänestä

  • karpalo kirjoitti:

    Mönkäre golf lomalla Thaimaassa.Oli tänään kirjoitus iltalehdessä.
    Sellaisia ne hallituksen edustajat on,ensin rahaa niille Aasian hyökyaallon uhreille ja sitten itse ministeri Mönkäre lähtee lomalle Thaimaaseen golfia pelaamaan.
    Me pienituloiset eläkeläiset ja vammaiset yritetään pienillä eläkkeillä elää ja saa laskea niin että jotenkin pystyy ostamaan ruokaa ja pystyy maksamaan laskunsa.

    Mönkäre se vaan lomailee yhteiskunnan rahoilla Thaimaassa,ne rahat jotka Mönkäre käyttää lomailuun niin olisi lahjoitettu vammaisten kuntoutukseen ja kansaneläkkeisiin.
    On se raukkamaista touhua niinkuin kansanedustajat vaan hurvittelee ja tuhlaa yhteiskunnan varoja ja köyhät saa nähdä nälkää ja saa tulla jotenkuten toimeen pienillä tuloilla.

    Äänestä

pakko luvata, kun itse tiesi lähtevänsä golffaamaan Thaimaahan. Häpeäisi! Puolustelee vielä sillä, että turismillahan Thaimaata jälleenrakennetaan - mautonta!

Äänestä
  • Tottahan se on että turismilla Thaimaa jälleenrakenetaan...mutta mutta....Mönkäreen loma sinne juuri NYT on todella ajatelematonta. Puolustelee myös sillä että matka on jo varattu ja maksettu puoli vuotta sitten !?! Ministerinä luulisi olevan varaa peruuttaa matka ja pitää lomansa "parenpana" ajankohtana. Toivottavasti golf pallo osuu silmään...

    Äänestä

Tuostahan irtoaa poliittinen kannanotto. Kiitos, tämä ei saa jäädä tähän!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jade kirjoitti:

Sosiaali-ja terveysministeri Mönkäre on luvannut kaikille Aasian luonnonkatastrofissa loukkaantuneille tai vammautuneille, että valtio maksaa sekä fyysisen että henkisen puolen hoidon korvaukset miten pitkältä ajalta tahansa ilman kuitteja tai todistuksia. Entäpä Suomessa syntyneet pitkäaikaissairaat ja vammaiset, jotka eivät ole voineet valita osaansa (Kaakkois-Aasiaanhan on lähdetty mitä todennäköisimmin lomailemaan täysin vapaaehtoisesti)? Haemme sitten mitä tahansa rahallista korvausta tai välttämätöntä hoitoa, on esitettävä toistuvin väliajoin lääkärinlausuntoja, kuitteja, kuntoutussuunnitelmia ym. papereita, vaikka vamma olisi kuinka pysyvä, eikä siltikään ole takeita palvelun saannista. Täytynee tästä lähteä Thaimaahan palmunlatvaan odottelemaan seuraavaa hyökyaaltoa. Ehkäpä apua sen jälkeen irtoaisi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu