Tänä aamunakin näkyi

Psykoderapeutti

selkeästi kun Toyota-palstan trollipoju ilmestyi palstalle. Muutaman minuutin välein ilmestyi uusi Toyotaa tai sellaisen omistavia solvaava kommentti hyvinkin moneen keskusteluun. Tätä tapahtuu joka ainoa aamu ja ottaa tietysti aikansa ennenkuin saa kahlattua ketjut läpi. Tätä tapahtuu koko päivän ajan myöhäiseen yöhön saakka. Kasvuiässä tämä on haitallista sillä lapsen pitäisi liikkua vaikka vielä enemmän huolestuttaa pojun mielenterveys kun se näkyy olevan heikoissa kantimissa jo nykyisinkin. Murrosikä kun on muutenkin epävakaata aikaa, tulee tyttöjutut tai ainakin pitäisi tulla, ja muut ikään liittyvät ilmiöt. Voi vain kuvitella kuinka huolissaan pojun yh-äippä tuollaisesta lapsen epänormaalista käytöksestä on.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onhan_tuo_nähty

      Aamusta iltaan ja päivästä toiseen jatkuu trollin työ.

    • aloittajalle_vain

      Jouduitko itse odottamaan pitkään?

    • kukaOnSäälittävä

      Aloittajan päivä alkaa Toyotapalstan tutkinnalla ja oletettujen trollien etsinnällä, onhan siinä tärkeä ja välttämätön työ Toyotan myyjälle joka tuskailee pikkuhiljaa hiipuvalle myynnille ja laadun jatkuvalla syöksymiselle.

    • Nuuga

      Taisit itse olla jo aikaisemmin suoltamassa sontaa, kun kerran näit trollipojun ilmestymisen. Tiesitkö, että ulkoilma tekee hyvää, joten mars mars parkkipaikalle nylkyttämään corollan maskiin.

      • Näkyyhän_trollipojan

        ilmestyminen meille muillekin. Aamuisin sen vain huomaa selkeimmin kun kukaan muu kuin poju ei ole vielä kommentoinut mitään. Tunnistaahan tuon nyt kuka vain näistä maskiin nylkytysjutuista ja muista samantasoisista tuotoksistaan. Pikkupojuhan se tuollaista paskaa tänne postaa koko skitsofreenikon innollaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      216
      2886
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      170
      2539
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1182
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1072
    5. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1035
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1028
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      978
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      323
      946
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      919
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      778
    Aihe