Kuinkas nopeasti olette hakeneet uutta seuraa vai haetteko valmiiksi kun suhde päättyy ? Olen tässä lukenut , ettei laastari suhteet tahdo onnistua.
Heti vai vuoden päästä
7
<50
Vastaukset
- kangas-vai-muovilaastari
Kuule on nykyaikaisempaa ja normaalia, että uusi on ollut jo valmiina hetken aikaa, ennen kuin sanoo vanhalle heippodeit ja muuttaa uuden luo.
Jos vanhassa laastarissa on liimat menneet niin kyllä uudessa kestää hieman paremmin.
No hei, mä en alkais sellaiseen mutta tuollaisena monen elämä näyttäytyy. - Näin-Itselle-Kävi
Eipä siihen oikein voi mitään aikaa arvioida, sillä usein eroon päätyneet parit ovat jo tavalla tai toisella henkisesti olleet valmiita elämänmuutokseen. Jotkut eivät tarvitse minkäänlaisia uusia suhteita vaan nauttivat omasta rauhasta ja ottavat vastaan mahdollisen uuden kumppanin mikäli sellainen nyt sitten koskaan ilmaantukaan. Jotkut toiset tarvitsevat niitä laastareita itsetuntonsa kohentamiseksi.
Sanoisin, että ihminen on valmis uuteen kiinteään suhteeseen kun exän kanssa välit eivät enää vaivaa, hierrä tai kummittele taka-alalla koko ajan. Eikä tunne tarvetta kostolle. - reppuriika
Kaksikymmentä vuotta on tässä yksin elelty, kun ukko lähti. Tuskin on enää laastareille tarvetta. Eiköhän ne arvetkin ole jo pinnalta haaltuneet.
Hyvät hylkii, huonot pyrkii! - Meerimaria
Minulla nyt kolme vuotta yksin,olen 57v nainen.Asun melko pienellä paikkakunnalla e-pohjanmaalla enkä harrasta esim tansseissa käymistä,en siis oikein tiedä mistä edes uuden suhteen löytäisin.Nettideittiä kokeiltu,nuoret pojat haluaa vanhaa naista tai varatut miehet salarakasta.
- saas.nähhä
Minä olen sinua vanhempi leskimies ollu parivuotta yksin, eläminen tuntuu jotenkin kaksijakoiselta ollakko vai ei, väliin tekisi melkein kirota taas väliin oikein mukavaa tää elo yksin. Miten tässä iässä voisi opeutua toiseen, näkyy jotkut huomannu, mun eno meni uudelleen avioon vaille kasikymppisenä itseään nuoremman ikäneidon kanssa, pitäisikö elää toivossa jospa jospa ehkä parempi olla miettimätä.
- skoolpotensaakken
Koiran kuolemasta on jo kaksi vuotta. Vasta nyt on alkanut tuntua siltä, että josko ottaisin seuraavan.
- OniiOnIhanaaAikuisenakin
Hakematta tuli kohdalle aika pian eron jälkeen.Rauhallisesti edeten ollaan menty. On mukavaa kun on rakastettu olo ja rakastaa itsekin. Yhteen en ehkä enää muuttaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621208- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574