Esimerkiksi, lisääntyvätkö työpaikat?
Tekevätkö liitot oikein, kun sanovat, ei käy?
Mitä mieltä yhteiskunta"kusetus' sopimuksesta?
19
77
Vastaukset
- kokoomusko
Kyllä mielestäni vaikka en työelämässä enään olekkaan PAM menee nyt syvemmälle suohon, paras olis katsella.
Siellähän on kyllä etunenässä riekkumassa vasuri, kakkosnainen liitossa.
Joskus laiha sopu on parempi kuin iso riita. ATK:han on ollut aina periaatteesta vastaan. - talousajattelua
Sitä "laihaa sopua" onkin riittänyt viimeset 30 vuotta. Tulot kapenee sopimuksista ja EU:sta huolimatta ja työläisen elintaso on kohta olematon. Kaikki mitä hankitaan, hankitaan velaksi, koska rahaa kertaluonteisiin isompiin hankintoihin ei ole enää kenelläkään muilla, kuin niillä joiden tulot on yli 2500 kuukaudessa. Suomeen on syntymässä "kirppisluokka". Joiden elintaso on niin huolestuttavan alhainen, että likimain kaikki tavarat hankitaan kirpputoreilta huonekaluista vaatteisiin ja taloustavaroihin. Tämä ei taas lisää tuotantoa ja kysyntää kaupan alalla. Eikä sitämyöden työllisyyskään parane. Päättäjät liian vähän kulkevat kentällä kansan parissa, jotta huomaisivat suuntaukset ja korjaisisivat ajoissa esim verotusta keventämällä alkavat negatiiviset laajakantoiset vaikutukset. Alkoholin tuonti esim. on yksi sellainen mikä syö suoraan valtion tuloja, silti sitäkään asiakasvirtaa ei kyetä ohjaamaan kotimaan markkinoille esim hinnoittelumuutoksin, vaan annetaan vahingon tapahtua. ja nämä ovat kalliita menetyksiä budjetista. Eli palkkoihin ym. ei tarvitsisi jokavuotisia rukkauksia, kun havaittaisiin ja korjattaisiin ne perustekijät, joista valtion paatti vuotaa. Esimerkki hyvästä suutauksesta olisi vaikka reilu polttoaineveron leikkaaminen. Automatkailu piristyisi ja kotimaan turismi saisi piristysruiskeen jota on kauan odotettu. Työmatkakulut pienenisivät ja rahtien kuljetuskustannukset pienenisivät ja antaisivat kuljetusalalle mahdollisuuden kaluston parantamiseen mikä taas parantaisi liikenneturvallisuutta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta oikeista naruista vetelemällä suunta pysyisi ylöspäin.
- kokoomusko
Kyllä se kuljetus satamiin onnistu ihan omistajienkin toimesta, mutta ne muutamat ketkä osaa ne laivaan laittaa on sen liiton kiusallisin osa ollut aina, tavara seisoo satamissa, eikä tänne tulleitakaan kukaan kai osaa purkaa.
Säännön mukaan on aina ollut niin että jos palkka on noussut, se on tietänyt muutamalle lopputiliä. Tasapaino säilyy.
Kyllä tässä maassa on vielä minunkin aikana oltu paljon tiukemmalla kuin nykyisin, siitäkin on aina jotenkin selvitty.
Oli tuossa joku parempikin vuosi välillä ja silloinhan nämä kaikki tuet ja turvat luotiin, nyt kun tarttis vähän kiristää niin luopua ei voi mistään, ihmisen perusluonne kai.
- satuministerit
Hallituksen huoli työttömistä ihmetyttää. Tähän asti ei ole ollut huolta työttömistä,
vaikka muutamia vuosia on pistetty porukkaa pihalle, kertaakaan hallitus ei ole tähän puuttunut. Kun nyt poljetaan duunaria, palkaa alentamalla, lomarahoja leikkaamalla,
työaikaa pidentämällä, työnantajan maksuja siiretään duunarille. Hallituksella tulikin
huoli työttömistä, tämän varjolla yritetään, heikentää työntekijän entisestään pientä palkaa. Ihmettelen myös näitä liittoja, jotka sanoivat kyllä.- kokoomusko
Lomarahojen leikkaus koskeekin kunnallista puolta, jossa on ylipitkistä lomista nautittu pitkään.
Minä kun en ihmettele yhtään, pahasta kun kuitenkin joudutaan valitsemaan, on järkevämpää miettiä mikä olisi pienempi paha, pakko jokaisen on tiedettävä että nyt ei mitään hyvää ole luvassa. - satuministerit
Miksi kunnalla on pitkät lomat,
Miksi ne on saatu? - kyykkyyn
kokoomusko kirjoitti:
Lomarahojen leikkaus koskeekin kunnallista puolta, jossa on ylipitkistä lomista nautittu pitkään.
Minä kun en ihmettele yhtään, pahasta kun kuitenkin joudutaan valitsemaan, on järkevämpää miettiä mikä olisi pienempi paha, pakko jokaisen on tiedettävä että nyt ei mitään hyvää ole luvassa.Miksei lomarahojen leikkaus ja työajan pidentäminen koske kansanedustajia ja ministereitä?? Heidänhän kuuluisi näyttää esimerkkiä kansalaisille. Onko missään maassa kansakunnan päättävissä elimissä niin pitkiä lomia kuin Suomessa??
Jossain lehtijulkaisussa mainittiin, että Suomessa on kansanedustajilla ja ministereillä suurin piirtein neljä kuukautta lomaa vuodessa. Sen tähden tärkeät päätökset vissiin pitää tehdä yötä myöten, kun työaikaa ei muuten riitä. Pitääkö se paikkansa.
Toinen pitkiä lomia nauttivat tahot ovat opettajien porukka. Tässä kouluun liittyvässä asiassa mietin vielä sitä koulurokaakin. Suomi on harvoja maita, missä saa ilmaisen kouluruoan. Silti monelle suomalaiselle koululaiselle ei kelpaa ILMAINEN ruoka. Ainoastaan Suomessa on niin pitkät kesälomat kouluissa. Dokumenttiohjelmassa kerrottiin, että esim. Amerikassa kesälomat ovat usein pari viikkoa ja jos sattuu hyvin niin kolme viikkoa. Osa amerikkalaisista tekevät jotain työtä toisen kesälomaviikon.
Näyttää siltä, että hallitus haluaa köyhät kyykkyyn, mutta hyväosaisille jaetaan bonuksia ja valtakunnassa siis "kaikki hyvin". - onko_järkee
Jo on historiankirjat sekaisin,
ammattiliitot järjestelemässä,
työntekijöiden heikennyksiä,
joiden pitäisi pitää heidän puolta. - helettä_odotellessa
satuministerit kirjoitti:
Miksi kunnalla on pitkät lomat,
Miksi ne on saatu?Pidemmät lomat ovat hyvitystä alemmista palkoista. Eli aikoinaan yksityisellä saivat
palkankorotukset, kunnalla eivät saanneet, ne haluttiin korvata työntekijöille lomapäivinä. Eihän siinä asiassa mitään väärää ole?
Jos se on jonkun mielestä väärin, niin eikö se silloin olisi oikein, jos, kunnantyöntekijöiltä lähtee lomapäiviä, yksityiseltä pitäisi pienentää palkkaa.
Ihmettelen, miksi tämäkin etu haluttaisiin pois?
Miksi heillä halutaan maksattaa vienti teollisuuden ongelma?
Minkä takia poliitikot, eivät puutu todellisiin ongelmiin?
Haluavat vain kyykyttää matalapalkkaisia. Kun kunnilla on myös virasto-ja virkamiespuoli. Mistä varmasti on nipistämistä paljon enemmän.
Jos duunarilla, joka on ollut yli 15 vuotta kunnanpalveluksessa on lomapäiviä 38.
Ylemmällä portaalla on kaksinkerroin, mitkä tulevat" ylitöistä." - kokoomusko
helettä_odotellessa kirjoitti:
Pidemmät lomat ovat hyvitystä alemmista palkoista. Eli aikoinaan yksityisellä saivat
palkankorotukset, kunnalla eivät saanneet, ne haluttiin korvata työntekijöille lomapäivinä. Eihän siinä asiassa mitään väärää ole?
Jos se on jonkun mielestä väärin, niin eikö se silloin olisi oikein, jos, kunnantyöntekijöiltä lähtee lomapäiviä, yksityiseltä pitäisi pienentää palkkaa.
Ihmettelen, miksi tämäkin etu haluttaisiin pois?
Miksi heillä halutaan maksattaa vienti teollisuuden ongelma?
Minkä takia poliitikot, eivät puutu todellisiin ongelmiin?
Haluavat vain kyykyttää matalapalkkaisia. Kun kunnilla on myös virasto-ja virkamiespuoli. Mistä varmasti on nipistämistä paljon enemmän.
Jos duunarilla, joka on ollut yli 15 vuotta kunnanpalveluksessa on lomapäiviä 38.
Ylemmällä portaalla on kaksinkerroin, mitkä tulevat" ylitöistä."Asia oli tiedossa, mutta selitys ontuu pahasti. Yksityisen palkat on pienempiä kuin kunnallisen hoitoalan ja norm. lomapäivillä . Otappa selvää.
- yököt
Minua ihmetyttää toi miksi ne pitää kokouksiaan yötämyöten? Väsyneillä aivoilla sitten tulee mitä tulee.
- kunkusettaaniinkusettaa
Vientiyritysten voitot on samaa suuruusluokkaa kuin niiden maksamat palkat. On esitetty, että kun palkkoja alennetaan, voidaan laskea hintaa ja kauppa alkaa käydä.
Oisko voitu laskea hintaa ja tinkiä hieman voitoista. Nyt jaetaa osinkoja ennätysmäärä kertyneistä voitoista! Se suuruusluokkahan on noin 10%, joten jos firma laskee palkkoja 5% se on kustannuksista 0,5%. Silläkö alennuksella alkaisi kauppa käydä?
Entä työajan pidennys. Sehän on ihan puppua, että se parantaisi menekkiä. Työajan pidennyksestä seuraa lisää irtisanomisia. Mitä tulee työantajamaksujen siirrosta palkansaajille todettakoon, että jos maassamme maksetaan esim. 80 mrd palkkoja vuodessa ja työntekijät maksavat palkanmaksajalle palkastaan 6% työnantajalle, niin
se on lähes sama summa mikä menee valtiolle tuoloveroina. Työnantaja on palkanmaksajan ominaisuudessa itse asiassa veronsaaja. Eihän tämä homma näin pitänyt mennä. Sitä paitsi sitä työnantajalle menevää veroa maksavat myös ne, jotka eivät muuten maksa veroa tulon alhaisuudesta johtuen. - fgefe
Työpaikat vähenee maailmassa kokoajan kun automatisaatio jo robootit valtaa työmarkkinoita tämä tosin ei tietysti taaskaan koske suomea. Mutta fakta on se että tuottavan työn määrä vähenee jatkossakin suomessa voidaan toki kaikki mennä vaikka kaupungin listoille mappeja siirtelemään pöydän kulmalta toiselle 8 tunniksi niin ei ole työttömiä muuta homaa ei ole tarjolla jatkossakaan.
- hesenonelma
Kokoomuksen märkä päiväunihan on lisätä työpaikkoja, joissa tuntipalkka on jotain 0-5 euroa tunnilta. Juuri sellaisia paikkoja, joissa työntekijä voidaan jollain verukkeella jättää nuolemaan näppejään. Niin kuin kävi tälle yhdelle sähkönmyyjälle: kahden viikon työstä yhden euron palkka! Minkäs Stupido voi, kun taustalla kuiskuttelee Nalle Wahlroosin maksamia kansanedustajia. Käytännössähän nämä "työpaikat" kustantaisi kuitenkin yhteiskunta, kun työläinen joutuisi hakemaan tosiasiallisen toimentulonsa kelasta ja sossusta.
- kokoomusko
Pamin Selin on vaakalaudalla puheenjohtajuudestaan, hän sentään tolkun ihmisenä olisi jatkanut neuvottelutietä, mutta kun vassari huutaa kun hinaaja ja haluaa ihan väkisin nähdä kuinka huono sopimus yleensä voi tulla.
Mistä te luulette sen ryntäyksen siellä jäsenmäärään tulleen? Minä arvelen sen johtuvan nuorien myyjien hassuttamisesta. Saadaan hyvät edut ja ellette kuulu liittoon ei koske teitä, mikä on vale.
Kaupan alahan on ollut sellainen paljon osa-aikaisia käyttävä, koska halukkaita pieneen lisäansioon on paljon, opiskelijat yhtenä esimerkkinä.
Koska en tykkää vassareiden ajatuksista, olen eri mieltä pamilaisten kanssa. - kukkurukuussa
Ryntäys jäsenmäärässä, luultavasti tuli siitä, kun nuoret myyjät tajusivat,
kuka heidän etujaan oikeasti ajaa. Yrittää myös estää, heikennykset,
mikä on tosi. - Otaselvääasioista
kokoomusko kirjoitti:
Pamin Selin on vaakalaudalla puheenjohtajuudestaan, hän sentään tolkun ihmisenä olisi jatkanut neuvottelutietä, mutta kun vassari huutaa kun hinaaja ja haluaa ihan väkisin nähdä kuinka huono sopimus yleensä voi tulla.
Mistä te luulette sen ryntäyksen siellä jäsenmäärään tulleen? Minä arvelen sen johtuvan nuorien myyjien hassuttamisesta. Saadaan hyvät edut ja ellette kuulu liittoon ei koske teitä, mikä on vale.
Kaupan alahan on ollut sellainen paljon osa-aikaisia käyttävä, koska halukkaita pieneen lisäansioon on paljon, opiskelijat yhtenä esimerkkinä.
Koska en tykkää vassareiden ajatuksista, olen eri mieltä pamilaisten kanssa.PAM on sosiaalidemokraattijohtoinen ammattiliitto. Sinun mielipiteesi ovat kapitalistin mielipiteitä.
- kokoomusko
Otaselvääasioista kirjoitti:
PAM on sosiaalidemokraattijohtoinen ammattiliitto. Sinun mielipiteesi ovat kapitalistin mielipiteitä.
En pidä mielipiteitäni kapitalistisina, Selin on demari, mutta se kakkosnainen joka nyt riidellä haluaa on vasuri ja tyhmä sellainen. Sen tie vie ojasta allikkoon.
Itse kun en ole minkään puolueen jäsen niin saan sanoa mielipiteeni miettimättä mitä niistä kukin ajattelee. - kokoomusko
kokoomusko kirjoitti:
En pidä mielipiteitäni kapitalistisina, Selin on demari, mutta se kakkosnainen joka nyt riidellä haluaa on vasuri ja tyhmä sellainen. Sen tie vie ojasta allikkoon.
Itse kun en ole minkään puolueen jäsen niin saan sanoa mielipiteeni miettimättä mitä niistä kukin ajattelee.Juu sopiihan se työläiselle, riitelemällä kun näkyy työnantajapuolen tarjoukset huononevan.
Ei se lakkoraha niin iso päivää kohden ole että kaikki ehtisi saada edes menetettyjään ansioita takaisin. Muistaako kukaan enään yleislakkoa, ankeaa oli jo ruoan kokoonhaaliminen, puhumattakan mistään muusta.
Jos kuitenkin tuntuu siltä että sitä halutaan, niin ei muuta kuin vassareiden kelkkaan vaan, täysiä ihmisten hassuttajia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406