Kehitys ja tekniikka on muuttanut maailmaa rutkasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Työn kuva on muuttunut ja monia entisiä yksinkertaisen työn on hävinnyt ja mutta uusia tulee tilanne. Moderni ihminen kuvittelee tietävänsä paljon, osaa ja hallitsee moniosaamista ja haastavia ammatteja, mutta ei hallitse kehonsa ja mielensä ylläpitävää elämää. Ei osaa syödä, liikkua, nukkua, luovia sosiaalisia suhteitaan tuosta noin vain vaistonvaraisesti ja hän tarvitsee tuekseen henkilökohtaisen avustajan, joka nimitetään hienosti personal traineriksi (henkilökohtaiseksi valmentajaksi).
Miten on mahdollista, että kaikesta tiedosta huolimatta, jota pursuaa koko ajan, ihminen ei osaa luontaisesti hallita näitä kehon vaatimia normaaleja juttuja ihan maalaisjärjellä siinä sivussa noin vain niin kuin ennen tapahtui ja luonnossakin koko ajan tapahtuu. Ei eläinkunta tarvitse personal trainereita vaan osaa syödä, liikkua ja levätä ja lisääntyä samalla kun hengittää.
Huvittaa että niin viisaasta ja koulutetusta ihmisestä on tullut niin uusavuton, että elämän yksinkertaisimmat jutut eivät enää ota onnistuakseen.
On se hyvä että syntyy uusia ammatteja ja työtä, mutta en kyllä tarvitse itselleni henkilökohtaista hengissäpysymisen avustajaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.