Taikausko on osa ihmisen evoluutiota. Kauan sitten, kun ihmiskunta oli vielä nuori, ei ollut tietoa, miten kaikkeus toimii. Koska ihmisaivot oli jo kehittyneet pitkälle, syntyi paljon ristiriitaisia tilanteita, kysymyksiä jne. Tällaisen ajatuksenkulun kehityksenä syntyi mm. opiskelu, oppiminen, tutkiminen jne. Kehittyneet ihmisaivot alkoi luovuan ajattelun, mielikuvituksen ja analogian avulla tuottaa "vastauksia" monille kysymyksille, joita luonto, elämä, kuolema jne. muodosti. Analoginen ajattelu on, että tuntematonta yritetään selittää tutuilla asioilla. Esim. erilaiset luonnonilmiöt yritettiin selittää, että "joku" aiheuttaa ne. Ja se joku alettiin uskoa olevan jokin elollinen olento. Näin syntyi esim. Ukkosen Jumala.
Analoginen ajattelu ja mielikuvitus yhdessä aloitti ihmiskunnan elämässä valtavan "trendin", joka vaikuttaa vielä tänäkin päivänä. Tuon "trendin" tuloksena syntyi uskomukset ja uskonnot. Jokaisella asialla alkoi olemaan jumalia... järvillä, merillä, metsillä, metsästyksellä, eläimillä, linnuilla, taivaalla, avaruudella, elämällä, kuolemalla... ja monella muulla, koska mikään ei voi toimia itsestään.
Vähitellen uskomukset tiivistyi, vakiintui ja ne muodosti rajattuja kokonaisuuksia, eli uskontoja. Niitä uskomuksia pidettiin totena, eikä kukaan pystynyt niitä koskaan osoittamaan vääräksi.
Vuosituhannet kului ja uskonnot kehittyi jatkuvasti. Kulttuurien yhteentörmäyksissä uskomukset ja uskonnot sekottui ja syntyi uusia sekauskontoja, kokonaan uusia uskontoja, ja vanhoja uskontoja hävisi. Esimerkiksi raamatun ja sumerilaisten uskontojen yhdenmukaisuudet kertoo, miten uskonnot levisi ja muuntui uusiksi uskonnoiksi.
Noin 30000 vuotta on palvottu jumalia ja erilaisia olentoja, sekä eläimiä, kasveja, esineitä jne. ja ne ovat jättäneet syvän jäljen ihmisen evoluution. Myös materialismi, eli esineiden palvominen on tietynlainen uskonto.
Sitten ihmisen kehityksen väistämättömiä tapahtumia oli myös tieteen synty. Tiede alkoi tutkimaan asioita joita silmä ei nähnyt. Löydettiin solut, molekyylit, bakteerit, atomit, elektronit sekä planeetat, tähdet, galaksit, mustat aukot jne. Tämä uusi "trendi" synnytti evoluutiossa uuden aikakauden ja uuden suunnan elämälle. Siinä asioita tutkittiin ilman jumalallisia väliintuloja. Tieteen löydökset oli niin mittavia, että tiede alkoi luoda uudenlaista todellisuuskäsitystä muinaisen taikauskoon perustuvan todellisuuskäsityksen rinnalle. Tänä päivänä nuo kaksi todellisuuskäsitystä riitelee keskenään ja aiheuttaa paljon ristiriitoja ja tuskaa.
Tulevaisuudessa tullaan elämään aikoja, kun ihminen uskoo konkretiaan. Sitä mitä ei näe, sitä ei ole olemassa. Muinaisiin jumaluskoihin suhtaudutaan naureskellen ja päätään puistellen. Tieteen luoma todellisuuskäsitys tulee väistämättä syrjäyttämään taikauskon. Kaikki tämä on loogista, evoluutiota.
Taikausko on osa evoluutiota
Prof.Tjäreborg
0
50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406