Meillä istuminen niin, että herkkua annettaessa käsky istu, sitten pepusta hiljaa painamalla ja kun istuu,annettiin herkku.
Paikka ensin kotosalla niin, että ensin käsky paikka, sitten käsi "stop"merkkinä ja pari askelta taaksepäin. Heti palkinto kun jaksoi odottaa. Pikkuhiljaa pidemmälle ja pidemmälle.
0Äänestä
E.A
Voi toki opettaa moninkin eri menetelmin, kyse on vaan mihin tottelevaisuuden tasoon olet tähtäämässä. Jos kyse on aivan pelkistä tempuista koiran mielenvirkistykseksi, eikä aseteta kovin suuria vaatimuksia niin aloitetaas istuminen, kiinnität koiran huomion johonkin sille mieluisaan kädessäsi,( makupala on ehkä helpoin), viet makupalakättä koiran "pään yli" ja kuiskaat samalla sanaa istu ja voila se istuu, kun temppua toistetaan koira yhdistää sanan ja palkkion ja voit alkaa vähentämään n.k. apuja eli lopulta koira "muistaa" mitä tekemällä se saa sinut luovuttamaan palkan itselleen. Maahanmeno, koira istuu (joko kehoituksesta tai muuten vaan) viet makupalakäden (makupala aina piilossa kämmenessä niin ettei koira saa sitä vaikka hamuaisikin)koiran kuonon edestä, ranne koiran kuonoa päin, maata vasten ja "vedät" kättä siten että koira joutuu menemään maate asti ja oitis sen ollessa maassa sen tulee saada palkka. Paikallaoloa voit oikeastaan harjoitella vasta kun koira osaa mennä maahan, silloin vaan käskyn jälkeen menet koirasta jonkun metrin päähän ja huolehdit siitä ettei se vahingossa pomppaa ylös ja käyt välillä laittamassa rauhallisesti sille pienen makupalan siihen etutassujen väliin ja kehut tasaisella äänellä hokien sanaa maahan. Koulutuksessa tulee muistaa että alussa koiran on saatava "palkka" makupala, pallo,t.m.s heti/välittömästi kun se on oikeassa asennossa, "pakotteena" tehokkain on kun se ei saa palkkaa.Eli väärästä suorituksesta (esim: maahanmenossa peppu ylhäällä tai puoli-istuva asento) ei palkkaa ennenkuin koira on korjannut asennon.Muutenkin koira oppii oikeastaan vaan, kun se itse oivaltaa miten sen tulisi jokin asia tehdä.Missään tapauksessa ohjaaja ei saa menettää malttiaan, jos niin käy niin homma lopetetaan johonkin sellaiseen jonka koira varmasti osaa ja siitä sitä kehaistaan.Myöskään mitään ei koiralta voi vaatia ennenkuin asia on sille opetettu, on yksilöllistä kuinka monta toistoa koira vaatii, ennenkuin se on asian oppinut.Tuohon "käsinohjaamiseen" en menisi vaan odottaisin että koira lopulta korjaa oma-aloitteisesti tekemistänsä muutoin se voi pian "lulla" että liikkeen suorittamiseen "kuuluu" se että ohjaaja painaa sitä pepusta, muutenkin kaikella on vastavoimansa ja ainakin ison koiran vastentahtoista takamusta saa painaa jo melko voimalla ennenkuin saa sen maata vasten :). Kehu pienestäkin oikeansuuntaisesta toiminnasta, kehaise juuri ennen palkkion antamista, että koira assosioi kehusi tavoiteltavan arvoisiksi, koirahan ei osaa ajatella, vaan se pelkästään n.s. tunneoppii ja yhdistää kahta kolmea asiaa yhteen, (klassinen ehdollistuminen), tämän kun pitää mielessä ei tule sitten liikaa myöskään inhimillistettyä koiraa. Mielenkiintoisia harjoitushetkiä.
0Äänestä
mira
kiitos..mutta kun yritän tehdä sille sitä istumis juttua, niin se nousee aina takajaloille tai sitten peruutaa...
0Äänestä
pallokala
mira kirjoitti:
kiitos..mutta kun yritän tehdä sille sitä istumis juttua, niin se nousee aina takajaloille tai sitten peruutaa...
katso esim. www.pedigree.fi Siellä on lyhyitä ja selkeitä koirankouluttamisohjeita. (Kannattaa muuten tilata myös se pentupaketti, jota mainostavat sivun alareunassa)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä istuminen niin, että herkkua annettaessa käsky istu, sitten pepusta hiljaa painamalla ja kun istuu,annettiin herkku.
Paikka ensin kotosalla niin, että ensin käsky paikka, sitten käsi "stop"merkkinä ja pari askelta taaksepäin. Heti palkinto kun jaksoi odottaa. Pikkuhiljaa pidemmälle ja pidemmälle.
Voi toki opettaa moninkin eri menetelmin, kyse on vaan mihin tottelevaisuuden tasoon olet tähtäämässä.
Jos kyse on aivan pelkistä tempuista koiran mielenvirkistykseksi, eikä aseteta kovin suuria vaatimuksia niin aloitetaas istuminen, kiinnität koiran huomion johonkin sille mieluisaan kädessäsi,( makupala on ehkä helpoin), viet makupalakättä koiran "pään yli" ja kuiskaat samalla sanaa istu ja voila se istuu, kun temppua toistetaan koira yhdistää sanan ja palkkion ja voit alkaa vähentämään n.k. apuja eli lopulta koira "muistaa" mitä tekemällä se saa sinut luovuttamaan palkan itselleen.
Maahanmeno, koira istuu (joko kehoituksesta tai muuten vaan) viet makupalakäden (makupala aina piilossa kämmenessä niin ettei koira saa sitä vaikka hamuaisikin)koiran kuonon edestä, ranne koiran kuonoa päin, maata vasten ja "vedät" kättä siten että koira joutuu menemään maate asti ja oitis sen ollessa maassa sen tulee saada palkka.
Paikallaoloa voit oikeastaan harjoitella vasta kun koira osaa mennä maahan, silloin vaan käskyn jälkeen menet koirasta jonkun metrin päähän ja huolehdit siitä ettei se vahingossa pomppaa ylös ja käyt välillä laittamassa rauhallisesti sille pienen makupalan siihen etutassujen väliin ja kehut tasaisella äänellä hokien sanaa maahan.
Koulutuksessa tulee muistaa että alussa koiran on saatava "palkka" makupala, pallo,t.m.s heti/välittömästi kun se on oikeassa asennossa, "pakotteena" tehokkain on kun se ei saa palkkaa.Eli väärästä suorituksesta (esim: maahanmenossa peppu ylhäällä tai puoli-istuva asento) ei palkkaa ennenkuin koira on korjannut asennon.Muutenkin koira oppii oikeastaan vaan, kun se itse oivaltaa miten sen tulisi jokin asia tehdä.Missään tapauksessa ohjaaja ei saa menettää malttiaan, jos niin käy niin homma lopetetaan johonkin sellaiseen jonka koira varmasti osaa ja siitä sitä kehaistaan.Myöskään mitään ei koiralta voi vaatia ennenkuin asia on sille opetettu, on yksilöllistä kuinka monta toistoa koira vaatii, ennenkuin se on asian oppinut.Tuohon "käsinohjaamiseen" en menisi vaan odottaisin että koira lopulta korjaa oma-aloitteisesti tekemistänsä muutoin se voi pian "lulla" että liikkeen suorittamiseen "kuuluu" se että ohjaaja painaa sitä pepusta, muutenkin kaikella on vastavoimansa ja ainakin ison koiran vastentahtoista takamusta saa painaa jo melko voimalla ennenkuin saa sen maata vasten :).
Kehu pienestäkin oikeansuuntaisesta toiminnasta, kehaise juuri ennen palkkion antamista, että koira assosioi kehusi tavoiteltavan arvoisiksi, koirahan ei osaa ajatella, vaan se pelkästään n.s. tunneoppii ja yhdistää kahta kolmea asiaa yhteen, (klassinen ehdollistuminen), tämän kun pitää mielessä ei tule sitten liikaa myöskään inhimillistettyä koiraa.
Mielenkiintoisia harjoitushetkiä.
kiitos..mutta kun yritän tehdä sille sitä istumis juttua, niin se nousee aina takajaloille tai sitten peruutaa...
katso esim. www.pedigree.fi Siellä on lyhyitä ja selkeitä koirankouluttamisohjeita. (Kannattaa muuten tilata myös se pentupaketti, jota mainostavat sivun alareunassa)