kihlasormuksen sulattaminen

morsian'05

Laitoinkin tämän viestin jo toisaalle, mutta laitanpa nyt uudelleen tännekin, eli:
Paljon maksaisi kihlasormuksen sulattaminen ja siitä uuden tekeminen. Eli kyselen tätä siksi, että kihlasormuksemme on ostettu Saksasta, ja tuolloin ei juuri valinnan varaa ollut. Sulhaseni haluaisi nyt kuitenkin paksumman sormuksen, kuin mitä kihlasormus on, mutta ajatuksena ei olisi kuitenkaan hankkia toista sormusta ja toisaalta emme haluaisi jättää "oikeaa" kihlasormusta lojumaan kaapin hyllyllekään. Ideoita, kuinka toimia?

3

2510

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kultasepälle

      Lähimpään KULTAsepänliikkeeseen vaan rohkeasti kyselemään, aina voi ns. vanhaa kultaa käyttää osana uutta korua.
      Kaikki riippuu sormuksesi painosta, laadusta yms. paljonko siitä itse asiassa hyötyy, mutta se on selvin puhua koruntekijän kanssa.

    • <=)

      Kysy tosiaankin kultasepältä asiaa. Tuo nimenomaisen sormuksen sulattaminen ja siten isontaminen voi olla kallista. Homma toimii yleensä niin, että vanha sormus annetaan maksuksi romukultana, ja uusi sormus tehdään ns. samasta kullasta kokonaan, eikä siinä ole juuri kyseisen sormuksesi kultaa. Uusi sormus voidaan tehdä vanhan sormuksesi kultaa hyväksi käyttäen, mutta kalliiksi se tulee!

    • Minna

      Olen sulatuttanut sormuksen ja teettänyt siitä kaulariipuksen. Maksoi kultasepällä 100 euroa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe