Poikamme vaimolla on tytär aikaisemmasta liitostaan. Vaimon suku on katkaissut likimain kokonaan yhteytensä häneen, koska eivät voineet hyväksyä hänen avioitumistaan "hurrisukuun" ja "porvariperheeseen". Tämä bonuslapsi on meille ihan samanarvoisessa lapsenlapsen asemassa kuin poikamme ja hänen vaimonsa yhteinenkin lapsi. Molemmat lapset ovat alakoulussa.
Nyt meille on syntymässä ongelmanpoikanen, kun hankimme lapsille lahjoja. Toisella lapsella on isovanhemmat ja isän isovanhemmat aktiivisesti elämässään, toisella oikeastaan vain me. Olemme yrittäneet tasoittaa tätä epäsuhdetta niin, että olemme pyrkineet siihen, että he saisivat keskenään suunnilleen saman verran lahjoja esimerkiksi jouluna. Lasten tullessa isommiksi homma kuitenkin vaikeutuu, kun meistä heille ei enää oikein riitä tavalliset pienten lasten lahjat, lelut ja vaatteet yms.
Aikanaan, kun meistä aika jättää, tulee myös perintöjutut vastaan. Olemme tehneet testamentin pojanpojallemme, poikamme ei tule vaatimaan lakiosuuttaan. Myös poikamme isovanhemmat ovat määränneet omaisuutensa pojanpojallemme. Silloin ykskaks "sisarukset" ovatkin täysin eriarvoisessa asemassa. Emme kuitenkaan aio muuttaa jälkisäädöstämme. Äitinsä suvun puolelta tyttö ei tule paljon mitään perimään. Hänellä ei ole sisaruksia isänsä puolelta, mutta eipä ole paljon omaisuuttakaan, tavallisen ihmisen perusomaisuus, kerrostalokämppä, mökki, vene, auto ja luultavasti vähän sijoitusrahastossa. Meiltä ja isänsä isovanhemmilta pojanpoikamme tulee kuitenkin perimään paljon yli miljoonan euron omaisuudet, osan jo melko nuorena.
Tällainen tai samantapainen tilanne ei varmaan ole nykyisissä uusperheissä mitenkään harvinainen. Millaisia ongelmia ja millaisia ratkaisuja niihin muilla on ollut? Onko suuri vaara sisarusten välien rikkoutumiselle? Olisiko hyödyllistä puhua lapsille näistä asioista jo aiemmin, kunhan he tuosta vielä sen verran kasvavat, että tällaisia ymmärtävät? Tämä on oikeasti niin hankala (ja epäoikeudenmukainenkin!) tilanne, että huonouninen valvoisi yöt näitä pähkäillen...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tytärpuoleni opiskelee Helsingissä ja asuu äitinsä vanhempien omistamassa rivitaloasunnossa poikaystävänsä kanssa ilmaiseksi. He myös maksavat hänen luottokorttilaskunsa ja kustantavat matkustelua kohtuullisessa määrin. Minun ja mieheni yhteinen tytär opiskelee Turussa ja maksaa asumisensa kesä- ja loma-aikojen tienesteistään sekä säästöistään. Me tuemme häntä taloudellisesti varmaankin suunnilleen kolmellasadalla eurolla kuussa.
Tytärpuoleni tulee siskonsa kanssa myös aikanaan perimään aika ison omaisuuden. Meille on kertynyt vain "tavallisen ihmisen perusomaisuus" (kiitos aloittajalle hyvästä ilmauksesta!).
Meidän perheessämme tätä tilannetta ei pidetä ongelmana. Kysehän on kylläkin pienemmistä varallisuuseroista kuin aloittajalla ja suvut ovat ihan hyvissä väleissä keskenään. Samankaltaisia kuvioita on varmaankin vaikka kuinka paljon. Suhtautumiskysymys.