Hollolasta kirjeystävä?

hollolalainen

Lahtelainen kirjeystävä?

ei_lahtelainen

9.3.2016 10:28

Anne-Maria etsii kirjeystävää

anne-maria_

8.3.2016 18:21

Palstalla monet ovat etsineet kirjeystävää. Niin minäkin nyt.

Olen nuori epileptikko. Äitini oli alkoholisti. Olen uskovainen. Minulla oli aiemmin lukihäiriö. Opin lukemaan 10-vuotiaana, ja sain lukemisen ja kirjoittamisen ohjausta kymmenen vuotta. Jo monta vuotta sitten ohjaajani sanoi, että minulla ei enää ole mitään lukihäiriötä, vaan osaan lukea ja kirjoittaa aivan yhtä hyvin kuin muutkin.

Epileptisiä kohtauksiakaan en ole saanut kokonaiseen vuoteen. Minulla on enää lievä lääkitys.Uskovainen lääkäri sanoi, että kohtaukset saattavat loppua kokonaan. Hän sanoi, että Jeesuskin paransi sairaita, jotenka Jeesus voi parantaa minutkin.

Epileptiset kohtaukset voivat olla hengenvaarallisia. Pitkään olin siinä luulossa, että en voisi koskaan saada perhettä. Nyt kuitenkin lääkäri sanoi, että minähän olen aivan normaali nuori nainen, joten perheen perustamiselle ole mitään esteitä. Minä en edes näytä kehitysvammaiselta enkä tylsämieliseltä, vaan aivan tavalliselta. Olen 25-vuotias, pieni ja hoikka. Tumma niin kuin muutkin mustalaiset.

Minulla on myös työpaikka, jossa saan touhuilla aivan itsekseni ja tehdä kaikkea mitä osaan. Siivoan. Pesen pyykkiä. Kolaan lunta. Hiekotan. Hoidan pihaa ja kukkia. Kaksi kertaa vuodessa pesen paikan ikkunat. Olen ollut tässä jo kaksi vuotta. Työnantajakin on tyytyväinen. Minulla on työpaikalla oma pieni huone. Melkein joka päivä luen kirjoja ja kirjoitankin omaksi ilokseni. KIrjeitä en ole koskaan kirjoittanut, eikä kukaan ole kirjoittanut minulle.

Tietokoneen ruudun valojen välkekin voisi laukaista epileptisen kohtauksen, mutta minulle ei ole niin käynyt. Olen jo viisi vuotta sitten opetellut käyttämään tietokonetta. Monesti joku hakee minut seuroihin rauhanyhdistykselle, jonne on pitkä matka. MInulla ei ole autoa enkä epilepsian takia saisikaan ajaa autoa.

Olisin kiitollinen, jos joku uskovainen kirjoittaisi minulle joskus.

[email protected]

---

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14170865/anne-maria-etsii-kirjeystavaa

1

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Agnostisisti

      Uskovaisia ei ole kovinkaan montaa, ja osa heistä pitäytyy omissa piireissään. Olisiko uskottomista tai epäuskovaisistakin kirjeenvaihtoystäväksi? Näin tavallaan mahdollisten ihmisten piiri olisi laajahko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      273
      3425
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1893
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      29
      1549
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1431
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      138
      1083
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1024
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      67
      973
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      816
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      717
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      706
    Aihe