Naisystävää +40 omaishoitajamiehelle?

"Heh"... tämä oli jotenkin niin odotettavissa - valitettavasti. Tiedän omaishoitajien karun arjen ja että monellakaan ei ole pahemmin ystäviä tms. On jotenkin absurdia että valitetaan ettei ole kavereita, ystäviä tai että on jo niin hoitosuhteessa ettei avioliittoa ole ollut vuosiin - kuten itselläni - mutta kukaan ei kuitenkaan loppujen lopuksi halua sitä uutta kontaktia? Älkää siis valittako. Vai ovatko kaikki naiset jo niin kyynisiä etteivät uskalla ottaa yhteyttä tällaisessa tilanteessa olevaan? Kyllä ihan vain ystävää tässä ollaan etsimässä. Jos siitä jotain lähempää tulisi niin en välttämättä sitä poissulkisi mutta en todellakaan ole uutta "hoitoa" etsimässä - nykyisessä on ihan tarpeeksi. Joo ja ei tiedä että olen täällä -miksi pitäisi? Ai kuitenkin pettämässä? Joo en ole. Miten voi pettää asiassa jota ei ole enää vuoden 2009 tapahtunut? Niin ja "luvan" sain jo 2008 mutta enpä ole tuota lupaa vielä käyttänyt. Reppana? Niin voisi minusta helposti ajatella mutta ei, en ole. Olen helvetin vahva ihminen joka silti tarvitsisi ystävää. Ainoan ystäväni menetin kun tämä kyllästyi elämäänsä ja hirtti itsensä perheensä ulkovarastoon. Kyseessä oli isoveljeni.

Ei sillä että valittaisin, sanonpahan vain. Sama vanha jatkuu - yksin koirien kanssa ulkona, hiljalleen "erakoituen". Jaa että harrastuksia? Juu... no entiset on jäänyt kun ei enää oikein voi. Uutena harrastuksena on tullut itkeminen yksin pimeässä koiria ulkoiluttaessa. Katkera? Niinkin voi sanoa ja uskon että jokainen omaishoitaja tietää tasan tarkkaan mistä puhun. On ällöttävää että omaishoitaja on jokin kirosana - vieläpä omaishoitajapalstalla. Noh - tätä oikeastaan osasin odottaakin mutta vastoin parempaa tietämystä kokeilin tätäkin. Ihminen on ja pysyy ihmiskunnan pahimpana syöpänä. "Minä itse, mulle kaikki"... hohhoijaaa. Tämä "purkautuminen" luultavasti tuottaa enemmän kommentteja kuin ystävähaku. #ei mulla muuta

Tulin ihan mykäksi.
Luulisin että on hyvä kertoa tää.
Niin paljon haluaisin auttaa sinua tilanteessasi. En vain tiedä miten.
Sama juttu: kerron tämän.

Kuitenkin luulisin, että keksit jonkin keinon millä selviytyä.
Sehän on niin.

Eteenpäin elävän mieli jne.
Jos tietäisin jotain, niin neuvoisin.

Iso halaus minulta!
Jos asuisin lähempänä, niin rupeaisin sinulle ystäväksi (asun ulkomailla).
Halaus, halaus ja halaus.

Kylmä hiljaisuus sen toteaa. Ei, ei ole.

Et ole ainoa,

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13754962/omaishoitajana?_ga=1.193900973.109085600.1430167635

Mutta elä lannistu!
Tee selipaatista myönteistä, niin moni elää yksin, ihan tavallisetkin miehet.
Muutat vain asennettasi ja aattelet, että täähän on ihan kivaa. Suuntaa energiasi muualle.

ystävän etsiminen = selibaatti? Jaa...

mistään mitään tiedä mutta miten ystävän hakeminen liittyy fleshlighteihin ja dildoihin??

Selipaatti on ihan hyvä asia ja kehittävää.

Voi suunnata energiansa ihan muuhun. Ajatukset kirkastuu. Tulee itsenäiseksi ja ei ole riippuvainen kenestäkään.
On olemassa kirja suomeksi tästä aiheesta. Sen kun lukaisette, niin huomaatte edut.
En muista sen kirjan nimeä, mutta löytyy varmasti kun googlaatte.

Esim monet suurmiehet ovat olleet selipaatissa.
Eikös se Mandelakin ollut monta vuotta.

mitä tekemistä selibaatilla ja ystävällä on keskenään???

Vai että hyvä asia... nooo palaappa sitten asiaan kun olet ollut ensi alkuun vaikka vuoden selibaatissa vastoin tahtoasi. Tietenkin jos olet tuhkis niin...

Omaishoitajana on tosi vaikea solmia ystävyyssuhteita, koska hoitajuus toimii lähinnä karkottimena. Oma hoidettavani on monelle vaikea kohdattava. Ja hankala hän usein onkin sosiaalisessa tilanteessa. Kun viimein saan hänet muutamaksi vuorokaudeksi muualla huokaisen että nyt saan olla rauhassa ja levätä tai tehdä juuri sitä mitä itse haluan ilman että tarvitsee ottaa kenenkään mielipidettä huomioon. Se on ylellisyyttä, siksi ei ensimmäiseksi tule mieleen ajanvietto ystävän kanssa, joka täytyisi huomioida, jonka kanssa yhdessä tehdä jotain, teenhän hoidettavani kanssa kokoajan jotain hänen ehdoillaan. Mutta suuri ristiriita on että silti ihmisenä kuitenkin tunnen itseni yksinäiseksi ja haluaisin että minulla olisi ystävä. Tuntuu että tämän ristiriidan kanssa on vain elettävä! Joskus haaveilin kumppanistakin, mutta tuntuu että energia ei kertakaikkiaan riitä enää kenenkään toisen tarpeisiin, sillä vastaan kokoajan jonkun tarpeista sysäten omia syrjään. Pelkään siis että olisin huono ystävä, pettäisin odotukset sillä olen lähinnä väsynyt omaishoitaja oravanpyörässä. Odotan seuraavaan hetkeä kun saan olla yksin, seuraavaa lomaa ja lomallakin ajatukset on osin hoidettavan luona..huoh..