Chatti työpaikkana...?

En tunne tuota chattipuuhastelua kovinkaan hyvin ja käsittääkseni chattailu on ainakinosallistujille nimenomaan sosiaalista toimintaa ja ajanvietettä, jolla ei edes ole ajateltu tehdä tulosta. Paitsi niille, jotka vaikkapa myyvät netissä jotain tai keräävät jollain tavalla esim. mainostuloja. Hiljattain kuitenkin kuulin, että erään tuttavani ystävätär tekee ihan kohtuullista tiliä noilla chattipalstoilla työskentelemällä. Puuha on kuulemma ihan rehellistä, josta maksetaan verot ym. ja työnantaja on ihan julkisuuden kestävä yhtiö. Yritin kysyä tuttavaltani, että sivuaako tämä jotenkin eroottisia ns. aikuisviihdepalveluja johon tuttavani kivenkovaan väitti, ettei näin ole. Jollain "nicknameilla" ko. henkilö noilla jollain "palstoilla" esiintyy ja sen tiedän, että hän on verbaalisesti erittäin lahjakas (...mutta ei varmasti esiinny siellä esim. ulkonäöllään - sorry...).
Minkälaisesta työskentelystä tässä voisi olla kysymys?

Jore
72530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

hanki elämä!

Äänestä
  • Kiitokset seikkaperäisestä ja asiallisesta vastauksestasi. Asia tulikin tällä selväksi. Yritän menetellä antamiesi neuvojen mukaan.
    Hyvää alkanutta vuotta.

    yst. terv. Jore

    Äänestä

kyllä kyseinen hommia... eli asiasta tietävät lisätietoja :)

Äänestä

oikea nimesi taitaa olla Jorma, miksi häpeät nimeäsi?

Äänestä

KRP:ssä on omat chattaajat, esiintyvät pikkutyttöinä ja yrittävät saada pedofiilit satimeen.

Äänestä

..kyse esim tällaisen palstan sheriffinä olemisesta? Kun juttua ei ole tarpeeksi, niin sheriffit itse provoilevat =)

Ei kun ihan oikeasti kyse voi olla esim nelosen voicen tai subtv:n chateista. Siellähän ei naamaa tarvitse näyttää ollenkaan, joten sopisi kuvailemaasi hommaan...

Äänestä
  • Tämä on aivan mahdollista, että olisi mukana ikään kuin "henkilökuntana" pyörittämässä jotain tuollaista systeemiä ja saa siitä jotain palkkaa. Mikään kultakaivos tuo ei tietääkseni kuitenkaan ole. Kiitos muuten ensimmäisestä asiallisesta vastauksesta.

    Jore

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


JoreS kirjoitti:

En tunne tuota chattipuuhastelua kovinkaan hyvin ja käsittääkseni chattailu on ainakinosallistujille nimenomaan sosiaalista toimintaa ja ajanvietettä, jolla ei edes ole ajateltu tehdä tulosta. Paitsi niille, jotka vaikkapa myyvät netissä jotain tai keräävät jollain tavalla esim. mainostuloja. Hiljattain kuitenkin kuulin, että erään tuttavani ystävätär tekee ihan kohtuullista tiliä noilla chattipalstoilla työskentelemällä. Puuha on kuulemma ihan rehellistä, josta maksetaan verot ym. ja työnantaja on ihan julkisuuden kestävä yhtiö. Yritin kysyä tuttavaltani, että sivuaako tämä jotenkin eroottisia ns. aikuisviihdepalveluja johon tuttavani kivenkovaan väitti, ettei näin ole. Jollain "nicknameilla" ko. henkilö noilla jollain "palstoilla" esiintyy ja sen tiedän, että hän on verbaalisesti erittäin lahjakas (...mutta ei varmasti esiinny siellä esim. ulkonäöllään - sorry...).
Minkälaisesta työskentelystä tässä voisi olla kysymys?

Jore

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu