Joko ulosotossa olevat olette saaneet määräaikaisilmoituksen? Sehän tulostuu aina 1.3. olevan tilanteen mukaan ja tulee yleensä näihin aikoihin. Vaan mulle ei ole vielä tullut.
Määräaikaisilmoitus
13
127
Vastaukset
- 36434634
Miä se tuollainen on, ei mulle oli ikinä mitään tullut ?
- Siskosisko
Anteeksi? Kuinka. Kun vimeksi kävin tekemässä tilisiirron uo.lle, sain siitä monen päivän kuluttua kuitin, mutta mitään muuta ei ole tullut. Aiemmin yhden isomman asian yhteydessä, tuli kuitti, sekä kokonaissaldo, jäännössaldo, joka oli pieni- siinä asiassa.
Pesänosuuteni käytöstä velkoihin ei ole tullut kuin muutama vuosi sitten ulosmittauspäätös. Ei kuittia, mikäli kyseinen juttu on saatu irrotettua faijalta jääneestä. Voi olla realisoimattakin vielä.
Ihan kivahan se olisi, kun tulisi vaikka kertavuoteen joku papru, missä näkyvät kaikki velat, niihin maksetut, ja mitä on jäljellä kustakin velasta. Mutta kun ei vaan tule! - trabantti
Tämä on ihan lakisääteinen juttu. Kerran vuodessa uo-asiakkaat ovat oikeutettuja saamaan määräaikaisilmoituksen, johon on listattu tarkasti kaikki sen hetkiset ulosotossa olevat velat. Ja tosiaan laskentapäivä koroille on aina tuo 1.3. Minä olen sen kyllä joka vuosi saanut, vaan nyt ihmettelen, missä viipyy.
- minämyös
Itsekin olen sitä ihmetellyt miksei jo ole tullut.
- 33437347
Sen saa oikeus.fi sivustolta ilmaiseksi milloin vain, arkipäivisin klo 7-18 tjn. Tarvii pankkitunnarit
- Lire
Sano nyt tarkemmin mistä saa. En löytänyt. Oikeus.fi sivulta. ja näkekö se heti.
- SIeltseo
Lire kirjoitti:
Sano nyt tarkemmin mistä saa. En löytänyt. Oikeus.fi sivulta. ja näkekö se heti.
Oikeus.fi kirjaudut sisään sähköiseen asiointiin ja tilaat sen sieltä ulosottoasia valikosta. Se tulee asiointitilille, jos ei sitä oo sen voi tehdä samalla.
- Lire
SIeltseo kirjoitti:
Oikeus.fi kirjaudut sisään sähköiseen asiointiin ja tilaat sen sieltä ulosottoasia valikosta. Se tulee asiointitilille, jos ei sitä oo sen voi tehdä samalla.
Tein sen ja se ei ole ollenkaan ajan tasalla. Helmikuun alkupuolella kotin ulosmittauksesta saivat melkein 30000 ja vielä ei näky ollenkaan. Kirjallinen tieto tuli miten jaettiin silloin heti, muttei virallisesti ei näkyy vieläkään mitään. Ärsyttää kun vääriä tietoja saadaan. En halua silta kysellä. Heilläkin pitäisi olla velvoitteet oikeat tiedot kirjattuna.
- velka
tilasin saldotodistuksen netistä, ihmettelen vaan, kun lähes jokainen saldo oli yli 100 euroa pienempi kuin pitäisi, siis pari päivää sitten saadun uon kuitissa eri summat. Kummat mahtaa olla oikeat?
- 1819
Siinä saldotodistuksessa ei ole ulosoton kuluja (taulukkomaksu koko alkuperäisestä velasta).
- eituuei
ei sitä taida tulla ollenkaan. En ainakaan ole vielä saanut.
- trabantti
Kysyin uo-mieheltä tästä ja hän sanoi, että kyllä pitäisi maaliskuun aikana tulla. Pyysi olemaan yhteydessä, jos ei tule. No tilasin nyt saldotodistuksen oikeus.fi sivujen kautta kun sen sieltä ilmiseksi sai. Näköjään myös vapaakuukausihakemuksen voi lähettää sen sähköisen järjestelmän kautta.
- eituuei
Eipä tullut maaliskuun aikana mitään. Mutta ilmankin pärjään eli sinänsä ihan sama.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399