Rikosseuraamuslaitos, Senaatti-kiinteistöt ja Jykes Kiinteistöt Oy suunnittelevat vankilan sijoittamista Jyväskylän Tourulaan, kerrottiin perjantaina kello 10 alkaneessa tiedotustilaisuudessa. Vankilan uusi sijainti tulee lähelle Jyväskylän keskustaa osoitteeseen Ramoninkatu 4 rakennettavaan uudisrakennukseen.
Uusi avovankila rakennetaan Jyväskylän Tourulaan
hyväpaikka
1102189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 110
Vanhimmat
Se on hyvä paikka. Kriminaalit voivat hävittää itsensä upottautumalla Tourujokeen. Myös junarata on sopivasti lähellä.
Siinä putosi lähiseudun asuntojen hinnat laakista oikein kunnolla, heh.
Kehno paikka, junarata ihan vieressä.
Ei rauhoita äkäisiä koskapa meluista liikennettä riittää vähän joka suunnalla. Sama kun Lutakkoon oisivat tehneet.
Parempi olisi ollut Tuomiojärven rannalle tai Harjun taakse.
Aloittaja hinkuaa itse lusimaan tourujoki on sulle parempi vaihtoehto
Ensimmäiset seudun asunnot ovat myynnissä jo sunnuntain mullilehdessä.
Hyvä hyvä, vastaanottokeskus viereen, koska voivat hyödyntää yhteistä ruokalaa. Koulut ja palvelut vieressä, näin myös kotouttaminen onnistuu. Nyt asialla että homma etenee vauhdilla.
Eihän sitä ole vielä rakennettukaan, samat pojat mitä nyt vokissa siellä tulee istuskeleen. Ei tarvii erikseen vokkia.
Ennen oli suomalaisia ja maalla, nyt sitten citypoikia diskojen ääressä.
Kuka sitä avovankilaa tarvitsee, kun Laukaassa on jo sellainen. Halvemmaksi tulee korjata entistä kuin rakentaa uusi, kenen on ajatus?
Korjaukset useasti kalliimpaa kuin uuden rakentaminen. Työllisyyttä monesti ajattelevat kunnat korjatessaan vaikka tietävät että parin vuoden kuluttua taas uusi remppa koittaa.
Vanhaa pitää huoltaa jatkuvasti jotta pysyy kunnossa, jos niin ei tehdä ei se pysy.
Nykyrakentamisella vaan uusi taitaa olla vanhaa kehnompaa.
Ilmeisesti ideana oli hyvät liikenneyhteydet? Radan vieressä on. Muutoinhan paikka ei ole kummoinen. Radan vieressä asuminen, erittäin vilkkaan tien lähettyvillä ei ole se paras paikka. Olettaen että asuvat siellä.
Kai vangeista suurimmalla osalla auto on, että voisi olla pitemmälläkin? Vai onko ulosottomiehet vieressä jos joku autolla ajaisi? Jollei ole autoja niin ratahan kuljettaa kauemmaksikin.
Vähäsen pitemmälle Päijänteen rannalle jonnekin, pääsisivät pilkkimään ja kesällä uimaan, voisi olla parempi. Ei sillä että paikkaa vastustaisin sinänsä, kunhan tekevät kunnollisen ilmanvaihdon ja äänieristykset sellaiset ettei radan melut kuulu. Turha on kiusata kiusattuja.
Pääseehän tuostakin uimaan Lutakkoon helposti kesällä ja on keskustan palvelut kohtuullisen lähellä jotta ruokaa saavat ostaa jos ei puurot maistu.
Olen siitä Laukaan vankilan ohi ajanut joskus, hyvällä paikalla se on. Mahtuisi monta omakotitaloa sinne. Vanha alas ja uutta tilalle.
No ompahan heillä tytönhuitaleita pörräämässä ja kyttäämässä pahoja poikia itselleen,ja vähän jännitykstäkin kun elämä alkaa olla liian tasaista,lykkätill.
Ja työntämässä löylykauhaa perseeseen
Korjaus. Työntämässä löylykauhaa minun äitini perseeseen.
Jyväskylässä on naisia ,sellaisia yksinäisä alle40v ikiteinejä ketkä ihailevat narkkiksia ja asunnottomia ukkoja,ihan onnessaan hihittävät niille,,,tyhmiä kun ovat.Ja maailam on kiva paikka kun voi tuntea itsensä edes hetkeksi tärkeäksi höpötellessään känniäälöiden kanssa hihihi.
Syksyllä valmistuu 6 kerroksinen koas uudisrakennus heikinkadun juureen , käsittää n. 90kpl n. 25m2 yksiöitä (pakolaisille?) Ja jonkun pienen kaksion . Vankila taas rakennetaan sen ja moottoritien väliin .
http://uutismaailma.com/valtio-maksaa-vuokrat-kolmelta-vuodelta-positiivisen-turvapaikkapaatoksen-saaneille/
Aurinko paistaa ja bisnekset luistaa . Lisäksi kun muistetaan että jos turvapaikan saanut hakee perheenyhdistämistä (eli charter-lennot valtion piikkiin) alle 3kk päätöksestä niin MITÄÄN ANSIO/ELATUSPYKÄLIÄ EI NOUDATETA .
Koska Suomalaiset nousevat barrikaadeille ?
Tästä lehmäkansasta ei ole sellaiseen! Kaikki otetaan nöyränä vastaan. Tietysti tällaisessa holhousyhteiskunnassa voi olla vaikeaa protestoida joutumatta ulos, (esim. pankkilainoihin sitouttaminen, kurja työllisyys jne.).
Itse teen töitä mutta en maksa ansiotuloveroja ja kierrätän rahani taskusta palvelun tuottajille, useimmiten ilman kuittia. Pankissa on kyllä tili mutta siellä on ollut vuosikausia vain 1,75€. Lainaa ei koskaan.
Eikös niitä pahoja poikia ole ihan vapaallakin jalalla, varmaan enemmän oikeasti kuin vankiloissa. Käsittääkseni monet ovat tuomion saatuaan pitkäänkin vapaana ennen vankilaan passitusta
Onkos tuo nyt sen kummempi kuin päivähoitopaikka.Porukka tuodaan ja viedään autolla ja kädestä otetaan kiinni tullen mennen.Aita ympärillä ettei pääse omille teilleen ja ruoka syötetään jos ei itse viitsi lappaa evästä rintaan.Pientä huutoa niin saadaan mitä halutaan että paremmat asemat kuin normaali kansalaisella.
Ennemmin avovankila kun irakilais raiskaajia
Äitis makas irakilaisraiskari ennen syntymääsi.
Vangeille, jotka hommanneet ittensä vankilaan, pitää rakentaa uusi vankila, jotta pääsisivät paremmin liikkumaan! Entäs syrjäseutujen vanhukset, kuinka niitten liikkuminen, tuodaanko ruoka ja kyyti eteen.Onko turhempaa rahareikää kun uusi vankila?
Totta. Vankeinhoidon voisi hankkia ostopalveluna Venäjältä. Se ei ole boikottilistalla, on halpaa ja tehokasta terapiaa. Kun mummonpotkija olisi kymmenen miehen sellissä tulokkaana tyttönä pari kuukautta niin mallikansalaisuus pyrkisi takuulla esiin. Rottasoppa ja lutikat tekisivät kriminaalista pyhäkoulupojan. Jos ei, niin niillä on kuulemma siellä huone jossa vanki saa hyvin pitkälle päättää omasta elämästään, materiaali on talon puolesta.
Pysykööt Laukaassa ja saisivat vangit itse remontoida murjunsa, kun itse omilla rikoksillaan paikkaan ovat hingunneet! Sehän halvaksi tulisi. Ei siihen yhteiskunnan rahaa tarvitse käyttää! Töitähän niiden pitää tehdä, eikä makailla kaiken päivää. Hitto kun aina hyysätään roistoja! Seniorit joutuu palvelutaloon Kortepohjaan, mutta roistot pääsee keskustaan. Kyllä on VÄÄRIN!
Laukaan vankila on erinomaisessa kunnossa.
Tämä Jyväskylän vankila tehdään. jotta "virkaperseet"
ei tarvitse mennä korpeen töihin.
Täytyyhän ulkolaiselle työvoimalle saada töitä.
eikös noita vankiloita ole jo joka kaupungissa, niin miksei meillä täällä jyväskylässäkin!....ja täyttyyhän noi,kun noita tulevia vankeja tulee rajan yli harvase päivä satoja..omissa oloissa ne siellä ovat.
kyllä mamuilla ja vangeilla kelpaa olla,usea syämätaoko päivän aikana,ei tarvitse murehtia kuin tupakoistaan jotta riittäisi,ei paljoa huolet paina.Siviilissä elämä paljon raskaampaa kun miettii mistä rahat riittää laskujen jälkeen ruokaan,pesuaineisiin,vaatteisiin,puhumattakaan harrastuksista.Linnassa saa olla rennosti,kamut heittää hyvää läppää,mamut saa kulttuurinsa puolesta olla olla sosiaalisesti yhdessä,järkestetään kivoja juttuja,seinäkiipeilyjä ym ajanvietteitä kivassa seurassa,palkatut henkilöt auttaa.Täällä vapaalla ollaan omillaan,lasketaan rahoja ja ei ole varaa kalliisiin vapaa ajan tekemisiin kuten laitoksissa ,joissa heistä huolehditaan joka saralla.Siviilissä ei ole aina kavereita ,lusitaan yksinään ja mietitään että mitähä tekis kun rahat ei riitä ja kapakkaan ei ole rahaa,saati useaan ilmaiseen ateriaan,vapailla on vapaus mutta laitoseläteillä huolettomat kissan päivät,naurattaa varmaan aina kun on maha täynnä ja ei huominen paljoa paina,mitä jos röökit tuppaa loppumaan,maailmanloppu.
Ihmsioikeudet kaikilla tietenkin mutta eikö se vankeus pitäisi tuntua vastenmieliseltä siviiliin verraten? Laitostuminen tulee siitä että ei enää osaa hallita elämänhallintaa kun ollaan totuttu valmiille kaikessa,osa jopa sanoo että pitäskö lähtee linnaan niin näkis taas kavereita...aika huono asenne jos vapaus tuntuu huonommalta,ja elämän rakentaminen,tietenkin siihen täytyy antaa tukea jos ei onnistu.
Se on pöllö vapausrangaistus, eli vapauden menetys tuomioajaksi. Ei Suomi nyt mikään apinavaltio ole, missä vankeja pidetään paskassa ja hakataan hengiltä vartijoiden toimesta. Jos kiinan tai iranin systeemit kiinnostaa, niin mene sinne. Siellä on henki höllässä vähän pienemmästäkin rikkeestä.
oottekos lusineet?...helppoa se on muurin tällä puolella ajatuksiaan kertoilla, mut mitenköhän ku se portti sulkeutuu ja olet yksin eri ympäristössä!...voin sen verran sanoa ,ettei se ihan nyt niin hotelli ole mitä olette antaneet täällä sen ymmärtää!..mutta onhan se pieni maailma ison maailman sisällä..
Muurien sisäpuolella oleville, syyllinen löytyy peilistä. Ulkopuolella olevat osaa elää lakien ja järjestysten mukaan. Ja ulkopuolella olevat kustantaa sisäpuolella olevien ylläpidon. Kannattaa miettiä niitä omia valintojaan, niin ei tarvii silloin itkeä kuinka synkkää ja yksinäistä siellä sisäpuolella on.
Sinun tyhmyys löytyy oman pääsi sisältä. Mieti siellä ontossa tilassa oman elämäsi tylsyyttä ja tyhjiä päätöksiä. Voisi tuntua lusiminenkin juhlalta noin pöntön elämässä.
Joo... Haapamäellähän oli tonttivaraus ja paikka tuollle - nyt pitää tunkea keskelle keskustaa ahtaaseen paikkaan? Ei järjen häivää, ei.
Vankila on AINOASTAAN siksi, että virkasyöttiläillä
on MUKAVAT työolot.
Ette kai tosissanne luule, että kyse olisi jostain muusta...
pitäähän virkasyöttilään aviopuolisollakin olla lähitöitä,
lapsilla eliittiharrastukset ja yliopistoon 5min kävelymatka....
nääs meille kuuluu...me, minä, minä
Pupuhuhta olisi oiva paikka-vähän omistusasuntoja,toisin kuin Tourulassa.Liian lähellä kaikkea jos Tourulaan,johonkin ihan sivumpaa vaan,työntekijöillä on rahaa ostaa hyvät autot työmatkoille,ei ole kyse vangeista vaan muista näemmät-niin tuleehan niitä kuluja kaupungin veronmaksajille tosin niistä kuljetuksista,kaupoille ym.Uskoisin että nämä kuljetusasiat ehkä painaa asiassa,virastot ja harrastemahdollisuudet lähempänä ja kustannukset kaupungille.
Ei ihme, jos Suomen luottoluokitus laskee, kun julkisen sektorin varoja käytetään näin edesvastuuttomasti, 8,8M€ vankilan rakentamiseen, kuka sitä tarvitsee, on jo olemassa avovankila, johon kannattaa sijoittaa.Miksi laitetaan varat tälläiseen turhuuteen?
siit laukaast voidaan tehdä vaik pakolaiskeskus, koska siihenhän tämä meidän talouspolitiikka tähtää. Suomessahan ei kohta ole työpaikkoja kuin näille tulokkaille niitä kun pitää heille järjestää, jotta speutuisivat paremmin. Tässäkään ei huomioida kantasuomalaisten kasvavaa rikollisuutta, mielenterveysongelmia,köyhtymistä ym. ollenkaan.
Kantasuomalaiset on unohdettu aivan täysin ihmiset vaan syysää nöitä pakolaisia ja suomalaiset joilla on ongelmia eivät saa apua. Suomalaisista kansanahan tässä yritetään tehdä vähemmistö
Järjettömyyttä rakentaa vankila kaupunkiin ! Uhkatekijöitä liikaa, vankilan paikka kauaksi taajamista. Kunnon työn teolla parhaat tuloksen saadaan, ei sellissä makaamalla.
On se niin suunniteltua juttua noiden laitosten lakkautukset muka säästöjen takia,välittömästi mamut asutetaan niihin,nähty jo useaan kertaan.Vankien paikka ei ole keskustassa,liekaan mennessään lähellä houkutuksia ja huveja.Ompa erikoista että mamuijen majoittamiseen löytyy aina varoja,mutta laitosten ylläpitoon alkuperäistarkoituksessa ei löydy.Mistä mamumajoituspaikat saa varansa?
Kaupungin keskusko saa aikaan vangissa muutoksen,nykyisessä vankilassa Laukaalla kuntoutetaan,on lääniä.Miksi pitää hyvä paikka lopettaa turhan takia.Kummassa vanki mieluummin istuu kaupungissa vai maalla?
Miksi pitäisi rakentaa vankila keskustaan?
Onkohan niin moterni laitos että olisi suihkussa saippuaautomaatti seinässä ?
Jottei enää tarttis pelätä että putoaa kädestä luikas palasaippua.
Taikka että pitääkö viedä oma saippua mukaan jos aikoo jonkun heikomman eteen pudotella , jotta kumarra ?
Muu minua ei niin kiinnostakkaan , kun siellä ei enää Lampaitakaan ole , niinkun wanhassa talosssa.
Ei ole lampahia uudesa talosa, mutta vasikoita sitäkin enemmän..
Ei niistä vangeista sen suurempaa haittaa ole. Huumekauppa hieman lisääntyy, mutta asuuhan siellä ennestäänkin opiskelijoita joten ei se mitään uutta ole. Omistusasuntoja päätyy vuokralle joten silläkin saralla positiivista kehitystä. Suurin haitta kai lienee sen henkilökunnan aiheuttama liikenteen lisääntyminen alueella.
Tien toisella puolella Sovatek saa uusia "työkokelaita" ja monikulttuurikeskuksen asiakkaat jännitystä elämäänsä.
Tuskin niitä mistään huomaa, eri juttu jos matuja olisi.
Tietysti voi olla että pelkkä huijaus koko juttu ja laittavatkin vokin siihen ja sitten lähistölläkin kantsii varoa.
Rikollisuus loppuu uuden vankilan myötä, junat kulkee ja vanki pääsee keskustaan!
Ei, kyllä ne pääsee persuihin ennemmin! Luontevampaa.
ennemmin avovankila.sehän tarkoittaa että vagit eivät ole muurien sisällä vaan avoimessa laitoksessa, josta pääsee vaikka kaupunkiin, mutta kuljen mieluusti illalla sen ohi ennemmin kuin pakolaiskeskuksen ohi. vankeja on siellä eri syistä, raiskaajiahan pelätä pitää ja tuskin sinne niitä uskalletaan laittaa , muut vangit ei hyväksy sitä rikosta eikä pedofiilejä ja aina saadaan tietää miksi vanki lusii vaikka kuinka salassa koittaisi pitää,,joten ei siitä niin suurta pelkoa ole. murhaajat pitäsivät vaan muualla eikä päästäisi avolaitokseen tänne niin asiat sujus paremmin. narkkeja meillä on kadut täynnä, onhan se houkutus vangeille mutta riski seulojen takia. ei se hyvä asia ole että vankiloita keskelle kaupunkia sijoitetaan mutta riskitekijät eli raiskarit pedarit ja himomurhaajii sinne tuskimpa tuodaan. eikö se ois hirveempää jos siihen tulisi pakolaiskeskus täynnä ulkkiksii joilla seksihalut hyrrää ja naisia kävelee pienis vaatteissa kesällä ohi, vangit antaa olla rauhassa, ulkomaalaisille se on joillekkin oikeus ottaa suomalaisnainen joka ei ole islamisti vaan vääräuskoinen ja yllyttää itse käymään kimppuun pukeutumalla kesällä vähiin vaatteisiin eikä mustaan pitkää viittaa, jos kerta talvella on raiskauksia niin kesällä ne olisi lisääntynyt. olen tyytyväinen ennemmin vankilaan kuin erilailla ajatteleviin pakolaisiin. älkääkä sanoko rasistiksi, sillä onhan vankilassa, suomen mustalaisia , suomessa syntyneitä ulkkiksia joilla on suomalaisten käytöstavat.
Kuka sen vankilan keskustaan haluaa?
Köyhä kaupunki keksi syyn rahastaa.
Järkevintä on ehostaa Laukaan vankilaa, ei tarvita 8,8M€, murto-osa siitä ja saadaan vankila kunnostutetuksi. Nyt on vankila oikeassa paikassa, ei kaupungin keskusta ole vankilalle sopiva sijainti. Nyt on tarjolla työtä, onko keskustassa ?
Vangit ovat rikollisia! Aivan kuten pakolaishyypiötkin. Niiden paikka ei ole avoimessa yhteiskunnassa vain sen vuoksi että vihervasurisuvakit voisivat patsastella niiden kustannuksella-
Ja sinä pässi et erottele tikkarivarasta raiskarista. Eri vankiloissa on erillaisia vankeja. Avovankiloissa ei niitä ihan pahimpia, joten ei sinun kusihousu tarvi pelätä.
Nykyistä vankilaa kannattaa remontoida. Uuden rakentaminen turhaa ja kallista, parempiakin osoitteita on.
Valtion sopeuttamistoimet voidaan kyllä aloittaa käyttämällä punakynää Jyväskylän uuden vankilan yllä, tarppeton ja turha.
Tourulan vankila on yhtä tarpeeton kuin paavin pallit, Laukaan avovankila ei ole niin huonokuntoinen kuin tämä rise vai mikä taho "sanoo", kuka on arvion "suorittanutkaan", Kalliiksi tulee uusi vankila.
Jotain tarpeellistakin voisi saada aikaan vankilan rakennusrahoilla, toimintakeskuksia niitä tarvitseville, kokoontumispaikkoja. Vankila on turha hanke.
Vankila ei tuo mitään hyvää mukanaan.
Miksi Jyväskylän kaupunki sijoittaa verovaroja Tourulan avovankilaan ? Löytyisikö mielekkäämpiä kohteita kuin vangin hyvinvointi, eläkeläiset, syrjäytyneet nuoret parempia kohteita.
Sinne rakennetaan uusi "bronx". Vähän vanhemmat tietävät mikä ja missä se oli aiemmin.
Tourulan vankila on täysin turha sijoitus kaupungilta. Parempiakin sijoituskohteita löytyy.
Huumekauppiaat hyötyvät uudesta vankilasta !
Tourulan vankila=nunnan nännit
Jostain konkurssiin mennyt navetta olisi lähinnä passeli , myös henkilökunnalle .
Miksi Tourulaan vankila?
Kumpaa kannattaa tukea Tourulan vankilaa vai Microsoftin petettyjä, irtisanottuja työntekijöitä ?
Noista kahdesta vankilaa. Paskat niitä muitakaan ihmisiä tueta mitenkään, kun menee työpaikat alta. Eikä niitä ole mitenkään petetty. Jos ei puhelimet mene kaupaksi, niin luuletko torvi että niitä tehdään persnetolla ja maksetaan tekijöille palkkaa kun hyväntekeväisyyttä. Oli kaikkien TÄYSJÄRKISTEN tiedossa, että mikäli kannattavuus ei nouse, niin toiminta loppuu.
Ei vankilaa Tourulaan!
Senaatti kiinteistöt on osa Suomen järkyttävän suureksi paisunutta julkista sektoria. Näihin kun saa työpaikan voi huokaista, ei tavitse stressata aina eläkeikään asti. Jos haluaa lisäansioita sekin onnistuu, vaikka kaveeraamalla rakennusliikkeiden kanssa.
Piilokorruptoituneessa Suomessa muitakin lukemattonia julkisen sektorin laitoksia missä ei kenelläkään ole omat eurot pelissä. Voidaan vapaasti rahastaa "yhteisestä" kassasta niin paljon kun sielu sietää.
Kauanko luulette että Suomen perse kestää tätä sikailemista ?
Kaikki So-teen liittyvät, Talvivaara, Solidium, jne
Senaatti-kiinteistöt täysin turha rahastusorganisaatio. Kuka sen toimintaan puuttuisi ? Ylisuuret vuokrat kuten vankiloilla, toimintamenot kärsivät. Ylläoleva todella asiallinen kommentti !
Ei vaan oikein käy järkeen mihin ne sen meinaa tunkee? Ei siinä ole kovin paljoa tilaa kun on motaria, jokea, rataa ja asutusta edessä
Joku rakennusfirma hyvillä suhteilla rahastaa hyvän urakan.
Miksi alakaupungin asukasyhdistys on kuin pissi sukassa? Miksi yhdistys ei nyt TOIMI RIPEÄSTI asukkaiden äänitorvena ja työrukkasena vankila-aikomuksia vastaan asukkaiden toiveiden mukaisesti? Suunnittelin liittyväni yhdistykseen, mutta en tosiaankaan liity moiseen. Taitaa olla ikäloppu puheenjohtaja, joka ei enää elä vankilan aikaa, joten helppo olla niin suvakki, että kaikki mukaan ja menoks. Hyi hitto.
Loistava kirjoitus !
Mistä löytyy se työrukkanen ?
Mitkä tahot sitä vankilaa Tourulaan havittelevat ja miksi ?
nosto...
Kaikki on turhuutta auringon alla, niin myös Tourulan vankila
Miksi vankila Tourulaan ?
Rakennetaanko Tourulaan hevostalli, kun Laukaan avovankilassa on hevonen ?
Eipä näytä olevan ministeriössä järjen käyttö sallittua, kun aikovat rakentaa uuden vankilan. Rakentamiskustannukset ja vuokrat tulevaisuudessa huippuluokkaa, paljonko saneerataan henkilökuntaa ? Laukaan vankilaa ei kannata lakkauttaa, halvemmaksi tulee investoida sinne kuin kaupunkivankilaan.
Kyllä vanki nyt sopeutuu takaisin yhteiskuntaan, kun pääsee kaupungin valoja katsomaan, saa kolme ruokaa päivässä ja on lähellä Matkakeskusta. Kelpaa lusia.
Mene sitten nauttimaan paratiisin antimista. Muista kertoo akalle ja lapsilles, että ei näy muutamaan kuukauteen :)
Avovankila+on+tulossa+Tourulaan++Ei+mikään+hirveä+kriminaalimesta.+Asumme+vaimoni+kanssa+alakaupungilla.+Olen+itse+ollut+raittiussanomaa+saattamassa+ystävien+kanssa+Laukaan+Pernasaaressa,+ja+vaimo+tekee+kristillistä+vankilatyötä+uskonystävien+kanssa,+myös+Pernasaaressa.+
Pernasaaressa+olisi+paikkana+kyllä+hyvät+puolensa!+Hieno+maaseutuympäristö+ja+asiakkaille+enemmän+mielekkäitä+ja+terapeuttisia+ulkotyömahdollisuuksia.+
Toisaalta+emme+vastusta+Tourulaan+tulevaa+avovankilaalaan.+Avovankilassa+varsinkin++pyritään+kuntouttamaan+ihmisiä+yhteiskuntakelpoisiksi.+Asiakkaat+tekevät+töitä+enimmäkseen+talon+ulkopuolella+tai+opiskelevat+jotain+omalle+tulevaisuudelleen+hyödyllistä,+nämä+lähimmäisemme.+
AA-ryhmässä+tai+uskon+kautta+on+moni+saanut+raittiuden/uskon+avotalossa!+Suuri+osa+asiakkaista+ratista+kärähtäneitä+ym.+Ei+juuri+taparikollisia,+väkivaltatapauksiakaan+ei+liene+juuri+joukossa.+Eikä+mamuja.+Uskaltaisin+sanoa,+että+100%+asiakkaista+on+hairahtunut+rikoksiin+päihteiden+ollessa+osallinen+asiaan.+
Avolaitokseen+ei+hevillä+pääse,+vaan+on+tiukka+seula,+ketkä+saavat+tämän+mahdollisuuden!+Vankila+ei+itsessään+ketään+paremmaksi+tee+sinänsa,+vaikka+rikoksesta+kuuluu+tekijälle+lain+määräämä+rangaistus+ja+vastuu+tekosistaan!
En+kannata+rikollisten+ns.+hyyssäämistä,+enkä+Pernasaaren+muuttamista+VOKiksi+ainakaan.+Ja+rikoksen+uhrin+asema+olisi+Suomessa+parempi,+mikäli+Suomi+olisi+aito+oikeuvaltio!
Mikä on se Tourulan magia, että vanki sen avulla pääsee yhteiskuntaan takaisin ?
Mitä puuttuu Laukaalta ?
Hyvä hengitysilma ymmärtääkseni. Home ja saastunut sisäilma ei ole kenellekään hyväksi, ei lapsille, ei vanhuksille eikä vangeille.
Sisäilmassa sopeutumisen salaisuus !
Siinäkin kyllä.
Tuleekohan uudet pleikkarit joka huoneeseen?
Mene ja tiedä!
Kumpi palvelee kaupunkilaisia paremmin, paikalle ehdotettu puisto vai vankila ?
Mä luulen, että valtiolta tulee kaupungille tuloja ja tästä puistosta ei. Ja henkilökohtaisesti en vastusta avovankilan tuloa keskustaan, ei muuallakaan näistä paikoista kovin ongelmia ole ollut.
Liian avoimet olosuhteet houkuttelevat paikalle hämäräveikot tuotteineen. Kaupungeissa olevien muurivankiloitten muurien yli ammutaan hankinnat sisään, entä vankila, jossa ei mitään aitaa tms ? Kyllä tulevat ongelmat lisääntymään, lyhytnäköistä politiikkaa.
vankilamaailmaa hieman tuntevana, ne tuotteet viedään kyllä sisälle muilla konsteilla kun muurin yli ampuilemalla. Ja nämä hämäräveikot jotka mielestäsi alkavat kiinteistön ympärillä pyörimään, näin ei ole muuallakaan niin miksi tällainen lisääntyisi juuri täällä.
Mitä lähemmäksi ihmisasutusta vankila tuodaan, sitä varmemmin kauppiaat ilmestyvöt paikalle.
kertokaa nyt totuus kuinka aljon Laukassa savovangit on raiskanneet ja tappaneet paikallisia, ilmeiesti he elävät pelossa kun eivät uskalla kertoa totuutta
Ketkä päättävät vankilan sijoittamisesta Jyväskylään, onko kansalaisilla sijaa majatalossa kun päätöksiä tehdään ? Julkisuusperiaate, kuka selän takana tekee ja mitä !
Kuka oikeasti uskoo vankien päihteettömyyssitoumukseen tai tiukkaan seulaan valinnoissa ? Lapsenuskoa.
Saadaanko vankilan lakkauttamisella ja yhdistämisellä niin suuret säästöt, että se on todella kannattava hanke, tuskin ilman irtisanomisia tämäkään ei mene, johtoporras ei niihin talkoisiin osallistu.
Suurimmat säästöt lienevät tulevan uuden kiinteistön rakentamisesta, vanhahan tarvitsisi mittavat remontit. Luultavammin aika useahan pystyy tönsä pitämään, vankiloissahan on tietty määrä henkilökuntaa vankilukua kohden, joten tuskin tulee kummoisia vähennyksiä. Tietenkin tämäkin riippuu uuden paikan koosta ja kuinka monta asiakasta tämä uusi paikka pystyy sijoittamaan.Laukaalta ei ole kovin kuulunut asukkaiden valituksia, joten kertonee ettei sielläkään niinkuin ei muillakaan paikkakunnilla tämän myötä ihmeemmin ongelmat ole lisääntyneet. Kyllähän Jyväskylän katukuvassa jo tällä hetkellä olevat ongelmat pysynevät samankaltaisina jos ei lisätä palveluja mielenterveys ja päihdepuolella, sillä rintamallahan todellinen tarve avun ja hoidon lisäämiselle olisi, jos haluttaisiin ongelmia vähentää ja tätä kautta myöskin rikollisuutta ehkäistä.
Helsingin vankila halutaan pois, tilalle asuntoja, miksi vankila Jyväskylän keskustaan ?
Vankeinhoidon ylijohtajan mukaan ei ole tarpeellista sijoittaa vankiloita kaupunkeihin ja keskustaan.
Vankilaan tarkoitetut rahat kannattaisi sijoittaa mieluummin Keski-Suomen tiekurjuuden parantamiseen
Toivottavasti kaupunginvaltuusto tekee ainoan ja oikean ratkaisun torppaamalla avovankilahankkeen ! Ei tuo muutakuin hankaluuksia.
Vanhustenhoidosta vähennetään henkilöstöä, vangeille rakennetaan luxuspaikka Jyväskylään, tervetuloa lihomaan ja löhöämään !
Laukaan vankilan lähettyvillähän ei ole rautatietä, eikä noilla pikkurikollisilla ole sisua käyttää naruakaan. Tourulassa sen sijaan on kohtuu vilkas rata ihan lähellä.
Onhan todettu että rekan keulaan törmäämisen jälkeen toiseksi helpoin tapa sovittaa elämänsä on jäädä junan alle.
Eine itseään tapa kun nyt ne on kaupungissa niin voi tappaa jonkun muun
Tuleeko Tourulaan Suomen ensimmäinen yksityisomistuksessa oleva vankila?
Vankilassa on vankeja, ei asiakkaita, vapausrangaistus on vankilatuomio, ei mustaa saa valkoiseksi uudessa Tourulan vankilassakaan.
No niin on pässiä porukkaa päättämässä. Ei ne vangit jää Tourulan pusikkoon, van kyllä ne täyttää Laajavuoren, Keljon, Halssilan, Palokan metsät, joten ei muuta kun piikit ja pontikat esiin! Siitä saitte kaikki jotka kannatitte ihanasti vankilan tuloa kaupunkiin. Tästä lähtien kannatan kaikkia ääliömäisiä suunnitelmia Jkl:ään! Se suurmoskeija voitaisiin rakentaa vaikka Ilokiven aukiolle! Ja kaatopaikka Harjun kentälle. Kaikki koulujen pihat vankien työleireiksi jne.....
Tämä vtun kaupunki sattuu nyt olemaan täynnä suvakkeja ketkä syrjivät kantasuomalaisia. Milloin kantasuomalaiset tekee jotain, meistä yritetään tehdä vähemmistökansallisuutta omassa maassamme
Valittaako asukasyhdistys kaavasta ?